keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Valkea ja musta joulu

Sain hienosti tehtyä kaikki jouluaskareet ja jopa joulukynnet tehtyä -yöllä. Ideakin oli lähes viime hetkeen asti hukassa. Ainoa, mitä olin päättänyt, oli ruusukullan värinen folio. Lopullinen idea syntyi laittaessani asiakkaan kynsiä, jotka esittelenkin nyt tässä samassa postauksessa.


Eli siis mulla oli se folio, mutta en keksinyt millään, mitä sillä teen. Olin myös nähnyt unta, että mun kynnet oli valkoiset ja niissä oli vaaleankultainen glitterliuku tyvestä lähtien. Asiakas halusi mustaa ja hopeaa ja keskenään erilaisia kynsiä. Siitä keksin, että omat kynnet olisi valkoiset ja koristelut niissä kultaisella ja sillä ruusukultaisella foliolla.


Meillä on aika samanlainen maku ainakin kynsien suhteen. Miesmaku sitä vastoin on aika erilainen ;D Mun on monta kertaa tehnyt mieli matkia tämän asiakkaan kynsiä ja nyt vihdoin tein sen.


Molemmat kynnet on tehty geelimaaleilla, irtohileillä ja foliolla.
  • Musta ja valkoinen geelimaali - Mosaic
  • Foil geelimaali - Mosaic
  • Hopea geelimaali - Angel nails
  • Foliot - Mosaic
  • Leimat - BarryM lakat ja Konad M100
  • Hopea Cesars glitter, Kultainen Gosh glitter
  • Peggy Sage koristeteippi
  • Strasseja, metallisia helmenpuolikkaita


Lopuksi sain vielä joululahjan ja hauskan kortin asiakkaalta :)


Hyvää joulua! Mustaa vai valkoista?

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulunpunaista ja vihreää

Yllättäen mun kynsissä nähdyt valkoiset tähdet nousi yhdeksi suosikiksi asiakkaiden keskuudessa ja moni niitä ihasteli mallitipistä. Parit kynnet tällä tekniikalla tulikin sitten tehtyä, osa päätyi lopulta muihin ratkaisuihin.


Näihin mulla periaatteessa oli vapaat kädet, asiakas halusi vain punaista ja kyllähän se kuvio sieltä lopulta valikoitui asiakkaan päätöksestä. Minä päätin vaan, että laitetaan kärkeenkin vähän punaista hilettä!


Vastaavassa geelilakkauksessa päädyttiin laittamaan tähtiä vain nimettömiin ja peukkuihin. Näihin tehtiin liukuväri stardustilla, jotta kasvu ei niin näkyisi, kun seuraava huolto menee neljän viikon päähän ja asiakkaan kynnet kasvaa paljon.


Nuo tähdet on siis kohollaan ja karheita, jos sitä ei kuvasta välttämättä näe. Ovat aika vaikeita kuvattavia.


Mutta ettei pelkkää punaista, niin sainpahan yhdet vihreät kynnet tehdä. Nämä imitoi joulukuusta, jossa on koristeita.


Siellä on kuusenpallo ja hopeanauhaa. Lisäksi laitettiin myös lumitähtiä pariin kynteen.


Omat joulukynnet on vielä tekemättä. Toivottavasti ehdin, kun tänään on vielä yksi asiakas, salilla pitäisi käydä, pari joululahjaa kesken ja tryffelitkin tekemättä... Huomenna ajellaan jo meidän porukoille, että ehkä aamulla ehtii, ehkä ei.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Raitoja

Marraskuussa sain pari kertaa vapaat kädet ja ajatuksena oli arpoa kuvio, minkä teen. Eräs asiakkaani vaikutti todella kauhistuneelta ja toisen kohdalla kuvio oli kesäinen ja sellainen, mitä olen tehnyt paljon, enkä halunnut tehdä sitä. Siispä luovutin arvonnan kanssa ja tein marraskuisille vapaiden käsien antajille raidat, johon painelin useampaa eriväristä foliota. Ideakuvan bongasin jossain vaiheessa Facesta, mutta en muista, keneltä. Tein kuitenkin omat versiot.


Näistä ekoista, johon laitoin tuon kuvion joka kynteen, tuli oikein jouluiset, koska punainen. Kyseessä on Mereneidin geelilakka geelikynsien päällä. Valitettavasti kovin moni ei ole innostunut tästä sävystä. Varmaan siksi, kun on hieman oranssihtavan punainen.


Toisiin geelikynsiin taisi toiveena olla vaaleanpunaista, mutta muuhun sain vapauden. Valitsin pohjaväriksi Sanna Tara Nail Artin nuden geelilakan, johon painelin kärkeen fuksiaa ja kultaista stardustia sekaisin. Sitten raidat peukkuihin ja nimettömiin.


Kultainen ja fuksia on aika hauska väriyhdistelmä, vai mitä?


Viimeisiin raitakynsiin en saanut vapaita käsiä. Asiakas halusi, että teen kynnet, jotka sopivat heidän ryhmänsä esiintymisasuihin. Niissä oli muistaakseni mustassa valkoisia raitoja ja paljon kimalletta.


Tehtiin siis kynsiinkin musta pohja Mereneidin geelilakalla ja siihen valkoiset raidat. Päälle vielä hopeaa stardustia.


torstai 18. joulukuuta 2014

Joulunodotuskynnet

Mulla on ollut tosi pitkään nyt viime aikoina samat kynnet. Ranskikset oli yli 2 viikkoa ja samoin pikkujoulukynnet. Oon ollut niin kiireinen, että oon ihan suosiolla tehnyt koristelut geelillä, että ovat kestäneet. Ideoita on kyllä ollut, mutta ei aikaa toteuttaa. Pelkäsin jopa, että nämä villapaitaleimat jää kokonaan testaamatta tänä jouluna. No myönnettäköön, että kävisivät hyvin vielä joulun jälkeenkin.


Väkisin kuitenkin kaivoin itselleni kaksi tunnin rakoa, jotta sain glitterit viilattua pois ja geelit huollettua yksi käsi kerrallaan. Melkein viikko ehti olla noillakin huolloilla väliä ja kuljin niin epämääräisissä kynsissä, että hävettää.

Uudet kynnet sitä vastoin ei hävetä. Tykkään niistä kovasti. Nude ja kulta toimii ihan tosi hyvin yhdessä ja tuo viimein tilaamani BarryM:n kultainen lakka on ihan parhaus leimaamiseen!


Otin kuvan tarvikkeista ja tässä kirjottaessani huomaan, että en ole lisännyt bloggeriin. Näköjään on niin harvinaista tuo kuvan ottamisen muistaminen, että tottuneesti lisää tänne vain kuvat kynsistä.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Omat pikkujoulukynnet

Muistaakseni jo kesällä haaveilin pinkeistä glitterkynsistä. Sopivaa lakkaa ei silloin ollut, eikä ole kyllä vieläkään. Onneksi on kuitenkin geelit ja fuksia stardust. Eli mun pikkujoulukynsistä tuli pinkkiglitteriset liukuvärit. Lumen toivossa tein pariin kynteen tuollaisia lumimaisia kohotähtiä, mutta lunta ei pahemmin näkynyt.


Pikkujouluthan oli siis firman pikkujoulut ja omasta mielestä (vaikka itse järjestinkin) oikein onnistuneet. Ekaksi meillä oli päivällä liikunnallinen osuus: käytiin kolme tuntia yleisurheilemassa. Juostiin, työnnettiin kuulaa ja hypäättiin pituutta sekä vauhdilla, että ilman. Ihan hyvin pärjäsin, vaikka olinkin ainoa nainen :) Illalla meillä oli varattuna paikka, jossa oli sauna ja järvi. Yllättäen siinä järvessä olikin vähän jäätä, joten tehtiin avanto ja käytiin siellä "uimassa" pariinkin otteeseen. Loppuilta meni Carcassonnea pelatessa.



Tästä lähikuvasta voi huomata pohjalle laitetun folion, joka omituisesti näyttää kuvissa tosi siniseltä, vaikka harvemmin sitä livenä heijasteli.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Nyt ne tulee, nimittäin pikkujoulukynnet!

Pikkujoulukynsiä ja muuten vaan jouluisia kynsiä on tässä jo parin viikon aikana päässyt tekemään ja tässä muutamat niistä.

Ekat kynnet on mun oma ehdoton suosikki tähän mennessä tehdyistä. Asiakas halusi tummahkoa punaista, kimalletta ja joulupaketteja. Hän oli jossain nähnyt joulupakettikynnet ja niin olin minäkin. Sain toteuttaa oman näkemykseni lahjanaruista.


Ja mun näkemys oli tehdä pakettinarut kohokuviona stardustia hyväksikäyttäen. Kynsistä tuli todella jouluiset ja näyttävät!


Toiset kynnet taitaa olla ekat pikkujoulukynnet, mitkä tein. Asiakas tykästyi mallikynteen, jossa mustalla pohjalla oli punainen "kivi" ja sen ympärillä kultaisia kiemuroita. Hän halusi saman violetilla ja hopealla.


Koska mulla ei ollut violettia foliota, sekoittelin violettia geelimaalia laitettavaksi hopean päälle, mutta tein sitä ihan liian vähän (älkää kysykö, miten onnistuin siinä) ja toiseen jouduin tekemään uuden sekoituksen, josta tuli hieman eri värinen. Onneksi se ei haitannut. Asiakas oli tyytyväinen kynsiinsä.


Kolmannet kynnet on kopio asiakkaani löytämästä kuvasta. Koska kyseessä oli geelilakkaus, jouduttiin isot upotetut hileet jättämään pois.


En tiedä, huomasiko joku (en usko), mutta näissä ei ole ns. strasseja ollenkaan, vaan nuo timantinnäköiset on hex-hileitä ja niiden päällä on pieni määrä tavallista geeliä.


Mullakin oli pikkujoulut, joten pikkujoulukynnet löytyy täältäkin. Mites teillä?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tappavan tylsää vai klassisen kaunista

Kyllä, mulla on ihan perusranskis. On ollut jo kaksi viikkoa! Ja se on mulla ihan vaan siksi, että musta se näyttää vaihteeksi kauniilta. Mutta mun kynnet on herättäny hämmennystä mun asiakkaissa.


Eräs kysyi, onko mulla kaikki hyvin, kun mulla on näin yksinkertaiset kynnet. Vakuuttelin olevani ihan kunnossa ja selitin, kuinka olin telkkarissa katellut kuin silmät liimattuna jonkun naisen ranskiskynsiä: Pakko oli saada itselle myös. Toinen asiakas kysyi, mitä aion kynsiin tehdä, onko ne kesken. Sanoin, että olin miettinyt kyllä jotain, mutta en ollut vielä keksinyt. Totuushan oli, että olin ajatellut, että ranskiksiin keksii sitten myöhemmin jonkun kivan koristelun, kun kyllästyy, mutta en mä kyllästynyt. Eikä sitten kyllä lopulta tullut mitään mieleenkään.


Kattokaa nyt, kuin luonnolliset ne on tossa yläpuolella!


Eipä näistä ole paljoa muuta sanottavaa. Mitä ajatuksia teissä herättää?

maanantai 1. joulukuuta 2014

Lumihiutaleita kolmella tapaa

Koska maahan on tullut pikkuisen lunta välillä, on muutama asiakas jo halunnut lumihiutaleita kynsilleen.

Ensimmäinen lumihiutaleiden haluaja valitsi lumen lisäksi kaksi glitteriä, joista sain päättää, miten niitä laitan.


Päätin laittaa ensin turkoosin vinosti liu'uttaen ja sitten täytin toiseen suuntaan tyhjän kohdan vinosti violetilla. Päälle lumihiutaleleimoja samasta laatasta kuin itsellenikin laitoin. Asiakkaan varpaatkin geelilakattiin talvihenkisesti tummemmiksi turkooseiksi.


Toisetkin lumihiutaleet tuli niin ikään myös kahden hileen päälle. Näissä käytin kahta stardustia: fuksiaa ja hopeaa.


Vaikka värit eivät ihan talviset olleet, tuli kynsistä silti talvinen fiilis. Lumihiutaleet toimii aina.


Kolmansissa kynsissä on vähän vähemmän perinteisen värisiä lumihiutaleita. Asiakas halusi violettia kynsilleen ja siihen mietittiin mustaa kuviota mahdollisesti lumihiutaleen muodossa.


Ja lopulta sitten laitettiin lumihiutaleleimoja mustalla. Kokeiltiin ensin myös tummaa kullanrsuskeaa leimalakkaa, mutta se jäi hailakaksi.


Olen muuten jälleen jättänyt pois tuoteluettelot näistä asiakaskynsipostauksista, koska en meinannut koskaan muistaa kaikkien tuotteitten nimiä ja siitä tuli mulle niin iso stressi, että postaukset jäi välillä sen takia lojumaan. Jatkan näin, jos vaikka saisin näitä ulos. Jonoa nimittäin on...

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Untried polish challenge - Two colors

Haasteen toiseen osaan pääsee heti käyttöön kaksi ihan uutta lakkaa. Sain jokin aika sitten sähköpostia Meikit Heavenilta, joka on alkanut tuomaan maahan Peggy Sagea. Sieltä tarjottiin mulle kokeiluun tämmöinen paketti, jossa oli neljä kynsilakkaa, kaksi koristeteippiä ja viila. Mulla on aiemmin yhden Peggy Sagen verran kokemusta ja siitä tykkäsin. Kohta sitten neljän verran lisää.


Mun teki heti mieli kokeilla tuota pinkkiä, että peittääkö se yhdellä kerroksella. Kivan paksua se oli, mutta mulla oli kynsillä geelimaalit, jotka se kyllä lähes täydellisesti peitti, hieman kimallusta tuli läpi, mutta that's it. Testi siis ei ollut kovin hyvä, kun pohja oli mitä oli. Lakka kuitenkin toimi hyvänä pohjana ja kokeilin siihen päälle kaiken maailman leimoja, mutta mihinkään en ollut tyytyväinen. Monta kynttä meni uusiksi ja keksinkin sitten lopulta vaan laittaa kerroksen punaista päälle, paitsi yhteen kynteen, jonka jätin pinkiksi.


Mä siis olin väsäämässä kynsiä mun kaverin 30-v juhliin, eikä mulla tossa vaiheessa ollu ees mitään ajatusta, mitä laittaisin päälle. Eikä mulla tosiaan oo mitään punasta vaatettakaan, joka ois sopinu. Onneks se yksi kynsi pelasti ja lisäsin pinkkiin hex-hileitä, jotta sain sen sopimaan erääseen mun mekkoon, jonka sit laitoin päälle.


Mulla ei oo yhtään järkevää kuvaa sieltä juhlista, kun en itse ottanut kuvia, mutta otin nyt sitten tänä aamuna vielä tämmösen pikaisen puhelinkuvan mekosta :)


Ja sit ne lakat. Tässä ne on kuvassa, mutta enpä muista niiden nimiä/numeroita tai mitään ulkoa.


Ja loppuun vielä se challenge-lappu. Seuraavaksi pääsee kokeilemaan jo kolmea väriä!

perjantai 21. marraskuuta 2014

Hempukoita uusilla geelimaaleilla

Keräsin tähän postaukseen kolmet kynnet, joissa oon käyttäny I love me -messuilta ostamiani uusia Mosaicin geelimaaleja.

Ekoissa kynsissä on käytetty Peach gel paintia, joka on liu'utettu ja häivytetty vielä White gold -stardustin avulla.


Asiakas toivoi 3D-kukkia ja muuten sain aika vapaat kädet. Siispä tein hänelle noita helminauhoja muihin kynsiin, kun ne on olleet mielessä jo pidemmän aikaa. Kynsistä tuli oikein hempeä kokonaisuus ja ne sopivat täydellisesti asiakkaan juuri ostamaan paitaan ja sormuksiin, joita laitettiin isot kasat käsiin kuvia varten!


Tokissa kynsissä on koko kynnellä gel paint nimeltään Flamingo, ihanan herkkä hohtava vaaleanpunainen sävy.


Asiakkalla oli ideakuva, jossa kynnet taisi olla valkoiset ja niissä oli hempeä hopeinen, hieman sinertävä kokokynnen leimaus. Jokaisessa kynnessä oli keskellä timantti. Värit muuttui aika paljon ja kaikki timskut laitettiinkin yhteen kynteen. Leimat on Pueenin laatasta ja leimauslakkana käytettiin Essenceä.


Näissä alimmissa on käytössä peräti kolme uutta gel paintia: Satin Neon, Peach ja rajalla löytyy vielä hitunen Veil Pinkiä.


Asiakkaan toiveena oli ranskis terävällä sisäosalla ja hänellä oli mallikuvakin kynsistä. Ihan ei lopulta tainnut tulla mallikuvan mukaiset, kun päädyttiin laittamaan kahta eri väriä eri puolille ja vielä noita niittejäkin.


torstai 20. marraskuuta 2014

Lakkakisan voittaja!

Juu, kyllä mä muistin maanantaina pysäyttää äänestämisen ja laskin äänetkin, mutta muistinko postata asiasta, no en.

Kisa oli todella tiukka ja voitto tulikin yhden äänen erolla ja muutenkin äänet jakautuivat melko tasaisesti viiden lakkauksen kesken. Voittajalle ääniä kertyi peräti 24 kappaletta!

Tässä nyt siis viimein kynsikisan voittaja. Onneksi olkoon Heidi!! Tässä Heidin perustelu: "Hannelemaisiin kynsiin kuuluu ehdottomasti kirkkailla väreillä tehty liukuvärjäys. Lisäksi yksityiskohtaiset pienet leimaukset antavat Hannele-kynsiin kiintopisteen. Eikä tietenkään unohdeta kimallusta ja strasseja. Näitä kaikkia löytyy mielestäni Hannelemaisista kynsistä :) "

Ja kyllä, olen samaa mieltä. Näissä on selvästi jotain samaa kuin yksissä mun kauan aikaa sitten tekemissä suosikeissa :) Tässä vielä Heidin tekemät voittokynnet!



Toisen sijan kisassa nappasi Anni tosiaan sen yhden pisteen erolla. Anni kuvaili kynsiä näin: "Hannelemaisista kynsistä tulee mulle ekana mieleen upeat käsinmaalaukset: one stroke -kukat ja kiekurat, joten niitä piti kynsille saada! Myös erilaiset ranskisvariaatiot ja glitterliu'ut ovat Hannelemaisia, ja pinkki väri esiintyy monissa blogin kynsissä." Tämäkin pitää paikkansa :)


Kolmanneksi kynsillään sijoittui Yue. Hänen kuvaus kynsistä: "Kynnet on mielestäni hannelemaiset, koska niissä on koukeroita, kukkia ja ranskis." Kyllä, olen samaa mieltä! Näistä itse asiassa tehtiin jo mun oma versio eräälle asiakkaalle.


Mutta vielä on pari voittajaa paljastamatta. Lupasin palkita omasta mielestä Hannelemaisimmat kynnet ja mun mielestä ne on nää nimimerkin Kynsille tekemät kynnet. Hänen kommenttinsa: "Kynsissä on mielestäni monta Hannelemaista asiaa; glitteriä, pinkkiä(hiekkaa) ja leimausta "läntin" päällä. Mulle on tullut blogistasi sellainen kuva, että et ainakaan inhoa pinkkiä, tykkäät myös leimailla ja glitter ei ole koskaan pahaksi!
Siispä pikkurilleissä kunnon glitterpläjäys, nimettömissä ja peukaloissa neutraalilla pohjalla "läntti" ja leimaus. Etusormissa ja keskareissa pinkkiä hiekkalakkaa ja keskiksissä vielä kirsikkana kakun päällä parit niitit!"

Näissä kynsissä ilmenee Hannelemaisuus kaikista parhaiten. Kuva voisi ihan yhtä hyvin olla mun omista kynsistä, niin mun tyyliset kynnet on. Vaikka mun blogissa on näkyny paljon koukeroita, ne ei oo ehkä niiin paljon mun oma juttu.


Meillä on vieläkin yksi voittaja paljastamatta, nimittäin arvottu voittaja äänestäneiden kesken... Äänestäjiä oli kaiken kaikkiaan 93, mikä on hyvä määrä! Voittaja on.... Mira Tamminen! onnea sinulle.

Otan kaikkiin voittajiin yhteyttä tässä lähiaikoina, jotta saan osoitteet ja sitä myöten palkinnot matkaan. Onnea vielä kaikille!