tiistai 16. joulukuuta 2014

Omat pikkujoulukynnet

Muistaakseni jo kesällä haaveilin pinkeistä glitterkynsistä. Sopivaa lakkaa ei silloin ollut, eikä ole kyllä vieläkään. Onneksi on kuitenkin geelit ja fuksia stardust. Eli mun pikkujoulukynsistä tuli pinkkiglitteriset liukuvärit. Lumen toivossa tein pariin kynteen tuollaisia lumimaisia kohotähtiä, mutta lunta ei pahemmin näkynyt.


Pikkujouluthan oli siis firman pikkujoulut ja omasta mielestä (vaikka itse järjestinkin) oikein onnistuneet. Ekaksi meillä oli päivällä liikunnallinen osuus: käytiin kolme tuntia yleisurheilemassa. Juostiin, työnnettiin kuulaa ja hypäättiin pituutta sekä vauhdilla, että ilman. Ihan hyvin pärjäsin, vaikka olinkin ainoa nainen :) Illalla meillä oli varattuna paikka, jossa oli sauna ja järvi. Yllättäen siinä järvessä olikin vähän jäätä, joten tehtiin avanto ja käytiin siellä "uimassa" pariinkin otteeseen. Loppuilta meni Carcassonnea pelatessa.



Tästä lähikuvasta voi huomata pohjalle laitetun folion, joka omituisesti näyttää kuvissa tosi siniseltä, vaikka harvemmin sitä livenä heijasteli.

10 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet=) Ja kuulostaa tosi kivoilta pikkujouluilta! (en ole tainnut vielä kiittää palkinnosta, joten kiitos se tuli ehjänä perille ja jotain on jo kokeiltukin=) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, oli mukavat pikkujoulut.
      Hyvä, että tuli perille ehjänä :)

      Poista
  2. Olisi kiva jos laittaisit listan tuotteista joita olet käyttänyt lakkauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin laitoin listaa, mutta aloin stressaamaan siitä, kun en muistanut kaikkien nimiä. Postaukset jäi kesken ja julkaisematta. Päätin sitten valita vähemmän pahan vaihtoehdon.
      Nämä kynnet ei ole "lakkaus" vaan geelikynnet ja tekstin seasta löytyy käytetyt tarvikkeet noin suurin piirtein.

      Poista