perjantai 31. elokuuta 2012

Ranskikset pinkillä rajalla

Jälleen esittelyssä geelikynnet asiakkaalle. Suosituksi glitteriksi on noussut NDED:istä tilaamani neonpinkki glitter. Itsekin tykkään tämän glitterin väristä ja sitä laitettiin myös näihin kynsiin. Onneksi mulla on näitä kaksi purkiia, niin ei heti lopu kesken :)


Kynsistä haluttiin lyhyet, joten en tehnyt jatkoja kuin ihan miniminiamaaliset kolmeen kynteen, että niistä saatiin samanpituiset. Teimme ensin ranskalaisen manikyyrin, jonka jälkeen arvottiin glittereitä ja lopulta päädyttiin tuohon kyseiseen ja sitä laitettiin ranskiksen rajalle. Harmillisesti tuo glitter ei oikein peittänyt tuota rajaa, vaan näkyy läpi, mihin ranskis loppuu ja "iho" alkaa.


Asiakkaalla oli kiva sydänkoru kaulassa ja halusin kuvata kynnet sen kanssa. Sitä en tajunnut etukäteen, että minä heijastuisin korusta...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Äidin sormet ja tyttären varpaat

Sain pyynnön geelilakata erään asiakkaani varpaankynnet. Sovimme myös, että samalla kerralla geelilakkaisin hänen äitinsä sormenkynnet.


Ristiäiset oli tulossa ja molemmat halusivat asuihinsa sopivia värejä: äiti harmaata ja tytär hieman vaaleanpunaista. Äidin kynsiin tein ensin ranskalaisen manikyyrin valkoisella ja laitoin sen päälle ohuen kerroksen mustaa, jonka tiesin olevan huonopigmenttistä. Harmaata geelilakkaa kun ei ollut ja ajattelin onnistuvan näin helpommin kuin sekoittamalla. Levitys kuitenkin oli ensin haastavaa, koska sain aikaiseksi vain raitoja. Siveltimen vaihto auttoi ja jälki parani. Pinnasta tuli eläväisen näköinen. Ei minusta lainkaan huono, vaikka tasaista kai havittelin. Ranskiksen rajalle asettelin vielä hopeaa glitteriä.


Tyttären varpaisiin tehtiin ranskalainen manikyyri myös geelilakalla ja niihin laitettiin säteittäin samaa hopeaa glitteriä. Pinkkiä osaa esittivät kaksi strassia jokaisessa varpaassa. Isovarpaisiin laitoin 3 mm ja muihin 1 mm. Simppelit, mutta kyllä näillä kehtaa käyttää sandaaleita :)

tiistai 28. elokuuta 2012

Pirates

Nää kynnet oon suunnitellu jo kauan sitten, mutta yllättäen toteutus on viipynyt. Musta ei nimittäin oo oikein mun väri. Koin kuitenkin omituisen hetken, kun olin kynteni lakannut. Tuntui hyvältä olla täysmustissa kynsissä :) Aloitin siitä huolimatta koristelun, koska aioin osallistua näillä erääseen kisaan.


Tosiaan lakkasin ensin kaikki kynnet Rimmelin Black Cab -lakalla, kaksi kerrosta. Väleihin tiputtelin Oriflamen Quick dry dropseja, koska tuo mun musta on mennyt jo vähän vanhaksi ja kankeaksi, niin pelkäsin tuhoavani kynnet ennen aikojaan. Hyvin kuivui, enkä telonut kuin ihan ministi yhtä kynttä.


Kuviot piirtelin Ginan lakoilla ja nail art -siveltimellä. Käytössä ainoat omistamani värilakat Ginalta: 66 Viva glam ja 13 Silver. Pikkusormi sai vain timantteja, kuten peukkukin. Samat kuviot tein haparoivampina versioina myös oikeaan käteen, vaikka ensin meinasin laittaa vain strasseja, joista käytössä oli muuten 1, 2 ja 3 mm kokoiset.


Olin näihin kyllä aika tyytyväinen ja pääsin jopa 3 parhaan joukkoon kynsikisassa. :)) Mites te, viihdyttekö mustissa kynsissä?

maanantai 27. elokuuta 2012

Keski-Suomalaiset tai sen mieliset Huomio!

Oon jo jokin aika sitten perustanut Facebookiin ryhmän, joka kantaa nimeä Keski-Suomen kynsiharrastajat. Ja sehän löytyy myös tuon linkin takaa. Jäseniä siellä on tällä hetkellä vain kahdeksan, eikä siellä kauheasti mitään ole edes ehditty keskustella. Kovin moni ei edes taida tietää ryhmän olemassaolosta vielä. Mutta nyt tiedät sinäkin!


Jo siis olet Keski-Suomen alueelta, liity ryhmään (muutkin toki tervetulleita)! Toivottavasti saadaan jotain keskustelua paikallisista jutuista aikaiseksi ja pidemmän tähtäimen tavoitteena mulla olisi järkätä kynsiharrastajamiitti, jossa sit voidaan höpistä kynsistä mielin määrin ja tehdä muutakin kynsiin ja miks ei muhunkin liittyvää. Käy siis rohkeasti ryhmäämme!

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Geeleihin liittyviä osteluita

Postilaatikossa oli pakettikortti ja koska olin tilannut muutaman päivän sisällä paljon kaikkea, mm. kameraan uuden akun ja laturin ja jonkun kirjan jne, en oikein tiennyt, mitä pakettikortin takana piilisi. Yllätyksekseni paketti oli tosi iso ja arvasin sen sisällön, heti kun sen näin...


Ja sieltähän paljastui juuri se, mitä oletin. Kynsipölyn kerääjä eli imuri. Imuri oli minulle kaikin puolin positiivinen yllätys. Se oli paljon isompi, mitä olin kuvan perusteella ajatellut ja olin luullut sitä muoviseksi hökötykseksi, olin väärässä.


Imuri olikin päällystetty keinonahalla ja se oli pehmeä! Imuri myös lähti käyntiin ja siinä oli oikeanlainen töpseli. Kolme pölypussia tuli mukana. Imurin tilasin ebaysta ja se tuli pikavauhtia, reilu viikossa! Imurille tuli hintaa reilut 40 euroa, jos en ihan väärin muista.


Sitten tilaukseni kynsitukku.comista. Ekaa kertaa sieltä ja syynä oli Kineticsin top coat -geeli (20 €). Mukaan tuli sitten muitakin... on ihan mahottomuus tilata vain yhtä juttua tuollaisesta paikasta. Mukaan siis Sinan akryylimaalit (16 €), siellä on kulta ja hopea, ne taisivat olla pääsyy tilaukseen /o\ Ja tuo pieni purnukka on thermogeeliä (n. 11 € ehkä..) =) Niin ja näistä kaikista tuli 30 % ale, kun siellä oli joku kampanja. Se 30 % oli suunnilleen sama kuin postikulut..


Oon tilannu myös vähän glittereitä ebaysta.. Näköjään tossa on kolme jokaista väriä. Yhet myin jo veks, kun en tarvii noin montaa, vaikka ihania ovatkin.


Takaisin thermogeeliin. Useimmat varmasti ovat törmänneet lämpötilan mukaan väriä vaihtaviin kynsilakkoihin, tässä on nyt sit semmonen geeli.


Kylmänä se on pinkki.


Lämpimänä lähes valkoinen (luki, et ois valkonen, uunista tullessaan oli).


Ja tuossa se näyttää siltä, kuin ehkä näyttäis kynnellä (pidin sormea alla kuin oisi kynsi sormessa). Päällä on uutta glitteriä, sitä pinkkiä.

Viimeisinpänä vielä pinssauspinsetit pretty.fi:stä. Maksoivat siellä suunnilleen saman ku ebayssa, mutta tulivat parissa päivässä.


Hyvin oon pärjänny ilman lakkojen ostelua toistaiseksi. Ebayssa vieraillessani aloin kuitenkin himoitsemaan näitä. Pitää vaikka  toivoa joululahjaksi :D Seuraavia paketteja odotellessa... Kipeenä oli aikaa olla verkkokaupoissa /o\

lauantai 25. elokuuta 2012

Holo, is it me you're looking for?

'Cause I wonder where you are...

Jännän näköinen tuo holotus tuossa Flormarin 802-lakassa. Tekee väritä aika kivan, vaikka ei ookkaan niin holo kuin voisi olla. Hyvä pigmentti on myös, koska peitti täysin jo kahdella kerroksella.


Simppeli varvaslakkaus yhdellä lakalla ja muutama ristikkäin menevä viiva Oriflamen koristelulakalla isovarpaisiin. Aukkoihin pinkit helmenpuolikkaat.


Näihin tykästyin kovasti itse ja tuli tuijottelukynnet. Harmi vaan, on joutunu pitään sukkia jalassa, ni ei voi katella varpaita :D

perjantai 24. elokuuta 2012

Timantti puolikuussa

Työkaverini oli jossain mainoksessa nähnyt lyhyet turkoosit puolikuukynnet. Itsekin törmäsin niihin ja on kyllä muokatun näköiset :D Työkaverini halusi myös puolikuukynnet lyhyenä versiona. Päässäni aloin kehitellä kaikkia koristeluita tuohon puolikuuhun, ja esittelinkin ideoitani, mutta suunnitelmistani jäi lopulta jäljelle tuo strassi. Kirkkaat kolmemilliset laitettiin.


Tehtiin geelikynnet oman kynnen päälle ilman jatkoja, että kynnet saa sitten geelin alla kasvaa rauhassa. Puolikuu on kiitollisempi manikyyri kasvulle kuin koko kynnen "värittäminen" tai jopa ranskis, kun ei kasvu niin paljon näy.


Musta näistä tuli oikein kivat. Lyhyetkin kynnet voi näyttää hyvältä :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

I have to Take wing with Gasoline

Otsikkohan tietysti kertoo, että käytin koko Color Clubin kokoelmaa "Take wing" ja Goshin Gasolinea tässä lakkauksessa.

Tämä on muuten mun poikaystävän "suunnittelema" Itsehän meinasin ensin laittaa nämä liukuvärit niin päin kuin "ne kuuluu", eli ylhäältä alas ja joka kynteen eri värit, mutta hän ehdotti, että laittaisin ne tällain toisin päin. Tein työtä käskettyä ja lisäsin tuon Gasolinen tuonne väliin, että sain värit paremmin kiertämään. Taisin poikaystävän kuullen mainita jollekin, että hän suunnitteli nämä kynnet, niin sain vihaisen katseen :))


Vasemman käden aloitin Metamorphosiksella ja se päättyi Daisy Does it:iin. Jokuhan sieltä jäi väkisin puuttumaan, koska vihreitä oli kaksi ja Gasoline tuli väliin. Siispä jatkoin oikean käden peukussa värejä ja siihen pääsi Daisy Does it:in kanssa Fly with me.


Näistä tuli ihanan pirteät ja nää sai myös kehuja tuntemattomilta :) Molemmat kädet tuossa alla (ooh, kukaan ei varmaan tajunnut sitä, ennen kuin kerroin) ja siitä kyllä huomaa eron vahvemman ja heikomman käden välillä.


Sitten selvennystä tuohon minun pikkukuvaan, joka Mellasta ja Tilhistä näytti siltä, että silitän hevosta :D


Tuossa yllä siis sama kuva vähän vielä suurempana. Se ei ole hevonen, se on heijastin! :) Alla oleva kuva sen viimeistään paljastaa. Kaverini kuvasi syksyistä puuta ja minä heijastin siihen valoa.


Voisin muutenkin vähitellen alkaa suunnittelemaan uutta kuvaa, kun tuo on jo kohta vuoden vanha ja ainakin tukka on nykyään ihan eri.

tiistai 21. elokuuta 2012

Tuhkimomeikki

Barbie beatdown -blogissa oli meikkikilpailu ja aihe Disney. Siellä oli lueteltu "sallitut hahmot" ja koska olen vaalea ja sinisilmäinen, valitsin tuhkimon. Inspiroiduin Tuhkimon sinisestä mekosta ja jossain kuvassa sillä oli takki, jossa oli koukeroita, lisäsin niitä myös meikkiin.


Jotta saisin silmät näyttämään suuremmilta, pistin valkoista kajalia sekä ylä- että alaluomen sisään. Yläluomeen vielä musta eyeliner ja ripsiin vähän glitteriä, kuten myös noihin koukeroihin, jotka on piirretty samalla valkoisella kajalilla. Timantit on 3 mm "kynsistrasseja".


Tällä meikillä ei ollut mitään asiaa edes top-10:een, niin hienoja meikkejä oli moni tehnyt ja panostanut asuihin ja valokuvaukseenkin oikein kunnolla :) Itse en jaksanut vaihtaa edes 50 mm objektiiviin, joka ei vääristäisi naamaa kuten tuo 35 mm makro...

Loppuun haluun esitellä mun ihanat jättisukat <3


Tulin eilen kipeeksi ja oli pakko vetää nuo jalkaan, ettei olisi niin kylmä. En uskonut, että jo elokuussa saisin ne kaivaa esiin...

maanantai 20. elokuuta 2012

Glitteriä kaikkialla

Lumiranskis muuttui huollon seurauksena pinkki-kultaglitteriseksi. Kynsien teosta oli kulunut vain reilu 2 viikkoa, mutta kynnet olivat kasvaneet hurjasti, joten huolto oli ihan ajankohtainen.


Kynsiin siis tehtiin lähes koko kynnen liuku kahdella glitterillä. Ensin ripottelin kultaista ja sen jälkeen vaalenapunaista. Lisäksi painelin pinkkiä vielä kärkiin, että väri "liukui" enemmän. Glitterien päälle jokaiseen kynteen lisättiin vielä kaksi peilaavaa tähteä.

Näiden kynsien teon jälkeen glitteriä oli pöydällä, vaatteilla ja lattialla. Ei kun imuri käteen...


Kynsinauhat on hassun väriset, koska asiakkaani oli edellisenä päivänä käsitellyt mustikoita, eikä niiden jättämät värjäymät oikein tahtoneet lähteä puhtaaksi. Tästä viisastuneena en suostunut siivoamaan mustikoita, joita poikaystäväni oli kerännyt 10 litraa :D

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Rosy wedding nails

Uudet ruusunmalliset 3D-fimot pääsi heti käyttöön. No okei, mä tilasin ne tätä käyttötarkotusta varten. Myös tuo geeli, mitä on kynsissä on tilattu sitä varten, että saan häihin mekonväriset kynnet. Mekkoa ei kuitenkaan ollut geeliä tilatessani, vain ajatus väristä. No sitten kävi niin, että oikeanväristä kangasta ei ollut, joten mun kynnet ei sit lopulta ookkaan samanväriset kuin mekko. Mekko on minttu, haittaakse?


Mekossa on ruusuja ja siinä on muutenkin aika paljon kaikkea. Mut ku piti laittaa samaan mekkoon kaikki ideat. Vastapainoksi kynnet on yksinkertaisemmat, pelkkiä fimoruusuja ja helmenpuolikkaita niissä. Molemmat oli ensin "liimattu" Ginan aluslakalla ja Kikon pikakuivattavalla. Ne ei sitten oikein pysynyt, koska lakkayhdistelmä ei edes kahdessa tunnissa ollut kuivunut, vaan fimot aina vaan liikkui ja liikkui. Sitten kun mekkoa viimeistelin, fimot tippui pois. Vaihdoin lakaksi Seche Viten ja uusiks kiinni vaan. Silläkään ei kovin hyvin pysynyt, paitsi siinä kädessä, missäoli ensin ollut Kikolla. Liimasin tippuneet vielä ennen lähtöä niin, että kikoa ensin pikkusen ja heti perään SV. Nyt pysyi!


Häät oli pienet puutarhahäät. Todella kivaa vaihtelua perinteisille "kirkkohäille", missä oon ollu. Pari vihittiin heidän omassa puutarhassaan ja koko muukin juhla vietettiin siellä.


Morsiuskimppu meni hieman sivu suun. Hyppäsin yhdessä morsiamen siskon kanssa sitä tavoittelemaan, mutta onnistuin vain hipaista kimppua. Sen sijaan sukkanauha tuli oikeaan osoitteeseen, kun poikaystäväni sen hienosti muiden edestä nappasi.


Tällaisen kortin tein hääparille. Siinäkin on käytetty kynsilakkoja parin naamoissa.

lauantai 18. elokuuta 2012

Soak off -ranskis

Ekaa kertaa pääsin kokeilemaan ranskiksen tekoa soak offeilla. Pelkäsin, että valkoinen geeli ei pysy paikoillaan, mutta se käyttäytyi pelättyä paremmin ja sillä oli jopa helpompi tehdä hyvää jälkeä kuin valkoisella NDED:in geelillä. Geeli oli myös hyvin peittävää, joten sitä ei tarvinnut kuin yhden kerroksen (oli ekaa kertaa käytössä). Loisto-ostos siis.


Asiakas oli haltioissaan mun glitterkokoelmasta ja luulimme valinnan kestävän kauan, mutta nopeasti laatikosta siirtyi pöydälle vaaleansininen glitter. Se jäi siihen ja lopulta siirtyi myös kynsiin. Glitterpläjäys laitettiin peukkuihin ja nimettömiin. Laitoin sen kiinni top coat -geelillä, jota joutui glitterkynsiin laittamaan kaksi kerrosta, että sai tasaisen lopputuloksen.


Pari kynttä olivat hyvin lyhyet, koska kynsissä oli ollut geelit ja ne oli poistettu pari viikkoa sitten. Kynnet tietysti olivat hieman hauraammat geelien jäljiltä ja olivat sitten lohkeilleet. Nyt ne pääsee taas kasvamaan paremmin, kun on vähän koviketta päällä :)

torstai 16. elokuuta 2012

Jokatoinen kultainen, jokatoinen sateenkaari kimalteella

Tällaiset kynnet pari pikkutyttöä junassa suunnitteli, kun olin työmatkalla elokuun alussa. Musta se oli niin hauska, kun he vähän kuin leikkivät kynsistudiota ja miettivät kynsiä, että minähän sitten menin ja toteutin heidän suunnitelmansa.


Jo junassa mietin, että käyttäisin China glazen kultaista lakkaa. Ja sitten oli pakko tilata Color Clubin Take Wing -lakkakokoelma sateenkaarta varten... No en mä sitä tän takia tilannu.


Nail art siveltimellä laitoin sitten raidalliseksi joka toisen kynnen ja lakkasin kultaisella joka toisen. Kärkiin laitoin vielä essencen kultahileistä lakkaa. China Glaze kuivui niin hitaasti, että sörkin kynteni jo pilalle ennen päällyslakkaa, erityisesti oikea käsi meni.


PS. Takasin tullessa junassa oli syötävän hyvännäköinen poliisi ja se käveli siitä vaunun läpi monta kertaa :P

keskiviikko 15. elokuuta 2012

black 'n' pink

Pääsin jälleen tekemään uudelle ihmiselle geelikynsiä. Tällä kertaa asiakkaani piti pinkistä, mustasta, valkoisesta ja ed hardy tyylistä. Ehdotin heti mustaa ranskista ja pinkkiä glitteriä. Kynsien omistajalla itsellään oli aiheeseen sopivia kynsitarroja (Tokmannilta), joten niistä valittiin muutama geelin alle piilotettavaksi.


Kynnet olivat aika hauraat ennen geelien laittoa, mutta silti kaksi niistä oli todella pitkiä. Muista kasvatettiin samanpituiset geelijatkojen avulla.


Toivoin, että pinkki glitter olisi paremmin näkynyt mustan päällä, mutta onneksi näkyy edes vähän. Kynnet olivat asiakkaan mieleen ja hän tuijotteli niitä jo alkutekijöissään :) Valmiina ne olivat kuulemma juuri hänen tyyliset kynnet.

tiistai 14. elokuuta 2012

Vähän lakkaostoksia jälleen

Mulla on nyt täysi suora Take Wingiä. Kolme sain tilata nimpparilahjaksi äitin ja iskän piikkiin, yksi oli valmiiksi (keltainen Daisy does it) ja täytyihän ne kaksi muutakin sitten tilata. Onpahan yksi täysi kokoelma ja kiva kokoelma onkin. Kirkkaita värejä ja kimalletta.

Tarjoustaloon jouduin menemään ja siellä oli 3 flormaria 5 eurolla. Mulle kävi huonosti ja köyhdyin 5 euroa. Mukaan lähti 802, 805 ja 809. Kaikki holoja. Nämä siis Vantaan Ikean vieressä olevalta Tarjoustalosta. Siellä oli paljon holoja jäljellä.

Sitten kävin Jyväskylässä Tokmannilla ja ostin boxin, johon luulin uv-uunin mahtuvan. Eipä mennyt sisään... Tungin sinne sitten kaikki lakat ja päätin, että nostelen lakkoja takaisin hyllyyn sitä myöten, kun käytän niitä. Ne, mitä en ole vuodessa nostanut, menee myyntiin ja uusiahan ei saa ostaa. Eli VUODEN värilakkaostolakko!!! Onneks muut kynsikamat on sallittuja :D (Mustan saa ostaa, jos loppuu)


Jännä yksityiskohta pakista. Onkohan tuo varo vai vauro? Ois hauska, jos ois varo ja kun siinä on tollanen urosmerkki, ni se ois niinku "Varo miehiä"..


Tossa alla pakki lakkoineen. Koin järkytyksen lakkoja asetellessa. Pinkkejä oli tietty eniten, mut toiseksi eniten oli sinisiä. Enhän mä ees tykkää sinisestä!! Vihreitä ja violetteja sit kolmanneks eniten. Keltasia on vaan viis, vaikka se on mun lempiväri kans pinkin ja oranssin lisäks.


Työmatkalla kohti etelää ajellessa oli pakko pysähtyä tankkaamaan Renkomäen ABC:lla. Pakko oli myös mennä Paperikuuhun. Sieltä ei nyt löytynyt mitään kynsijuttuja, vaan 5 eriväristä kännykkäkorunarua á 20 snt ja tuollainen pallukka 40 snt. Laitoin sen kännykkäkoruksi edellisen hukkuneen tilalle, joka myöhemmin kyllä löytyi mun laukusta...