torstai 29. syyskuuta 2011

Arkiston kätköistä osa 2 - Näppäimistö ja palmuja

Hiiristä innostuneet kynsilakat matkustivat takaisin kotiin. Pöydällä lojui yksinäinen näppäimistö, joka oli valkoinen ja ruma -ainakin omasta mielestään. Se huomasi kynsilakat ja pyysi niitä koristelemaan itsensä. Se oli nähnyt edeltäjänsä, joka oli musta ja siinä oli sen mielestä hienoja kuvioita. Kynsilakat olivat vieläkin innoissaan ja ilolla hyökkäsivät näppäimistön kimppuun. Se sai koristuksekseen kaksi sinistä palmua.


Valkoisen näppäimistön edeltäjä oli saanut osakseen hopeanvärisen Konad Princess -lakan kokeilua:


 Taas kävi samoin kuin edelliselläkin kerralla ja palmut pääsivät kynsiin asti:


Nämä kynnet on ensin lakattu valkoiseksi, jonka päälle on laitettu keltainen Rimmelin I <3 lasting finish: sunshine -lakka+ miss selenen keltaista lakkaa. Kärkiin on ensin tuputettu miss selenen vaalean oranssia lakkaa ja sitten ihan kärkeen saman merkkistä hieman punertavamman oranssia lakkaa. Palmut on maalattu ohutkärkisellä Kiss nail artin mustalla lakalla.

Kädessä oleva villalapanen kuvaa hetkeä, jolloin kynnet on tehty: Kevät - silloin oli vielä kylmä.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Arkiston kätköistä osa 1 - Hiiriä ja liekkejä

Kerran (ehkä toisenkin) sattui olemaan töissä mukana kynsilakkoja, niitä sellaisia kapeakärkisiä. Sitten samalla kertaa sattui olemaan yksi rikkinäinen musta hiiri. Kynsilakat ja hiiri kohtasivat. Oli myös yksi ehjä pallohiiri, jota kaikki syrjivät. Sekin tapasi kynsilakat. Sitten myös hiiret kohtasivat:




Kynsilakkojen käyttäjä totesi, että jos noita kuvioita pystyy hiireen tekemään, niin kyllähän niitä pystyy tekemään kynsiinkin, ja niin syntyi nämä liekkikynnet:


Liekit on maalattu seuraavalla tavalla: Ensin mustalla liekkien ääriviivat, sitten täytetty liekkien reunat ja lopuksi keskiosa. Aika yksinkertaista.

Tarina jatkuu osassa kaksi...

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Konad-kynnet ja lisää glitteriä

Perhoset meni pois. Hyvin ne oli pysyny, enkä ollu ees kyllästyny vielä, mutta perjantai-iltana googlatessani satuin löytämään Konad Stamping Nail Art -kilpailun, jonka viimeinen osallistumispäivä oli. Olen joskus tehnyt enemmän Konadeilla ja vastaavilla, joten ajattelin, että helpostihan tässä keksii jonkun ja tekee kynnet.

Eipä se sitten niin helppoa ollutkaan... Kilpailussa sai käyttää vain Konadin laattoja ja lakkoja ja suurin osa mun laatoista oli tietysti jotain ihan muuta. Perhosissakin oli käytetty Bundlemonsterin yhtä perhosta, eikä glitteriä saanut käyttää. Kulutin monta tuntia ja monta "color wheelin kynttä" suunnitellessani kuvioita. Aikaa oli puoleen yöhän asti, mutta vielä yhdeltätoistakaan en ollut lakannut kynsiäni. Meinasin luovuttaa ja tavallaan luovutinkin, tein yhden suunnitelmistani, vaikken ollut siihen tyytyväinen. Enkä ollut lopputulokseenkaan. Kuvien lähettämisen jälkeen ideoita pursusi, kun ei ollut enää luomisen tuskaa.

Tässä kynnet:



Jo eilen sain tarpeekseni noista mustista Love-kynsistä ja halusin tehdä jotain pirtsakampaa. Kaupungilla asioidessani huomasin myyjällä ihanat pinkit vinot kärjet kynsissä, joten tein niistä oman variaation.


Tuputin superlonilla pinkkiä Models Ownin glitterlakkaa kärkiin ranskiksen päälle. Toiseen kerrokseen painelin muutaman pinkin jättiglitterin. Sitten lakkasin tyhjät osat Oriflamen Gloss Coat -lakalla ja pistin neljää eri väriä olevia helmenpuolikkaita rajalle. Lopuksi vielä lakkasin koko kynnen tuolla Gloss Coat -lakalla.


Sen verran paksu kerros kaikkea oli, että käytin kynsiin Oriflamen Quick Dry Dropseja. Tästä ja suuresta varovaisuudesta huolimatta vasemman käden etusormen helmet olivat siirtyneet yhden helmen verran sivuun päin. Huomasin sen onneksi ajoissa, eli sain vielä siirrettyä takaisin.

Näitä kynsiä tehdessäni päätin, että pidän nämä nyt seuraavaan huoltoon asti, eli vielä viikon tai pari. Sitä odotellessa voisin lisäillä tänne vaikka jotain vanhoja kynsikuvia "arkistosta"...

torstai 22. syyskuuta 2011

Ekan "asiakkaan" kynsiä

Eka henkilö, kelle sain itseni lisäksi tehä geelikynsiä, oli työkaverini.
Hänellä on kovaa tahtia kasvavat kynnet, joten huoltoja on saanut tehdä jo muutaman. Haasteena on ollut myös, että ekat geelit, mitä omistin, lähtivät nopeasti irti kynnestä. Tilasin uusia www.nded.fi:stä ja ne tulivat viime viikolla. Tehtiin kynnet ihan alusta uusilla geeleillä ja hyvin ovat pysyneet.

Tässä pari kuvaa hänen kynsistään:

Näihin kynsiin laitettiin pari kerrosta geeliä, jonka jälkeen ne lakattiin Diorin Vernis poison blue -lakalla. Lakassa oli erikoisen mallinen suti, johon meni muutama kynsi totutellessa. Mutta hyvä se oli sitten, kun sitä oppi käyttämään. Lakkaa laitettiin kaksi kerrosta ja toiseen kerrokseen annettiin kukkastrassien kuivua kiinni.

Kynnet seuraavassa kuvassa on tehty uusilla geeleillä. Yhteen jouduin laittamaan tipin, kun oli mennyt niin lyhyeksi, ettei jatkoa voinut tehdä geelillä. Arvatkaa, mikä kynsi :)


Nimettömiin ja peukkuihin laitettiin pinkkejä metallipalloja. Laitoin ne märkään valkoiseen geeliin ja sitten vielä yksi kerros väritöntä päälle. Kun pyyhin tahmoja pois, levisi pallukoiden värit hieman. Omiin kynsiin tehdessä värit pysyivät kyllä paikoillaan.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Blingbling-perhoset

Miksi mun kameroista on aina akku loppu, kun pitäis ottaa kuvia?! Vastaus saattaa olla huono muisti -ainakin tällä kertaa. Järkkäri oli unohtunut yöksi koneeseen kiinni ja se oli syönyt akun loppuun. Onneksi latausta odotellessa voi vaikka kirjottaa...

Laittelin vähän blingblingiä omiin kynsiini, kun edellinen lakkaus (sekin oli glitteriä) alkoi kyllästyttää. Tätä kokonaisuutta oon suunnitellu jo monta päivää, mutta ei oo ollu aikaa, eikä mikään ajatus oo täysin tyydyttänyt. Nytkin vielä vaihdoin suunnitelmaa kahteen kertaan kynsien teon aikana. Tässä lopputulos:



Tein ensin leimoilla perhosten kuvia, sitten tyhjensin niistä ylimääräiset mustat viivat liuottamalla värittömällä lakalla. Perhosten siivet täytin kahdella eri "tekniikalla". Osan ihan tavallisella glitterlakalla ja osan värittömällä lakalla, johon tiputin glitteriä päälle. Kauhea hilesotku syntyi, pitää kohta siivoilla. Pohjana oli siis geelikynnet, joissa on tavallinen ranskalainen manikyyri + muutama violetti metallipallo nimettömässä ja peukussa (ne kyllä brutaalisti peitin perhosilla). Valkoisen osan päälle levitin väritöntä lakkaa ja laitoin isoja valkoisia hileitä.

Koko glitterihökötyksen päälle en uskaltanut enää vetää päällyslakkaa, kun pelkäsin, että lähtee hileet leviämään. Pistin vaan varovasti vähän kärkiin. Toivottavasti pysyvät...

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Toinen asiakas

Sain eilen tehdä kynnet uudelle ihmiselle.
Tein geelikynnet tavallisella ranskalaisella manikyyrillä. Kynnet olivat valmiiksi aika pitkät yhtä lukuun ottamatta (oikean käden etusormi), johon tein jatkon geelillä.


Sitten vähän suunniteltiin lakkausta ja tällaiseen päädyttiin:


Valitettavasti suurin osa mun lakoista ei ollut mukana, joten toteutusmahdollisuudet oli hieman suppeat. Mukana ei ollut oikeastaan yhtään tavallista lakkaa, ainoastaan kapeakärkiset "viivalakat".
Strassit kynsien kärjissä ei oikein pysyneet pelkällä alla olevalla lakalla. Olivat kaikki lähteneet iltaan mennessä :D


perjantai 16. syyskuuta 2011

Pakollinen aloitus

Olen kynsien tekoon sotkeutunut ihminen. Tämä harrastus on kestänyt jo vuosia, mutta viime aikoina se on saanut isommat mittasuhteet kuin aikaisemmin, jolloin käytin vain kynsilakkoja, glittereitä ja strasseja.
Keväällä otin geelikynnet. Tekeminen näytti helpolta, joten hommasin heti välineet ja jo ekan huollon tein ite. Geeleihin oli helppo jäädä koukkuun, kun omat kynnet on niin ohuet ja lohkeilevat.
Olen sitten viime aikoina Facebook-kavereideni kiusaksi jakanut kynsikuviani siellä. Nyt en enää kehtaa, joten päätin alkaa jakamaan niitä paikassa, jonka luon vain kynsiä varten.
Ulkoasu on vielä raakile, mutta eiköhän se tässä kehity. Kuviakin on jo monta jonossa, joten paljon "juttuja" on luvassa.