keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Mikä mahtaa olla in - Kesä 2013

Keräsin taas kasaan kesän in-jutut. Pari niistä ei liene yllätys vähänkään blogeja seuranneelle. Tässä, olkaa hyvä. In on:
  • Hiekkalakat
  • Mustavalkoiset glitterlakat
  • Pallot
  • 1/3 -raitamani
Blogimaailmassa kovasti in ovat nyt hiekkalakat. Niitä puskee joka tuutista, mutta saatavuus Suomessa kaupoissa on valitettavan huono. Jos hiekkaa haluaa, on syytä kääntyä nettikauppojen puoleen. Toinen suuri in-juttu on mustavalkoiset glitterlakat, joita löytyy myös useammalta merkiltä. Näitä löytyy myös kivijalkakaupoista, ainakin Golden Roselta, Maybellineltä ja L'orealilta.

Muiksi in-jutuiksi löysi tiensä pallot ja "1/3 -raitamani". Jälkimmäisen nimen keksin itse, koska en tiedä tuolle manille nimeä. Niitä vilahteli useammassa blogissa ainakin alkukesästä, joten sieltä poimiutui tämä lakkaustyyli, jossa keskelle kynttä maalataan erivärinen raita. Pallokuvio taas on toistunut vähän joka puolella. Palloja on maalattu kynsiin dotting tolilla, saatu aikaan glitterlakoilla ja lisäksi vielä kuvio toistuu koko kynnen kokoisissa tarroissa, joita saa ihan tavallisista kaupoista!


In-kynsiin on taas koottu kaikki in. Ne on aloitettu keskiraidasta, jossa on pohjalla Perfect Sand 58. Mulla mustavalkoglitterlakkana Sonnetariumin Samurai Princess, en halua haalia näitä montaa turhaan, joten Confetti jäi kauppaan. Reunat on maalattu Kiss Nail Art -lakalla, valkoisella sellaisella. Pallot lopuksi pilkkutikulla ja Perfect Sand 73.


Jos taas muotilehtiä katsotaan, niin kahden lehden otannalla turkoosi nousee värisuosikiksi. Kesän hittilakka lienee Chanelin Azure, 29€.

Heinäkuun Olivia-lehti neuvoo erilaisia tekniikoita kesäkynsiin. Löytyy teippimania ja craclea, mutta hiekkakynsiä sivutaan vain glitterin ohuesti. Varsinaisia hiekkalakkoja ei esitellä, vain Isadoran kallista kynsiglitteriä ja sille korvikkeena sokeria tai oikeaa hiekkaa hiuslakan avulla...


Trendi sitä vastoin ratsastaa vielä kaviaarila. Mielestäni kaviaarikynnet ovat jo vähän "last season" kynsipiireissä, vaikkakin Ciatélta on tullut kesäksi uusi värisekoitus ja Pronails on tuonut markkinoille hopeiset pallukat. L'orealin Confettin Trendi onneksi muistaa mainita. Silti hiekkalakoista ei näy vilausta täälläkään.


Ovatko lehdet oikeassa, vai mikä on nyt in sinun mielestäsi?

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sateenkaarihaaste mieslaajennuksella

Hetki sitten bongasin Mellan blogista Sateenkaarihaasteen, jossa esitellään kosmetiikkaa "kaikissa sateenkaaren väreissä". Tässä nyt esittelen omani ja vähän erään toisenkin omaa, joista salaa otin kuvan. SOman sateenkaaren täytössä oli huomattavia vaikeuksia, mutta selviydyin lopulta. En olekaan tullut ajatelleeksi, että kaikki mun kosmetiikkapurkit on pääasiassa mustia tai valkoisia tai sit sinisiä, vihreitä ja pinkkejä.

Aloittakaamme vihreästä, joka yllättäen oli se kaikkein helpoin väri. Tämä tuli heti mieleen tuotteena, jota ilman en pärjäisi enää nykyään. Kyseessä on Four Reasons -hiuspuuteri. Tykkään tästä tosi paljon, koska se poistaa rasvaisuutta hiuksista ja ei tartte olla joka päivä pesemässä tukkaa. Juuri kyseinen tuote on hyvä, koska ei turhaan haise ja myös toimii!


Seuraavaksi keksin sinisen, se löytyi mun dödöstä. Siskoni on tartuttanut muhun Nivean dödöt ja oon jäänyt niiden käyttäjäksi, koska mulla ne ainakin toimii hyvin tarkoituksessaan ja vieläpä tuoksuukin hyvälle. Otin taustalle muut käytössä olevat, joista keskimmäinen on uusin ja tämän hetken suosikki. Tämä etualalla oleva on melkein loppu.


Violetiksi tuotteeksi valikoitui se ainoa mahdollinen, täysin violettina purkkina parhaiten kategoriaansa sopiva After Sun kuivaöljy. Tämän löysin 2 vuotta sitten ja olen tykännyt, sillä kosteuttaa hyvin. Oon käyttänyt muuhunkin kuin auringon jälkeiseen elämään... Tykkään myös tuoksusta!


Kolme seuraavaa väriä olivatkin ne hankalimmat. Punaisen bongasin suihkussa ja siinä nyt ei punaista kovin paljoa ole, mutta menköön. Paras vaihtoehto kuitenkin. Kyseessä on XZ:n karpalo-kinuski -hoitoaine, joka tuoksuu siltä, että sitä voisi syödä :P En oo onneks vielä niin makeanhimoissani ollut suihkussa käydessä. Myös hyvä hoitoaine, toinen purkki jo menossa :)


Oranssiksi päätyi lopulta Four Reasonsin hiuslakka, joka ei oo kyllä ihan mun suosikki. Tykkäisin kevyemmästä suihkeesta, jos ymmärrätte, tästä tulee jotenkin isoa sumua tai silleen ja en ihan diggaa. Myös tuo suuaukko tukkeentuu jatkuvasti. Näitä mulla on kaksi, kun sain hiusmalleilusta, joten koitan kestää...


Vaikein väri ole keltainen, sillä välttelin viimeiseen asti kynsilakkoja, niistä nyt olisi saanut kaikki värit helposti! Valitsin keltaisen kohdalle kaikki mun Neonkeltaiset lakat, Perfectin Sand Lacquer 69, Peggy Sagen Neon yellow ja Color Clubin Get your lem-on. Neonkeltainen on mun lempiväri ollut pitkään, joten siksi se. Siksi taas kaikki kolme, koska yksinkertaisesti mikään ei ole ylitse muiden.


Ja sitten toiseen sateenkaareen. Sopivasti, kun poikaystäväni oli pyöräilemässä, hiippailin hänen kaapeilleen ja onnistuin löytämään sateenkaarta muistuttavan kokoelman.


Keltainen - Axe Gravity After shave. Heh, en tiedä, käyttääkö se tuota edes, kun tuoksui "vieraalle". Keltainen oli muuten vaikein väri täälläkin. Tuossa on hitunen, se on pakko laskea.
Oranssi - Eucerin Aurinkospray. SK 50!! Tätä me yritetään tuhlata pois, kauheeta tököttiä.
Punainen - Pirkka Partavaahto. Olin ihan innoissani, kun punainen löytyi näin helposti.Itse vaahtoa en osaa muuten arvioida, kuin että se tuoksuu ihan mukavalta, miehekkäältä!
Violetti - Cutrin Sensitivism shampoo. Tää on vain hieman violettiin vivahtava. Violetti oli myös tosi hankala väri. Hellävarainen shampoo, en oo kokeillut.
Sininen - Nivea For Men deodorantti. Niveaaaaa!! Tykkään tuon tuoksusta, mä tungen Niveaa kaikille, ostakaa tekin (en saa mainonnasta rahaa xD).
Vihreä - Ceridal rasva kuivalle iholle. Poikaystävän iho ei ole kuivaa nähnytkään. Miksköhän sillä on tommonen...

Siinä oli sateenkaaret. Haastan kaikki, jotka tän luki tekemään omansa. Erittäin mielenkiintoisia voisi olla miehien sateenkaaret ja mahdolliset selitykset. Jos otat haasteen vastaan, linkkaa mulle! :)

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Digitaalinen aamurusko

Tänään loppui loma, on ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen. Kesäloman loppuminen enteilee syksyä. Siksi kynnetkin saa mielestäni hieman syksyisen lakan päällensä. Lakka on Even perään huutelema China Glazen Digital dawn, jonka sain kynsimiitistä.

 
Syksyisyyden lisäsi en ollut aiemmin millään keksinyt koristelua tälle lakalle. Nyt keksin koristelun ja syksyisyys ajatuskin katosi, kun vein kynnet aurinkoon. Aiemmin olen katsellut lakkaa vain huoneeni pöydällä, varjossa.


Siispä yksi varjokuva tähän väliin, niin ehkä ymmärrätte...


China Glazen Digital Dawnia on kynsillä kaksi kerrosta. Se peittää vallan hyvin. Lakan päälle sen kuivuttua kunnolla (mikä kävi nopeasti) laitoin epämääräiset laikut folioliimaa joka kynnelle ja annoin niiden kuivua. Sitten länttäilin tuota punaista siirtofoliota laikkuihin ja lopuksi maalasin reunat mustalla Visions Nail art -lakalla. Seche Vite päälle.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Heinäkuun himotut

Heinäkuussa ei tullut niin paljoa vietettyä aikaa koneella, että ostoslista olisi kasvanut kovin suureksi. Tässä kuussa himoitsin
Jälleen tein anteeksiantamattoman teon, tästä vihjasinkin jo, mutta mulla on hyvä selitys. Hiekkalakat on in ja mä bloggaan kynsiä ja mulla ei oo niitä!! Eli siis, tein tilauksen, joka täyttyi Perfectin halvoista hiekkalakoista ja ehkä muutamasta Perfectin holosta. Alla kurkistus osaan lakkoja. Kesäiset värit :P Kesä menee kohta pois :(


Tilasin myös Mereneidin alesta geelilakkoja ja siveltimiä, koska ne on niin hyviä ja halvalla sai. Tämän ostelun perustelen niin, että olin vielä matkalla, kun aloin tilausta tekemään, tein sen puhelimella :D

Anteeksiantamattomien tekojeni seurauksena ensi kuun listalla ei ole MITÄÄN!!! Paitsi että, pakko antaa itselle poikkeuslupa ostaa jotain Cesarsilta, koska meen sinne koulutukseen... Nettiostot on No Go.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Veneravintola Livia

Menü


Alkuruoka

Italian kalastajan kinkku-meloni yllätys
29 DKK

~~~~~~~~~~

 Pääruoka

Tournedos pekonilla
Fendariretiisi sekasalaatti
Samsøn uudet puikulaperunat
71 DKK

~~~~~~~~~~

Jälkiruoka

Puomin alasvetäjän appelsiini-suklaamousse 
20 DKK
 
~~~~~~~~~~

Sellaiset tarjoilut siis kehitimme, kun jokaisella oli oma tehtävänsä. Aloitetaan alkuruoasta, jonka poikaystäväni valmisti.


Annoksessa oli Proscuito-kinkkuun kääritty Mozzarella-juustoa ja basilikan lehtiä. Basilikan lehdet koristivat annosta myös ulkoisesti. Lisäksi annoksessa oli kolmen eri melonin lajitelma ja viiru sitruunaista oliiviöljyä.


Alkuruokaan kuului myös ranskanleipäpalat, joiden päälle oli kaadettu samaista öljyä. Kupissa oli lisäksi sulatettua voita.


Isäni siis valmisti pääruoan. Pääruokana oli täydellisesti paistettu pihvi, jota reunusti pekonisiivu. Salaatti koostui salaattisekoituksesta ja salaatteihin tarkoitetusta pähkinäseoksesta, joita höysti fendarin muotoinen retiisi. Lisukkeena Samsøn uusia perunoita ja yrttivoita.


Kaikkien ruokien tekeminen aloitettiin samaan aikaan ja venekeittiössä meinasi välillä olla ahdasta. Pulaa kattiloista ja liesipaikoista ei onneksi päässyt syntymään. Ensin kattilassa kiehui perunat, sitten liekkiä lainattiin toiselle kattilalle ja voille. Voin perään sulatettiin suklaa samassa kattilassa, jonka jälkeen perunat pääsivät takaisin liekille. Lopuksi pihvit saivat oman lämpönsä viereiseltä liekiltä.


Kaikki annokset aseteltiin ravintolatyyliin suoraan lautasille.


Jälkiruoka koostui appelsiini-suklaamoussesta ja keksinmuruista. Appelsiini ei ole vain makuna suklaamoussen joukossa, vaan oikeina appelsiininpaloina.


Tässä suurin osa raaka-aineista.


Ensin vaahdotin kerman ja pilkoin appelsiinin, sitten pääsin kattilan kimppuun ja sulatin suklaan. Alla vähän kuvaa meidän työolosuhteista. Mun alue oli tuo, missä istun, muut työskentelivät kameran näkymän toisella puolella.


Sekoitin nämä ja tuorejuuston keskenään ja laitoin alkuruoan syömisen ajaksi jäähtymään jääkaappiin.


Keksit ehti murskaamaan kätevästi istumalaatikossa hervottomalla vasaralla pääruokaa odotellessa. Annokset kasasin myös ennen pääruokaa, joten olivat valmiina heti kimppuun käytäväksi. Ruokaa oli sopivasti ja se tarjoiltiin hyvällä tahdilla. Kyllä tällaisessa ravintolassa kelpaa vierailla useamminkin.


Jos haluat itse valmistaa Puomin alasvetäjän appelsiini-suklaamoussea:

Ohje neljälle 
  • 2 dl kermaa vaahdotettuna
  • 200 g taloussuklaata sulatettuna
  • 150 g tuorejuustoa
  • 2 appelsiinia, joista 1,5 kuutioiksi, 0,5 siivuiksi
  • 8 kpl vaaleita keksejä murskattuna pohjalle ja pinnalle (esim. Pågenin Finska Pågar)
Noudata yllä kuvattuja ohjeita...

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Se siitä neutraalista

Saman tien, kun ehdin kirjoittaa postauksen neutraaleista kynsistä, keksin idean Rakkaus Kynsiin -blogissa vilahtaneista siirtokuvista. Luulin niitä nimittäin aluksi leimoiksi, joihin oli laitettu alle vähän toista väriä ennen leimaamista. Niinpä halusin toteuttaa saman itsekin, kunnes tajusin kukat siirtokuviksi. Ei se mitään, toteutin silti.


Toteutus tapahtui ehkä hieman rajummassa mittakaavassa kuin decaleissa oli, mutta ei se mitään. Näistä tuli niin ihanat, pitkästä aikaa taas oikein tuijottelukynnet!


Pohjalla Wild & Mildin 040 Mantra, joka peittää kahdella kerroksella, kun alla on maitomainen geelilakkakäsittely. Normisti varmaan tarttisi kolme kerrosta. Pinkit huitaisut on tuputeltu sienellä käyttäen CG Pink Voltage -lakkaa. Leimat on Konadin m22 -laatasta Wylet nailsin mustalla leimauslakalla.

Lähes luonnolliset kynnet

Olen saanut ähkyn neoneista ja alkanut kaipaamaan luonnollisia kynsiä. Meinasin jo tehdä näistä huollon yhteydessä täysin luonnonväriset, mutta keksinkin golden glitter -akryylijauheen, jota sekoittelin geelilakan sekaan testiksi.


Akryylijauheen ja mattageelilakan avulla kynsistä tuli hieman kimmeltävät ja maitomaiset.


Ja mitens sitten kävikään, kun sain vihdoin nämä luonnolliset kynnet. Aloin tietysti kuumeisesti keksimään koristeluita... Päätin pysyä tiukkana ja mennä luonnollisilla hetken :D

torstai 25. heinäkuuta 2013

Torstaituote - Heinäkuun livbox, paras livbox ever!

Huijasin, että torstaituote jäisi heinäkuuksi tauolle. Taisinpa huijata itseänikin. En muistanut ollenkaan livboxia...


Meinasin jo vahingossa nähdä muista blogeista sisällön ennen paketin saamista, mutta olin ovela ja suljin vahingossa avaamani livbox-välilehdet.


Heinäkuun aiheen kävin kyllä kurkkaamassa etukäteen, se oli hiukset. Pakkauksen sisältö oli ruhtinaallinen ja se näytti tältä:


Vaikkakin kyllä kaiken tuon päällä oli vihkonen, jossa oli erilaisia kampausideoita. Kaikki pitkille hiuksille :'( Meinasi tulla tippa linssiin, kun mun suosikkikampaus, jota olen kaivannut hyvin paljon, oli esitelty siinä ja tarvikkeetkin oli Livboxin mukana.


Mun suosikki on siis tuollainen pään päällä oleva nuttura. Kaikki nutturakampaukset on jääny pois, kun hiukset meni päniks. niitä kaipaan kovasti. Päätin silti yrittää ja sain aikaiseksi ihan jees nutturan, jos katsotaan edestä ja vähän rajataan, sillä puolet hiuksista ei yltänyt päälaelle. Ehkä puoli vuotta, niin saan tuon tehtyä kunnolla. Kiitos Livbox!


Sit kaks ainetta, joita käytän päivittäin (tosin eri merkkiset). Ne ovat kuivashamppoo ja kuumuussuoja (pro heat). Kivaa kokeilla toisen merkin tuotteita! Molemmat tuoksui hyvälle. Herbina jollekkin omenaiselle ehkä ja Sunsilkista tuli mieleen kampaamo :) Tärkeetä on tietty, että tuotteita ei tartte haistella koko päivää kyllästymiseen asti.


Paketissa oli myös hyväntuoksuinen huulirasva :P Juuri sopivasti kärsineisiin huuliini saapui pelastajaksi se!


Ja olihan siellä vielä Schwarzkopfin tehohoito, joka päässee käyttöön loppukesästä, kun hiukset on kärsineet auringosta ja kaikesta muusta scheissesta.

Mitä mieltä SÄ oot, hitti vai huti?

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Venekynsiä

Äiti oli pyytänyt mua lakkaamaan hänen kyntensä sinisellä ja tekemään niihin aaltoja, kun nähdään seuraavan kerran. Sopivasti tämä seuraava kerta sattui purjehdusmatkalle, joten kynsistä tuli aika lailla aiheeseen sopivat.


Lakkasin kynnet ensin Miyon Tropicanalla 1 kerros ja Flormarin sinisellä neon -lakalla N002 seuraava kerros. Leikkelin teipistä Biltemasta ostetuilla kuviosaksilla aaltopaloja. Ensin käytin jotain veneen kätköistä löytynyttä ikkunateippiä, mutta se pilasi jo kuivuneet pohjalakat, joten yksi käsi meni uusiksi. Lopulta löytyi maalarinteippiä ja suoritin sillä loput kynnet. Kärjet lakkasin OPI:n Get your number -hiekkalakalla. Karheat kärjet taisivat olla äidin mieleen :)


Näköjään sisällä pimeässä lakatut paljastavat todellisen luontonsa ulos tullessaan, 2 kerrosta eri lakkoja päällekkäin näyttää epätasaiselta.

Itselle lakkasin kaikki kynnet neonlakoilla. Ensin meinasin liukuväriä kolmella per kynsi, mutta epäonnistuin pariin otteeseen, enkä halunnut jatkaa. Äitikin oli ehdottamassa liukuväriä, kun tuskailin kynsien kanssa, mutta päädyin tähän yksinkertaiseen skittleen:


Nimettömiin länttäsin äitiä varten mukaan otetut delfiini-siirtokuvat. Äidin kynsille ne oli vain ihan liian isoja.


Kynsissä kaikkia lakkoja on neljä kerrosta. Yleensä kaksi on mulle ihan maksimi, mutta nyt riitti jaksamista neljään.
Lakat: Peukku - Flormar N014, Etusormi - Peggy Sage Neon Yellow, Keskisormi - CG Orange Knockout (neon), Nimetön - Laka 104, Pikkusormi - Maybelline Colorama 186

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Bornholm on tosi hyvä shoppailupaikka

Jos tarkoituksena ei ole shoppailla.

Ensimmäisen ostokseni tein vasta reissun kolmantena päivänä. Se on tuo Dependin geelilakka, joita olen halunnut testata. Niitä myytiin Nexøssä kosmetiikkaliikkeessä. Ostin korallinvärisen mummogeelilakan (70 DKK), jota meinasin varpaisiin tässä piakkoin testata.


Toinen ostokseni Nexøstä oli liukuvärjätty paita (200 DKK).


Nexøssä oli myös joulukauppa, jossa väitettiin joulupukin olevan Grönlannista :/ Ulkopuolella myytiin riisipuuroa :D Joulukaupasta kotiutui kulkustähti. Tuo hassu avaimenperä on Doeodden matkamuistokaupasta.


Tejnissä shoppailu jäi ruokakauppaan, josta karkkia tuli hamstrattua ihan liikaa..


Rønneen jo bussilla ajaessa bongasin Tigerin, en ole koskaan päässyt sellaiseen vielä shoppailemaa, joten sinne suunnattiin ekana. Sieltä keräsin lakkoja ja muuta krääsää.


Rønnestä löytyi myös tämä ihmeellinen mummopaita (100 DKK), jota kadun vieläkin. Miksi en ostanut minulle sopivaa neonkelta-valkoraitaista toppia, jossa oli niiteillä rusetteja??


Kööpenhaminan lentokentällä pyöräytin itselleni 15 % alekupongin, jonka käytin tähän lakkaan (OPI Pirouette my whistle). Näköjään tullut viime aikoina tavaksi roudata ulkomailta aina yksi glitter-OPI...


Takaisin ajellessa poikettiin Kärkkäisellä Lahdessa tankkaamassa neljä tuntia. Siinä sivussa ostin nämä kynsitarrat ja Maybellinen uuden lakan. Kyllä sieltä muutakin tuli mukaan, mm. bensaa.



Sellaisia ostoksia. Näiden lisäksi olen tehnyt vastoin omia sääntöjäni ja tilannut juttuja. Toista ostosta perustelen sillä, että en ollut kotona, kun aloin tavaroita ostoskoriin laittamaan ;D Annoinhan itselleni luvan ostella matkoilta..