Sivut

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Täydellisen nuden metsästys

Tän vuoden kevään ja kesän aikana oon innostunut entistä enemmän nudeista lakoista. Niin paljon, että olen alkanut etsimään "sitä täydellistä nudea". Perjantaina sitten päätin, että tilaan Opin You're so vain-illan, koska totesin sen olevan paras mahdollinen vaikkakaan ei täydellinen. Tilasin lakan Ebaysta USA:laiselta myyjältä ja kummastus oli suuri, kun se eilen illalla kotiin palattuani nökötti postilaatikossa. Siis järkyttävän nopea toimitus!!! Ei kaikki suomalaiset verkkokaupatkaan tuohon pysty :D 


Mutta palataanpas hieman taaksepäin... Pääsin testaamaan vain-illaa etukäteen, kun Emilia tuli käymään viime keskiviikkona ja oli ottanut sen mukaansa. Hänellä oli mukana vertailun vuoksi myös Opin Don't Bossa Nova Me Around:in. Poistin äkkiä lakat oikeasta kädestä ja kokeilin molempia. Lakkasin surkeasti ja otin itselle pari kuvaa ihan muistijäljeksi. Ei ollut tarkoitus julkaista niitä blogissa, mutta pistinpä ne nyt kuitenkin. Tässä oikea kuvankäsittelyn mestariteos..


Bossa Novan vieressä Vain-illa näyttää tosi keltaiselta ja toisaalta Bossa Nova ihan liian siniseen taittavalta. Joku väliväri olisi ollut täydellinen. Yritin googlailla jotain sopivaa, mutta päädyin kuitenkin lopulta Vain-illaan, koska tykkäsin sen koostumuksesta. Randomilla ostetuissa koostumus olisi ollut arpapeliä.


Ja nyt se siis on täällä, mun oma Vain-illa. Sillä on jo lempimikin, kun oikea nimi on niin pitkä. Vain-illa näyttää pullossa ihan täydelliseltä. Mutta kun sillä lakkaa, se muuttuu kellertävämmäksi. Hö. Varmasti täydellinen vaniljakokispurkin väri, mutta hieman liian keltainen ollakseen täydellinen nude.


Tässä mun muut nudet. Myös China Glazen Nude -niminen lakka on aika hyvän värinen, mutta ihan liian ohutta tavaraa. Don't Pretzl My Buttons ja Office Chick ovatkin sitten jo liian tummia. Ja noista Don't Pretzl My Buttons on myös aika punertava, kun taas Office Chickin sävy on hyvä.


Sama operaatio mulla on ollu geelilakkojen kanssa, täydelliden nuden metsästys siis. Joko olen saanut liian tummaa, liian pinkkiä ja kerran jopa persikkaisen, mutta sitä täydellistä ei vaan ole meinannut löytyä. Paras tähän mennessä on Sanna Tara Nail Artilta testiin valittu Nude -niminen. Sen sävy on hyvä ja se on ainakin tarpeeksi vaalea, ellei jopa hieman liian vaalea... Mutta siis olen silti tyytyväinen.


*Huokaus* Onko täydellistä nudea olemassakaan?

13 kommenttia:

  1. Mulle Ginan puff powder on se, jonka laitan, jos haluan olla "nakuilla" kynsillä. Siinä on vähän shimmeriä, mutta tykkään lopputuloksesta kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa! Kävin kattelemassa sitä Ginassa, mutta sitä shimmeriä on kyl vähän liikaa mun makuun.

      Poista
  2. Mäkin oon metsästänyt parempaa nudea jotka omistan. Mulla on essien Sand Tropez joka on liian vaalea, taitaakin olla enemmän harmaa kuin nude. Ja sitten on Models ownin Nude beige. Se puolestaan on liian tumma ja punertava. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole helppoa tämä metsästys ja mieltymyksiäkin taitaa olla monia :)

      Poista
  3. Mun lemppari-nudet on Opin My Very First Knockwurst ja Essien Topless & Barefoot (muistuttaa Opia, mut vaaleampi). Essien Muchi muchi on myös kiva (menee vaaleanpunaiseen), tarvii vaan monta kerrosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun hei, Models Ownin Naked Shimmer unohtui vielä mainita! :)

      Poista
    2. Ainii, ton My Very First Knockwurstin ihan unohdin tsekata tilatessani. Ois kiva nähdä se vain-illan vieressä.
      Muchi Muchi multa löytyy ja se tosiaan on liian vaaleanpunainen ja sitä saa kerrostaa kyllästymiseen saakka :D
      Mut sulla on hyvä kattava nudekokoelma! :)

      Poista
  4. Mun lemppari on kyllä Vain-illa! <3 Myös Pretzel on aikas ihana, nuo lakat on just sopivia mulle 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että oot löytäny "sulle täydelliset nudet" :)

      Poista
  5. Mun lemppari nude on Essien Sand Tropez! Se on mulle niin täydellinen etten edes halua etsiä "parempaa" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs siinä, jos omistaa jo täydelliset! Essien Sand Tropez mainittu jo kaks kertaa täällä, joten sen vois kyllä käydä tsekkaan :)

      Poista
  6. Ootkos kokeillut OPI:n Tickle My France-y -lakkaa? Klassikkonude ja ihanan kiiltävä, ei näytä "tunkkaiselta". Ei vaan mun ihonväriin käynyt, näytin siltä kuin mulla ei olis ollut kynsiä ollenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totakaan en ole kokeillut. Listalle!
      Eikös nuden tarkoitus oo, että näyttää, ettei ois kynsiä ;D

      Poista