Sivut

maanantai 3. maaliskuuta 2014

5-ottelu kynsillä

Olin viikonloppuna Aikuisurheilijoiden hallimoniotteluissa, eli 5-ottelussa. Taas siis piti tedhä yleisurheilukynnet. Olin kyllä täysin vailla ideoita punaisesta, sinisestä ja valkoisesta, eikä muutenkaan tehnyt mieli laittaa niitä värejä.


Tuskastelin asiaa bf:lle, joka ideoi mulle heti mustavalkoraidalliset aidat, sinisen korkeushyppypatjan, kuulan jne. Niinpä ottelu pääsi kynsille. Pikkusormeen tuli 60 m aidat, ne oli vähän raidalliset. Nimettömässä on korkeushyppypatja ja rima. Keskisormessa on moooonta kuulaa. Etusormessa on vain hiekkaa pituushypylle. Olisin halunnut jalanjäljen sinne (sekin oli bf:n idea), mutta mulla ei ollut leimaa, enkä uskaltanut piirtää. Jos se nimittäin olisi mennyt pilalle, niin sitten olisi saanut taas lakata kolme kerrosta ja se olisi ollut turhauttavaa. Peukussa on vielä viimeinen laji, 800 m.


Kynnet on ollu mulla nyt kolme päivää ja kaikki kuulat on työnnetty, korkeusrimat tiputettu ja pari hiekkapalaa lohjennut kärjestä. Hiekkalakka on myös hieman likaantunut ja kärjistä silentynyt.

Kynsillä käytössä
  • Pohjaväri - Opi Solitaire (3 kerrosta)
  • Raitaleimat - Gals GA4 ja Wylet Nailsin musta leimalakka
  • Punaiset radat - Pueen 62 ja Konadin punainen leimauslakka
  • Koristeiden kiinnitys - Seche Vite
  • Sinisiä neliöstrasseja, helmenpuolikkaita, hopeaa koristeteippiä

Solitaire on kyllä ihana lakka, mutta vaatii peittääkseen ainakin kolme kerrosta. Pahimmat läpinäkyvyystuijottelijat saattaisivat tarvita kynsilleen peräti neljä. Siihenhän voi toki laittaa valkoisen lakan alle, mutta itse en halunnut. Syitä oli kaksi: Toinen oli se, että valkoiset lakat on ärsyttäviä (huono syy) ja toinen se, että Solitairen sävy muuttuisi (testasin), jos sillä olisi valkoinen pohja ja vaikka yksi kerros Solitairea. Koska jos sitä valkoisen päälle laittaisi kaksi, ei siinä voittaisi mitään!

7 kommenttia: