Sivut

lauantai 21. joulukuuta 2013

Lilaa lakkaa

Tässä on kirjekuori, joka on ollut kadoksissa aika pitkään. Kirjekuori saapui juuri muuttamisen aikaan ja se oli tyyliin ensimmäinen posti uuteen osoitteeseen. Laitoin sen silloin hyvään talteen, koska en halunnut sen hukkuvan.


Mutta sen kanssa kävi, niin kuin tosi usein viime aikoina (joo, oon tulossa vanhaksi), eli en enää muistanutkaan sen sijaintia. Monesti suunnittelin kynsiä, jossa kirjekuoren sisältöä käyttäisin, mutta ei sattunut silmiin tuota. Mutta mikä tämä mystinen kuori oikein on.


Tässä yllä kuoren sisältö. Kauniita kultaisia koristeita. Lila jakoi turhaa roinaa pois niin, että sai kommenteissa pyytää haluamaansa kynsijuttua. Minä pyysin tuota hyrrää, koska mulla sellaista ei vielä ollut ja olin monesti katellut. Lila laittoi mukaan ihanan kirjeen ja kertoi, että mulla oli ollut vaatimattomin toive ja hän laittoi mulle tarroja lisäksi. Kivannäköisiä on nuo tarrat ja pääsevät (vihdoin) käyttöön.


Lilaa kunnioittaen tein lilat kynnet, joissa käytin kultaisia koristeita. Pohjalle Flormarin lila Wet Look -lakka ja kärkeen vino liuku Sonnetariumin Snowfallilla. Sellainen hassu juttu kävi, että mulla on yhtä lukuun ottamatta tuo vino liuku samaan suuntaan. Muissa liu'un korkeus kasvaa vasemmalta oikealle paitsi vasurin peukussa. Onneksi kynsiä ei tuu tuijotettua vierekkäin.



Jo Wettiksen ekan kerroksen kuivumista odotellessa tiesin, että tästä ei ilman Secheä selvitä. Kuivattelin pitkän aikaa ja laitoin sitten toisen kerroksen. Sonnetarium kärjissä ei auttanut asiaa yhtään. Painelin siihen kultaiset talviset kuviot, joita taivutin vähän pöydänkulmaa vasten kaareviksi. Seche sai päällystää kaiken ja silti hetken sitä kuivateltuani kuvausrekvisiitta tarttui kynsiin!


Kiitos Lila näistä! Kivoja ovat :)

10 kommenttia: