Sivut

torstai 21. marraskuuta 2013

Torstaituote - Mistä kosmetiikka on tehty, kansalaisopiston kurssi

Bongasin kansalaisopistosta 5 tunnin kurssin nimeltä Mistä kosmetiikka on tehty? ja sen 31 euron hinnasta huolimatta päätin osallistua.

Kokoonnuimme kansalaisopiston ATK-luokassa ja alussa jokainen esitteli itsensä ja suhtautumisensa kosmetiikkaan. Keskusteltiin pääasiassa luonnonkosmetiikasta. Itse olen sekakäyttäjä, enkä pahemmin tuotteiden INCI-listoja ole tuijotellut.


Nyt niitä päästiin katselemaan. Saatiin tehtävät niin, että paperilla oli jonkun tuotteen INCI ja meidän piti INCI-haun perusteella selvittää, mitä ainesosia tuotteessa oli ja mitä tuote lopulta oli. Mulle sattuneessa tuotteessa oli paljon öljyjä, vettä, useita emulgointiaineita ja hajusteita. Veikkasin rasvaa ja kyseessä olikin hoitovoide.


Ohjaaja esitteli kirjan, jota suositteli lainaamaan kirjastosta tai ostamaan. Paljoa en siihen ehtinyt tutustua, mutta sieltä löytyi ainakin paljon tietoa aineista, miksi mikäkin on hyvää tai huonoa.


Saimme myös näytteitä luonnonkosmetiikasta. Tutkittiin myös niiden INCI-listoja hieman.

Sitten analysoitiin mainoksia. Itse satuin ottamaan kolme mainosta, joissa kaikissa oli käytetty vähän liikaa "photoshoppausta". Ripsivärimainoksessa silmän valkoista aluetta suurennettu, meikkivoitteessa naisilla ei ollenkaan ihohuokosia tai muitakaan luonnollisia "virheitä" ja kynsilakkakin oli piirretynnäköinen. Kuvan vaan otin hölmösti, että kynnet ei ollenkaan näy :/ Pahimpia oli kuitenkin mainokset, joissa tulokset näkyy viidessä sekunnissa tai ne, joissa 90 % 26 naisesta sanoi ihonsa näyttävän heleämmältä.


Lopuksi tehtiin omat öljysekoitukset. Pohjaksi laitettiin rypsiöljyä, oliiviöljyä, manteliöljyä ja vehnänalkioöljyä. Lisäksi sekoitettiin muutama tippa aromaattisia öljyjä.


Omaan seokseen tuli noita kaikkia "pohja-aineita" ja lisäksi laitoin laventeliöljyä, ruusuöljyä ja appelsiiniöljyä. Mun öljy on tarkoitettu kasvoille.


Kurssi oli ihan mielenkiintoinen, mutta me kurssilaiset jäätiin kaipaamaan jotain selkeää listaa tai vastaavaa aineista, jotka on hyviä tai huonoja. Nyt pitää joko siellä kaupassa kaivaa puhelin ja alkaa hakemaan tai sitten ostaa tuote ja tutkia kotona. No, sen tiedän, että PEG-aineet on huonoja ja niitä on SYOSS-shampoossa ihan älyttömän monta, sitä en enää osta. Aion jatkossa tutkia muutakin kosmetiikkaani vähän kriittisemmin.

Mikä: Kansalaisopiston kurssi kosmetiikan raaka-aineista
Mitä maksaa: 31 €
Mistä: Jyväskylän kansalaisopisto

PS. Arvonnassa palkintoja voittaneet. Ilmoitattehan mulle, kun saatte palkintonne, sillä kuorien kanssa kävi hassusti, ne jäivät autokorjaamolle. Sieltä lupasivat laittaa merkit ja postittaa ilmaiseksi. Yksi on tiettävästi jo tullut perille, mutta haluan olla varma kaikista :)

2 kommenttia:

  1. Varmasti tosi mielenkiintoinen ja silmiä avaava kurssi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä. Nyt katsoo kosmetiikkatuotteita ihan toisella lailla.

      Poista