Sivut

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Mun I Love Me -kokemus

Siirryin I <3 me -messuille kahdessa osassa. Ensin autolla porukoille perjantaina ja sieltä junalla Helsinkiin. Ei tarvinnut herätä niin aikasin lauantaina, silti väsytti. The Citystä junalla lähti vain naisia ja kaikki vaihtoivat Riihimäellä Pasilaan (Helsinkiin) menevään junaan. Minne lie menneet...


Olin paikalla jo hyvissä ajoin, joten menin syömään toisen aamupalan. Eve oli sopinut mulle treffit Saaran kanssa. Toimin kahden kynsilakan kuljettajana Helsingistä Jyväskylään. Koska oma messukaverini ilmoitti tulevansa myöhässä, aloitin kiertelyn Saaran kanssa. Pian joukkoomme liittyi Sinini. Oli hauskaa hengata muiden bloggaajien kanssa. Pyörimme glittereiden ja geelien välissä ja pari taisi tarttua mukaan.


Kaverini oli saapunut, joten sanoin heille heippa ja vaihdoin seuraa. Menin joukon mukana kiertämään terveysosastoa, josta sai kyllä isot määrät ilmaistuotteita. Kasassa kaikki ilmainen. Nuo keksit voitin, kun bongasin taas tutun mäkihyppääjän. Niiden osastolla oli Laser-ammuntaa.


Välillä vähän sivuttiin kauneusaluetta ja jämähdinkin aina kynsipaikkoihin, kun muut eteni. Kallein jämähdys tapahtui heti alkuun Mereneidin osastolta...


Siellä tein ostoslistani mukaisen hankinnan, nimittäin kynsiporan. Edellinen ebay-vehje oli alkanut sanomaan itseään irti, joten tämä Promedin laite tuli tarpeeseen. Hintaa 20 prosentin messualen jälkeen sillä oli silti vielä yli 130 euroa.


Kun muut sitten jäivät hiusanalyysiin ja oma haluni kohti kynsikamoja kasvoi, irtosin joukosta ja suuntasin kauneuden suuntaan. Suunnistin kartan avulla Aetin osastoa kohti. Matkalla tosin oli Cesarsshop, jossa tein pienen ostokierroksen.


Sieltä ostin yhden Sina -geelilakan, kaksi Konad Princess-lakkaa, kun oli niin halpoja ja vielä kaksi UV-kovetteista top coatia ihan kynsilakalle.


Ja niin jatkui matka kohti AetzNaillzz:ia.


Aikaisemmin en ole Mosaicin tuotteita käyttänyt, mutta nyt ostin testiin valkoisen gel paintin, pari stardustia, pigmentin ja oikeasti valkoista glitteriä.


Tässä kohtaakynsien kautta tuttu Jaana ilmestyi viereeni, enkä ensin meinannut tajuta, vaikka hän moikkasi mulle. Jaana hamsteroi itselleen koko setin stardusteja, kun ei osannut päättää, minkä ottaisi.


Jatkoimme kiertelyä yhdessä. Halusin mennä Odyssey Nail Systemsille hakemaan Ez Off:in. Jospa vaikka voisi tehdä poikaystävälle kynnen, jonka irrottaa heti ;)


Katseltiin myös muita juttuja, mutta ostin vain tuon. Osaston reunassa joku koristeli toisen kynttä ja oli kuulemma vain muutamalla huitaisulla tehnyt nättiä jälkeä. Odysseyn nainen kehotti meitä menemään katsomaan kynsikisapaikan reunalla olevia töitä. Suuntasimme sinne.


Ja aika yllättävää jälkeä löytyi, mm. pienoisjoulumaa, joka oli kokonaan tehty kynsitarvikkeilla. Uskomatonta, miten jotkut osaa...


Mentiin vielä uudestaan Mereneidille ja viilan minulle myynyt nainen ihan varmasti tunnisti mut, sillä oli jotenkin hassu ilme, piti mua varmaan hirveenä shoppaajana tai jotain. Jaana houkutteli pahuuden teille ja lisää ostoksia tarttui. Pääsen vihdoin kokeilemaan No Lines -ainetta, josta oon kuullut niin paljon hyvää.


Sitten käytiin hamsteroimassa muutama Glam Lac -geelilakka ja nuo pari Diamond Cosmeticsin geeliä ostin aiemmin.


Yritin löytää itselleni nahkalaukkua, mutta epäonnistuin. Mikään laukku ei halunnut lähteä mukaan. Ajauduttiin vielä uudestaan kynsikisapaikan luo ja siellä oli juuri päättymässä joukkuekisa. Joukkuekisassa yksi liimaa tipit, toinen laittaa massan ja kolmas viilaa muodon. Joukkueilla on myös teema-asut, kuten kuvasta voi päätellä.


Sitten Jaanan pitikin lähteä. Ajattelin jäädä kiertämään, mutta väsymys alkoi iskeä. Kun en saanut toista kaveria kiinni, lähdin pois. Ehdin helposti vielä junaan ja matkustin takaisin The Cityyn.


Messut oli tänäkin vuonna hyvät. Joko olin sokea, tai sitten sieltä puuttui viime vuonna mukana olleita isoja. Esim. Opia en nähnyt ollenkaan. Joillakin oli selvästi pienemmät osastot kuin viimeksi, mutta oli siellä tietysti uusia ja niin edelleen. Olin muuten ihan unessa, joten en bongannut ketään tuttuja bloggaajia :(

No mutta... Ei voi muuta sanoa kuin, että onneksi tiistaina tulee palkka! Huomenna yritän ehtiä pistää pakettiin eli postaukseen mun messukynnet.

7 kommenttia:

  1. Kivoja hankintoja ja kiva kuulla että sullakin oli mukavaa.Harmi ettei törmätty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, harmi. Vois ehkä joskus treffaa ihan muuten? :) Käynpä lukasemassa sun messufiilistelyn!

      Poista
  2. Hehee, kaikkea kivaa sullekin tarttui mukaan. :-) Oli kiva tavata!

    VastaaPoista
  3. Sähän löysit näköjään vaikka ja mitä :) mä oisin niin halunnu ite päästä messuille :/

    VastaaPoista
  4. Kivoja ostoksia :3 Harmi ettei törmätty messuilla! ❤

    VastaaPoista
  5. Mä ajattelin samaa, että siis olen ehkä vaan tullut sokeaksi siis, koska Opia en nähnyt! Olipas hauskannäköinen pora, ei ole turhia osia tuossa! Ei siis puhdistustarvetta niin paljoa! :)

    VastaaPoista