Sivut

maanantai 26. marraskuuta 2012

Vaanivat kynnet

Jo melkein kaksi kuukautta sitten sain tämän blogipostauksen innoittamana idean, että pyytäisin poikaystävääni lakkaamaan mun kynnet. Kysyinkin häneltä heti ja hän suostui. Aikaa ei kuitenkaan ollut ja asia unohtui. Nyt sitten Liisa oli keksinyt saman, niin asia tuli uudestaan mieleen ja pakotin poikaystäväni eilen lakkailun pariin.


Kun silloin ensimmäistä kertaa pyysin kynsien koristelua, tuli vastakysymys, saako sanomalehdistä tekstiä kynsille. Sanoin, että saa ja selitin tekniikkaa. Kerroin, että en ole koskaan sitä kokeillut. Koska siis olimme jo suunnitelleet kynsien teon aiemmin, en noudattanut Liisan sääntöjä, vaan neuvoin, kun kysyttiin. Toisekseen, jos en olisi neuvonut, olisi lakkailu saattanut jäädä siihen... Tämän lisäksi poikaystäväni on kerran aikaisemmin jo lakannut kynteni (pari vuotta sitten), joten hän tiesi vähän teekniikasta, mm. oikean lakkaussuunnan ja että sudista pitää ottaa ylimääräiset pois...

No sitten itse tehtävään. Sovittiin ensin, että tehdään vain yksi kynsi, koska lakkailussa kestäisi kuulemma niin kauan. Suostuin tähän. Sitten poikaystäväni halusi sanomalehden väristä kynsilakkaa. Eihän mulla ollut ja katottiin mun lakkavihkoa ja yritettiin löytää hyvä väri valkoisen päälle. Hän valitsi sittenkin Flormarin violetin U28:n ja valkoisena käytettiin opin Alpine Snow matte -lakkaa, koska se sattui olemaan pöydällä valmiiksi.

Istuttiin pöydän ääreen ja kynsitaiteilija kysyi, mitä asiakas haluaa. Pyysin lakkausta ja annoin vapaat kädet. Annoin lakan käteen ja ensimmäinen kysymys oli, että pitäiskö käyttää alustaa, ettei sotkeennu pöytä. Näytin, missä mun alusta on ja otettiin se pöydälle. Ite käytän sitä vaan geelien kanssa. Heti perään tuli kysymys, että pitääkö lakkoja helistää. Samaan aikaan hän jo ravisteli oikein kunnolla mun Opia. Nyökkäsin vaan.

Valitsin peukun uhriksi, koska se on isoin. Siihen poikaystäväni suti lakkaa lähes kuivalla sudilla, niin hyvin hän pyyhki ylimääräiset pois. Sitten ihmeteltiin, miksi kynnestä tulee epätasainen. Poikaystäväni totesi, että hän ei ainakaan maksaisi tuollaisista kynsistä yhtään. Yritin kysyä, että teenkö mä sellaisia, en saanut vastausta :) Hienosti puteli kiinni kuivumisen ajaksi, vaikka ei ois kyllä tarvinnut, koska melkein heti, kun korkki oli kiinni, alkoi seuraava kerros. Ilmeisesti se on sopiva kuivumisaika. Sitten vielä kaksi kerrosta Flormaria päälle ja sama toistui tässäkin välissä. Niitten annetiin kuivua pitempään ja sillä aikaa etsittiin SuurJyväskylä -lehti.


Kannessa oli Matti Heikkinen ja siitähän idea syntyi, poikaystäväni leikkasi siltä naaman ja sitä lähdettiin uittamaan Neo-Amiseptissä.


Hän paineli palasta mun kynnelle hetken aikaa ja jäihän siitä vähän kasvonpiirteitä. Hän totesi pohjan olleen liian epätasainen.


Ehdotin, että kokeiltaisiin uudestaan etusormeen. Hän lakkasi sen paremmalla menestyksellä, eli suuremmalla lakkamäärällä. Nyt kokeiltiin eri väriä päälle, Flormarin U07, mutta se olikin liian tumma. Käskin lakata loputkin valkoisella ja niin tapahtui. Koko ajan paremmin ja paremmin. Pikkusormen hän yritti saada yhdellä vedolla ja lähes siinä onnistui, mutta toiselta puolelta jäi vajaaksi ja toiselta meni vähän yli.

Nyt bf leikkasi silmän lehdestä ja alkoi sitä liottelemaan. Yritin sanoa, että eiköhän liotus jo riitä, niin vastauksena tuli, että hän tietää paremmin :D Tottahan se oli. Hän oli tehnyt yhden sanomalehtikynnen, minä en yhtään. Silmä laitettiin mattalakan päälle. Silmän laiton aikana bf alkoi naureskella ja kysyin, mikä on niin hauskaa. Hän sanoi, että näiden kynsien nimi on "Vaanivat kynnet", koska niissä on haamumaisia ihmisiä. Matti Heikkinenkin näytti ihan Halloween-kynneltä. Kun irroituksen aika tuli, ei kuvasta jäänyt kynteen oikeastaan mitään. Totesin, että ei taida mattalakkaan tarttua. Poikaystäväni laittoi sitten kerroksen Flormar 28:a ja uudestaan sama silmä.


Nyt siitä jäi vähän, mutta kuvaan tarttui lakkaa, ei ollut vielä kuivaa.


Nimettömään valikoitui musta mies, jonka pää oli kyllä ihan liian iso. Se piti oikein leikata tarkasti korvien kanssa :)


Pikkusormeen pääsi joku lapsi lehden kannesta. Bf halusi, että otan kuvan niin, että siinä näkyy repäisty irtonainen pää ja vartalo ilman päätä. Tein työtä käskettyä.


Tästä päästä kynteen tarttui oikeastaan vain silmät, se tarvitsi suun.

 
Hain nail art -lakat, joilla bf piirsi suun ja paranteli keskisormen silmää. Onneksi oli alusta, sillä vaalensinistä tippui siveltimestä.


Mun mielestä silmästä tuli oikein hieno, vaikka itse taiteilija ei sitä arvostanut =) Kynsien valmistuttua kysyin hintaa ja se oli 50 euroa.


Lopuksi bf totesi, että nämä olivat vasta harjoituskynnet. Sovittiin, että tehdään uudestaan kunhan saan hankittua sanomalehden värisen lakan. Pitää kai itsekin vähän opiskella tuota tekniikkaa, että onnistuisivat paremmin ensi kerralla. Ja tosiaan, en aio ihan heti poistaa. Kuvat ei kyllä varmaan kovin hyvin pysy, koska näihin ei laitettu mitään päällyslakkaa edes. Ei taida kovin monella olla kynnessä Matti Heikkistä :D

10 kommenttia:

  1. ihania noi päät :DD

    VastaaPoista
  2. :DD Ihan mieletön tarina ja huikeat kynnet!

    VastaaPoista
  3. Hyvä tarina ja hauskoja kommelluksia! :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  4. Hahhaa! :D Ihana postaus ja makeet kynnetki tuli! :) mahtava idea tää, pitäis varmaa itekki kokeilla ;D
    http://naytakynnet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Nää on kyllä hauskat ja ehdottomasti 50 euron arvoiset, sen verran hauskaa oli näiden tekoa katsella :)

    VastaaPoista