Sivut

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kukkakynnet terassilla

Muutamat kynnet jäi rästiin teemaviikon aikana, aletaan näistä, kronologisessa järjestyksessä tietty :)

Useammasta blogista olen nyt lukenut, että bloggaajat ovat menneet ulos laittamaan kynsiään. Itse en sitä ole yleensä harrastanut, mutta ajatus kuulosti mukavalta.

Oli kaunis ilta ja olin juuri tullut suunnistamasta. En halunnut jämähtää sisälle koneelle tai kynsihommiin, halusin olla ulkona. Silloin tuli mieleeni kynsien lakkaus ulkona. Keräsin sopivan setin ja siirryin parvekepöydän ääreen. Siellä auringonpaisteessa syntyivät nämä kesäiset kynnet.


Palasin juurilleni ja koristelin kynnet glittereillä muotoilemalla niistä kuvioita. Kun niitä siinä parvekepöydän ääressä ähersin, tuli monta kertaa mieleeni, että glitterit on entisiä, jos huitasen. Sitten se tapahtui. Mutta ei ollutkaan onneksi niin fataalia, koska kyseessä oli glitterpurkin kansi, johon olin kaatanut niitä. En alkanut keräämään...


Pohjalla On Color Clubin Daisy does it -lakka liukuvärjäyksenä (alla kuva lakasta). Glitterit on kiinnitetty MNY Drying effect -lakalla, joka toimii myös muutenkin päällyslakkana näissä.


Jokin näissä kynsissä ei oikein miellyttänyt, mutta lähetin ne kummiskin Wet 'n' wildin kisaan Facebookissa ja sielläpä minua onnisti ja tienasin yhden FastDry-kynsilakan :) Tuota kokeilen myöhemmin.

6 kommenttia:

  1. Sait varmaan hyvän rusketuksen samalla kun näitä teit?:) On sen näköset kynnet että glittereiden asettelussa on käytetty tovi jos toinenkin. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meni siinä kyllä hetki jos toinenkin :) Luulis, että vähän tuli rusketusta.

      Poista
  2. Tuo lakka minkä sait värjäs mun kynnet eikä lähtenyt millään pois :/

    http://lakkaaddikti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Osaatko sä lakata aina molemmat kädet yhtä hyvin ?
    Kun mulla menee aina toinen käsi hyvin mut toinen käsi siten ihan eri luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruslakkaus molempiin kyllä onnistuu, mut koristelut vaihtelevasti kuviosta riippuen. Monimutkasimpia kuvioita en välttis ees jaksa yrittää.

      Poista