Sivut

torstai 19. tammikuuta 2012

Pinkki ähky

Eilen illalla lakkailin kynsiä superlonin avulla. Olisin halunnut piirrellä pohjan päälle akryylimaalilla hienoja kiehkuroita, mutta epäonnistuin.

Pohjaan pistin ensin Konadin Base Coatia. Sen päälle tuputtelin Look by Bipan valkoista lakkaa. Tähän päälle Konadin pinkkiä ja hopeista leimauslakkaa satunnaisesti myös tuputtelemalla. Hitaasti kuivuvan kokonaisuuden päälle vetäsin MNY:n drying effect -lakkaa. Tällä kertaa ei kuivunut ihan niin nopeasti, mutta suuremmilta kuhmuilta onneksi vältyin.

Pohja näytti mielestäni kivalta ja jätin sen ensin sellaiseksi. Kuitenkin juuri ennen nukkumaanmenoa halusin kokeilla koukeroita akryylimaalilla. Valitsin liian leveän siveltimen ja värin, joka oli liian lähellä pohjaväriä, nimittäin juuri ostamani pinkin. Tulos ekaan kynteen oli kamala. Piirtelin myös muihin kynsiin kuvioita, kaikkiin vähän erilaisia, kun yritin hakea jotain toimivampaa.


Epäonnistumisen jälkeen annoin akryylimaalin kuivua, mutten suojannut sitä kynsilakalla, jotta saisin sen pois. Tänä aamuna olen yrittänyt repiä maaleja pois, olen liottanut sormia vedessä ja vähitellen alkaa irtoomaan. Hyvin näköjään pysyy ilman lakkaakin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti