Sivut

torstai 12. tammikuuta 2012

Palaute ja vastaukset

Tosiaan kiitos kaikille näistä palautteista =) Nyt vähän vastauksia...

Nails1820
Palautetta: Mielestäni sulla on todella hauska, viihdyttävä, mielenkiintoinen ja monipuolinen! Välillä kirjoitat aika hassuja juttuja ja sitten minä nauran täällä :') Blogisi on ehdottomasti yksi parhaimmista blogeista joita luen !

Tällaista palautetta on kiva kuulla, yritän jatkaa samalla linjalla :)


Sonja
Palaute olisi se, että blogi on tosi kiva, pidän kovasti tavasta jolla kirjoitat, ja kynnetkin ovat yleensä mieleen. Tällä hetkellä ulkoasun värit eivät oikein sulaudu yhteen, mutta en itsekkään huomaa sitä, ennen kuin alkaa tarkemmin katselemaan. ;)

Ulkoasu on mulle koko ajan ollu jotenkin vaikee asia. Tarkotuksena ois tehdä taustalle kuva, jota ei tarttis vaihtaa vuodenajan mukaan.


kkaisa
Palautetta on vähän vaikea antaa, kun olen blogia niin vähän aikaa lukenut, vaikka oonkin lähes kaikki postaukset sellannut. Kynnet hienoja, kuvat ja teksti sopivassa suhteessa eikä mitään huonoa tule mieleen.

Kiva, että kuvien ja tekstien suhde on miellyttänyt. Yritän pitää tämän näin, koska jos tekstiä on liikaa, kukaan ei jaksa lukea, mutta toisaalta on hyvä, että asiasta saa tarpeeksi lisäinfoa tekstin kautta.


Annika (axu)
Tykkään kovasti blogisi ulkoasusta tämä on ainutlaatuinen ja pirteä :D

Pitää säilyttää pirteys, vaikka muutankin ulkoasua. En kyllä usko, että katoaa, tykkään niin paljon väreistä :)


kiiu
Tykkään muitten juttujen lisäksi sun postaustahdista, hurjan usein jotain uutta luettavaa..

Yritän postata 2-3 päivän välein jotain. Ja jos en postaa, niin äiti soittaa. Ennen joulua se soitti sunnuntaina, että oon tehny viimeks kynnet keskiviikkona :D


ahle
Sulla on esittelyssä aika erilaisia lakkauksia ja plussaa siitä, että (ainakin joskus) olet esitellyt ne vähemmänkin onnistuneet jutut.

Pyrin esittelemään kaikki lakkaukset yms, mitä teen. Välillä epäonnistuu ja niistä voi aina oppia jotain, tai joku muu voi saada idean ja toteuttaa paremmin, joten nekin kannattaa julkaista.


SuklaaSammakko
Tippitutoriaali oli laatumatskua. En ollut tiennyt ennen, kuinka tippejä käytetään ja sain sivistettyä itseäni vaivatta. Kuvat olivat havainnollisia ja erityisplussaa luonnonkynsikuvasta.

Taidanpa siis jatkossakin väsätä tutoriaaleja :) Taisi muuten olla eka täysin paljas kynsi mun blogissa.


ensu
Palautteena, että joskus kerrot, joskus taas et kerro tuotteita joilla olet lakkauksen tehnyt. Tykkäisin, jos tuotetiedot ois aina esillä...

Täytyy myöntää, että välillä olen laiska, enkä jaksa käydä tarkistamassa, mitä lakkoja käytin. Toisaalta en ole ollut varma, onko tuotteiden kertomisesta hyötyä. Yritän siis parantaa tapani ja kirjottaa tarkemmin käyttämäni tuotteet.

Loppuun vielä kuva joulukuun oravasta, ettei olisi pelkkä pitkä tekstipostaus. Onhan sillä oravallakin kynnet :)

2 kommenttia:

  1. haha "onhan sillä oravallakin kynnet"! Voi kuinka söpö orava :3 Tollanen ois kiva lemmikkinä :D

    VastaaPoista
  2. Niin onkin, supersöpö! :) Niitä oli kaksi tuolla puissa ja ne jahtas toisiaan :)

    VastaaPoista