keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Ranskalainen hedelmäsalaattimanikyyri (Varoitus: sisältää pieniä määriä tomaattia)

En ole pitkään aikaan käyttänyt fimoja kynsissäni ja nyt halusin. Ideoita oli pari, mutta ne eivät oikein tyydyttäneet. Joulukynnet kyllä keksin ja olisin halunnut toteuttaa, mutta ehkä niiden aika ei ole vielä.

Lähdin hakemaan ideaa leikkelemällä pötkylöitä siivuiksi. Siihen menikin paljon aikaa. Kymmeniä siivuja leikeltyäni alkoi homma sujua, mutta silti välillä lipsahti puolikkaiksi. Lopulta oli iso kasa epämääräisiä hedelmänpuolikkaita pöydällä, joita en halunnut laittaa onnistuneiden sekaan, enkä myöskään roskiin. Niistä sain idean...


Liimasin fimopaloja kynsilakalla. Tekeminen oli kyllä aika hankalaa, koska aina kun laitoin hyvin ohuen fimon lakatun kynnen päälle, sen reunat käyristyivät ylöspäin. Jatkuvan reunojen painelun jälkeen sain hedelmät kiinnittymään.


Yön jälkeen 5 fimopalaa oli poistunut. En lähtenyt etsimään niitä, enkä kyllä varmaan jaksa korjatakaan.

Seuraavaksi pitää keksiä, mitä näillä kaikilla fimoilla oikein tekee :D


PS. Uusi kone saapui eilen ja se on hirveen nopee ja paras!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti