Sivut

tiistai 4. elokuuta 2015

Kesäloma ja sen kynnet

Kesäloma oli ja meni, nyt olen jo toista viikkoa töissä ja kiirettä on pitänyt. Kesäloman aikana mun päänmenoksi oli keksitty paljon kivoja työhommia, joten en valita!


Kesälomaksi tein melko yksinkertaiset, mutta myös aika räväkät geelilakkaukset. Teki mieli fuksiaa ja siitäpä keksin, että kokeilen vihdoin swapissa Mialta saatua thermopigmenttiä. Sekoitin sitä kirkkaaseen geeliin, mutta jouduin hieman lisäämään valkoista geelilakkaa sekaan, että lopputuloksesta tuli peittävää.


Thermopigmenttiseoksen levitin koko kynnelle. Tyveen lisäsin pinkkiä glitteriä ja kynnen keskelle vielä keltaista. Kärki jäi ilman hilettä ja siinä värin vaihtelu näkyi parhaiten. Kuvia ottaessa oli niin kylmä ilma, että en meinannut saada millään kärkiä vaaleiksi ja jos hetkeksi sain, piti olla tosi nopea kuvien otossa. Siksi tässä nyt ei sitä vaaleinta variaatiota näy ollenkaan, joka oli ihan melkein nudepinkki.


Taiteilin vielä geelimaalilla tuollaisia kompassiruusuja, kun kerta purjehtimaan oltiin menossa. Purjehdittiin heti ekana Kristiinankaupungista Ruotsin puolelle ja siellä muutama päivä kierreltiin meille uusia paikkoja lyhyillä purjehdusetapeilla. Kelitkin parani päivä päivältä ja viimeisenä kokonaisena päivänä Örnsköldsvikissä oli huikeat 28 astetta lämmintä! Takaisin tultiin lautalla Umeåsta Vaasaan ja siitä ajettiinkin suoraan Kainuun rastiviikolle Suomussalmelle tai siis sinne huudeille, koska mökkimajotus oli siitä melkein 100 kilsan päässä. Mä olin tuolla vaan pari päivää, suunnistin kerran ja sit ajelin kotiin.


Loppu lomasta menikin paljolti kotona ja pieniä reissuja tehden sinne tänne. Tuli oltua lastenhoitajana, käytyä rippijuhlissa, kesäteatterissa, pyöräiltyä ja toki tehtyä kynsiä itselle ja muille.

10 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän hienot kynnet! Mä just tänään tupelsin irtoglitterien kanssa, mutta nää on niin hienot, että pakko varmaan yrittää uudelleen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä ihmeessä uudestaan, kyllä sitä oppii käyttämään :)

      Poista
  2. Kuulostaapa mukavalta kesälomalta :) Nuo kynnet on upeat, miten sä osasitkaan nuo kompassiruusut maalata! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se olikin :)
      Kiitos, nehän on aika paljon vaan suoria viivoja ;D

      Poista