Sivut

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Elokuun 2014 empties

Elokuussa sain tyhjennettyä kuusi kosmetiikkapurkkia. Jos näitä yleisenä kokoelmana lähtisi analysoimaan, niin aika harvoin mulla tyhjeneviä purkkeja on kyseessä. Rasvat on ollu mulla vähintään vuoden ja meikkipuuteri ja -voidekin tosi pitkään. Käytän vaan jotenkin tosi hitaasti noita, vaikka joka päivä kuitenkin. Jännää..


Mennään sit tähän ehkä useammin tyhjenevään kuitenkin ekaksi.


XZ Suklaa & Vanilja -shampoo
Ostin tuoksun takia, eikä ollut sitä, mitä toivoin. Tästä oli parin pesukerran jämät jääny käyttämättä. En siis lähde sen enempää analysoimaan noin pienen kokemuksen perusteella, kun en muista, millaista tököttiä oli silloin, kun sitä useamman kerran putkeen käytin.


Sitten mulla on täällä kolme rasvaa. Voiteet on mulla ihan kaikista extraharvinaisimpia loppujia suihkusaippuoiden jälkeen.

Oriflame Hand Cream
Outo tuoksu, huono koostumus. Teki käsistä aina ihan valkoiset ekaksi ja sitten imeytyi. En voi suositella

L'occitane Hand Cream
Tämä taas on mun ihan suosikki. Sain swapissa Vanquishilta ja toisen tuubin olen jo tilannut tilalle. Tämä oli mulla käsirasvana töissä ja aina kun laitoin sitä, kommentoi työkaverini, että "täällä haisee ihan nainen". Toiselle työkaverille tuli mieleen aurinkorasva. Keskustelua herättävä tuote siis, suosittelen! Siis muutenkin, kuin keskustelujen takia.

Biotherm Aquasource
Hyvä kasvovoide, joka sisältää sinkkiä. Tää oli ihan ehdoton joskus muutama vuosi sitten, kun iho kukki kesäisin. Säästelin sitä aina talvet ja käytin kesällä. Nyt se loppui ja tänä kesänä en oikeastaan sitä edes tarvinnut! Putilolla oli hintaa joku kolmekymppiä ja opiskelijalle se oli iso raha, ostin sen lahjakortilla Sokkarilta :D


Vikana on mun vakkarit: puuteri ja bb-voide, jotka mystisesti loppui samaan aikaan.

Lumene CC-puuteri
Käytin ennen valopuuteria Lumenelta, mutta kun sen tekeminen jossain vaiheessa lopetettiin, oli aika etsiä uusi. Vaikka markkinoille tuli uudenlainen valopuuteri, en siitä digannut, joten vaihdoin tähän ja olen tykännyt. Peittää vähän enemmäin kuin se vanha valopuuteri ja tässä iässä se onkin jo ok. Tää on silti kivan kevyt ja värikin on hyvä, joten uusi jo käytössä.

Maybelline BB-voide
Kun edellinen BB-voidetuubi aikanaan hajosi, oli pakko löytää nopeasti uusi. S-marketista nappasin tämän mukaan, enkä ole katunut. Tuubi kesti päivittäisessä käytössä melkein vuoden. Voide ja peitto on kivan kevyttä. Joskus kyllä ehkä kaipaisi lisää peittoa, mutta mulla on sitten "ihan tavallinen meikkivoide" sitä varten. Uusi tämänkin tilalle ostettu!


Missä on AA-tuote? ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti