Sivut

perjantai 9. toukokuuta 2014

Sateenkaariranskis ja variaatio siitä

Taas kävi niin, että äiti ja tytär katsoivat "sillä silmällä" samaa mallikynttä. Kyseessä oli Mosaic Gel Paint 1-kurssilla tehty mallitippi. Heistä tytär ehti ensin, hänen huoltonsa oli noin viikkoa ennen äitiään.


Tytär oli bongannut mallitipin jo silloin syksyllä, kun kävin kurssin ja päätti jossain vaiheessa kasvattaa kynsiään, että saisi täsmälleen sellaiset kynnet. Hänellä on siis geelilakkaus luonnonkynsillä. Nyt kynnet olivat hyvän pituiset ja juhlat tulossa, joten oli aika väkertää ja kyllähän näissä aikaa sai kulumaan!



Pohjalla on musta ranskalainen, johon on päälle laitettu hopeaa foliota ja siihen päälle vielä enemmän tai vähemmän läpinäkyviä geelimaaleja sateenkaaren lailla hieman liukuvasti. Tyven kuviot on myös maalattu geelimaaleilla. Osallistuttiin näillä kynsillä myös Sanna Tara Nail Artin kuvauskisaan, jossa päästiin 10 parhaan joukkoon.


Äiti ei tietenkään halunnut samanlaisia kynsiä kuin tyttärellään ja hänen kyntensä olivat muutenkin sen verran lyhyet, että ko. manikyyristä ei olisi tullut niin näyttävä. Hän valitsi, että laitetaan koko kynnet kärkien tyyliin kahdella värillä ja nimettömiin kukkasia. Kevennykseksi maalattiin vielä hieman köynnöstä.


Nämä kynnet tein kotikäynnillä ja niistä tuli hieman erilaiset, mitä oli suunniteltu, koska mulla unohtui sininen väri kotiin. Alunperin kynsien piti olla sinivioletit, mutta sepä ei sitten onnistunutkaan. Tehtiin sitten violettipinkit.


Kynnet on tehty vastaavasti kuin yllä olevat, mutta vaan siis koko kynnelle. Kukkaset on maalattu käsin geelimaaleilla.

Kaikki käytetyt tarvikkeet:
  • Pohja- "rakenne"- ja päällysgeelilakat - NDED
  • Gel Paintit - Mosaic Violet Fusion, Snow White, Black, Pink Neon ja Yellow Neon
  • Sininen geeli - NDED
  • Siirtofolio

9 kommenttia: