Sivut

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kannustuskynnet, joista tulikin kisakynnet

Viime viikonloppuna oli Helsinki City Run, jonne poikaystäväni ja laaja joukko hänen sukuaan ja kavereitaan oli ilmoittautunut. Itsehän juoksen hieman lyhyempiä matkoja kuin 21 km kuten esim. 100 m, joten lähdin mukaan vain kannustamaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan bf:lle nousi lämpöä pari päivää ennen kisaa, eikä se laskenut vielä lauantainakaan.


Hän ei halunnut, että osallistumismaksu menisi hukkaan, joten mä sekosin ja lupauduin juoksemaan. Mitä sitä ei miehensä puolesta tekisi ;) Käytiin aamulla Helsingin keskustassa shoppailemassa ja mä ostin lenkkarit, joilla lähdin kisaamaan. Kyllä sieltä muutakin tarttui, mutta ei kauheesti tehny mieli ees kierrellä, kun tuota rahaa on tullut tuhlattua hieman viime aikoina.


Lähdin tavoittelemaan kolmen tunnin aikaa, jotta saisin mitalin ja siihen pääsinkin. Kolme tuntia alittui reilulla 7 minuutilla. Siihen saa olla tyytyväinen, koska pisin tuota ennen juostu lenkki on tyyliin 7 km vuosi sitten ja tänä keväänä oon tehnyt ehkä kolme puolen tunnin intervallilenkkiä.


Mut siis ne kynnet! Halusin räväkät kynnet ja niitä ajatellen olin juuri saanut postia... Born Pretty Storesta otettiin muhun yhteyttä joku aika sitten ja kysyttiin, haluaisinko alkaa yhteistyöhön heidän kanssaan. Siinä ei ollut paljoa miettimistä, totta kai halusin! Sain valita 3-4 tuotetta tietystä valikoimasta ja yksi niistä oli nämä tarrat.


Yleensä en oikein tykkää käyttää kynsillä tarroja, koska ne alkaa repsottaa kulmista tosi nopeesti ja sitten mä vaan teen niille revikyyrin, jonka jälkeen kynnet on tosi rumat. Nää oli positiivinen poikkeus. Tarrat oli ohuita ja joustavia, ne asettui tiiviisti kynnelle, yhtään kulmaa ei jäänyt repsottamaan. Kynnet säilyi tosi hyvänä viikonlopun yli. Tein ne torstai-iltana ja esimerkiksi mitalikuva on otettu sunnuntai-iltana, mutta samalta ne näytti vielä maanantai-iltanakin, jolloin poistin lakkaukset.


Kynsillä:

Tässä vielä 10% alekoodi Born Pretty Storeen kaikille. Sama kuva löytyy blogin oikeasta reunasta ja sitä voi käyttää kuinka monta kertaa vaan!

13 kommenttia:

  1. Apua, et sä taida ihan kuitenkaan olla vain 100m juoksija.. :D Hyvin jaksoit äkkiseltään sit vetästä tollasenkin matkan. Itelleni on kyllä kymppi ihan maksimi ja nyt on toistaiseksi jäänyt harjoituksetkin senkin suhteen vähän vaatimattomiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, piti vaan pitää tarpeeksi hidas vauhti, että jaksoi. :) Kyllä sultakin varmasti onnistuisi!

      Poista
  2. Aika kova oot ku tommosen ilman sen kummempaa treeniä vetäset, mä en jaksais moista matkaa ees kävellä.. :D
    revikyyri :D mulla vähän sama vika tarrojen kanssa yleensä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eiköhän se kävellen sultakin menis :)
      Joo, tommosen sanan bongasin jostain lehdestä! Huono tapa :D

      Poista
  3. Vautsi, ei ihan kuka tahansa tuohon pystyisi:D! Hienot kynnetkin, kyllä on kelvannut juosta;)

    mä vain haaveilen puolimaratoneista ja vähän pidemmistä kuin noista 5km spirteista jotka just ja just menee, en suoraan sanoen rakasta juoksua, hölkkää ollenkaan!! Mutta jokin siinä silti viehättää:0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos! :)

      Siis vähän sama juttu, että en tykkää oikeestaan lenkeillä käymisestä yhtään ja siks en oo käynykään, mutta jollain kierolla tavalla sit kai kuitenkin siitä tykkää :D Tiedän siis, mitä tarkotat!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kommentoitko sä eekku koskaan mitään muuta kenellekään

      Poista
    2. Kiitos Eekku!
      Anonyymi: Kyllä Eekku kommentoi muutakin :)

      Poista
  5. Mieletön repäisy kyllä yhtäkkiä lähteä tuollaselle matkalle :D Mä oon laiska, enkä lenkkeile. Silti lähden aina kylmiltään hölkkään sen 7km cityruniin, innostun, ja jatkan kuukauden lenkkeilyä ennen kuin innostus taas hiipuu :D Mahtikset kynnetkin oli sulla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, perus! Kylmiltään johku ja sit hetkeks innostuu :)

      Poista
  6. Jee, onnea mitalista!

    Kynnet on ihanan räväkät :)

    VastaaPoista