Sivut

maanantai 28. huhtikuuta 2014

OOTD - Office chick & sophisticated nails

Sain jokin aika sitten tuhlattua "hieman" rahaa... Juttu on kahden tapahtuman summa.


Eräänä iltana Kyproksen lomalla tutustuttiin uusiin ihmisiin. Syötiin yhdessä ja siinä tietysti kyseltiin kaikenlaista. Työ tuli puheeksi ja he kysyivät, mitä me tehdään. Vastasin, että oon it-alalla, josta seurasi hämmästelyä ja toteaminen, että vaikutan ihan humanistilta tai lastentarhanopettajalta. Älkää humanistit ottako tätä pahalla, mutta humanistiksi sanominen on melkein pahinta, mitä voi fyysikolle sanoa. No, tuo käynnisti päässäni pitkän pohdinnan aiheesta, miksi näytän humanistilta. Mietin meikkiä, hiuksia ja sitten lopuksi vaatteita. Tajusin, että mä yritän koko ajan olla tyyliin kakskymppisen näköinen. Ja tästä päästäänkin seuraavaan vaiheeseen...


Parkkeeraan yleensä kaupunkiin mennessä auton Sokoksen parkkihalliin. Ja tietty sinne parkkihalliin pitää kävellä Sokoksen läpi. Jäin sitten Sokoksella kattelemaan yhtä mekkoa, kun myyjä tuli kysymään, tarviinko apua. Sanoin että joo, koska ajattelin, että Sokkarin täti osaisi auttaa mua uuden tyylin luomisessa. Kerroin tarinan ja alettiin keräämään vaatteita. Muutaman kokonaisuuden jälkeen menin sovittamaan ja myyjä toi vielä lisää. Lopulta ostin kaksi mekkoa, housut, paidan ja kengät. Rahaa meni noin 550 €. Eikä se riittänyt. Kotona tilasin vielä Zalandolta, Nellystä ja H&M:ltä kaikkia aikuismaisia vaatteita niin, että yhteensä kulutin sinä päivänä varmaan tonnin. Osan vaatteista jouduin kuitenkin palauttamaan. Järjestin kaappini kahteen osaan, työvaatteisiin ja vapaa-ajan vaatteisiin. Taas sai muutama vaate kirppistuomion. Olkoon tämä nyt vaikka sitten synttärilahja itselle.



Myöhemmin kävin vielä Ninjassa ostamassa korvikset (yllä) ja pari hiusjuttua, joista toinen oli tuo kultainen pompulanpäällinen.


Tässä Sokoksen ostosten kallein kokonaisuus:
  • Housut - Tiger Of Sweden / Sokos, 169 €
  • Paita - J. Lindeberg / Sokos 129 €
  • Kengät - Kaiio / Sokos 79,95
  • Korvikset - Ninja 3,20 €
  • Kullanvärinen hiuslenkki - Ninja 6,95 € 
  • Kello - Ebay 6 €

Toinen tilaamistani BarryM:n lakoista on tällainen ihana kullanvaaleanpunainen hiekkalakka. Sillä saa aikaan yhtä aikaa hienostuneet ja modernit kynnet! Käytin sitä sellaisenaan, koska se mielestäni sopi tuohon tyyliin.


Kynsillä
  • Hempeä hiekkalakka - BarryM Princess / Asos
Onko muilla ollut viime aikoina vastaavia kriisejä?

8 kommenttia:

  1. Tyylikäs uusi look! On ollut juurikin vastaavanlainen kriisi. Nyt vaatekaapista löytyykin vallan monenlaisia vaatteita, ja niin asiallinen kuin vähän rennompikin look tuntuu omalta. Kaunis tuo Barry M:n lakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuohon samaan kai olen pyrkimässä, että rennompi ja asiallinen look molemmat olisi omia :)
      Juu, se on nätti lakka :)

      Poista
  2. Tykkään tosta toimistolookista! ^__^

    VastaaPoista
  3. Upealta näyttää sun aikuisempi look, ja vielä tosi trendikkäältä! Hyvä! :)

    VastaaPoista
  4. Ihh, hienoja kynsiä taas - mutta näin "täti-ihmisenä" en hurraa tuolle aikuistumiskriisilookille vaikka se nätti onkin. Ei kenenkään tarvi näyttää ns "ikäiseltään" jos ei tahdo, minusta surullisimpia ovat juuri ne kauniit ja hyväkroppaiset naiset jotka heittäytyvät näyttämään aikusemmalta tai mikä pahempaa, vanhemmalta, ihan vain siksi että kalenteri niin sanoo. Toki duuniin tarvii uskottavuutta jne, minähän itse aikanaan 18-vuotiaana pukeuduin kuin neli-viiskymppiset (aka Paula Koivuniemi), joten kai vastapainona nyt sitten pitää riipiä näitä melkeinteinivaatteita ylle sen minkä maalarihaalareilta ehtii. Tosin, en nyt tiiä onko sekään se kaikkein paras tyyli MUIDEN mielestä, mutta mä viihdyn enkä piittaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä niin oikeessa, parempi tietenkin pukeutua niin, miltä itsestä parhaalta tuntuu ja viis veisata muiden mielipiteistä. Hyvä, kun jotkut oikeesti uskaltaa. Vaikka ton tiedostaa, niin ikäkriisi saa ihmeitä aikaan ja tuntee itsensä niiiin vanhaksi!! Mut älä pelkää, en ala Paula Koivuniemeksi ;D Yritän löytää nuorekkaan bisneslookin tän teinilookin rinnalle... Jos sais vaikka just sitä uskottavuutta töihin.

      Poista