Sivut

torstai 9. tammikuuta 2014

Torstaituote - Odyssey Nails Ez Off

Torstaituote palaa viikon tauon jälkeen maisemiin hieman erikoisemmalla tuotteella Odyssey Nailsin Ez Offilla.

Ostaessani Ez Offin I love me -messuilta pohdin, josko pääsisin sitä testaamaan poikaystäväni kynsiin. Arvatkaa mitä, se toteutui! Hieman salakavalasti tosin, nimittäin hänen varpaansa oli saanut osumaa juostessa ja laitoin siihen geelivahvikkeen ennen asiakkaan tuloa. Hän istui siis valmiiksi studiossani ja räpläsi puhelinta. Varpaan jälkeen istuin itse tekijän paikalle, jolloin bf sanoi hassulla  äänellä samalla kättään ojentaen: "tee jotain kivaa odotellessa". Ja lopun voitte arvata.


Otin siis Ez Offin testiin. Laitoin sitä kaksi kerrosta. Toinen ei ehtinyt kuivua kunnolla, koska vähän oli kiire. 


Pistin muotin paikoilleen ja tein jatkon. Vähän oli ongelmia saada geeliä itse kynnen päälle, koska se oli vielä märkä. Sain kuitenkin ohuen kerroksen ja uuniin. Kasvatin muodon ja uusi uunitus. Viilatessa kynsi alkoi ilmaantua ja jouduin pitämään siitä kiinni, ettei lähde irti vielä. 


Tein koristelut ja kynsi olikin jo käytännössä irti. Bf halusi kuvata kynnen fimosta tekemäni pupun kanssa.


Sitten hän halusi, että pupu irrottaa kynnen.

Ja lopuksi pupun piti talloa kynttä. 


Ensimmäinen testi siis osoitti aineen ihan toimivaksi. Se ei kuitenkaan mulle riittänyt, koska aine ei tosiaan ollut kunnolla kuiva. Sain luvan kokeilla uudestaankin, koska ensimmäinen irtosi niin helposti.

Toinen kynsi tehtiin niin, että ei ollut kiire. Annoin kerrosten kuivua kunnolla, mutta silti kynsi alkoi irrota jo tahmaa pyyhkiessä. Se irtosi lopullisesti viilaillessa, joten en saanut sitä tehtyä loppuun. Tai yritin kyllä pitää sitä kädessäni ja viilata, mutta se murtui normaalisti kynnen päällä olevasta kohdasta.

Todettava siis ainakin on, että aine toimii, kynnen saa irti. Seuraava testi olisi yksi kerros ja sen aion kyllä tehdä, mutta en taas tiedä, koska pääsen kokeilemaan, joten en yritäkään ympätä sitä tähän postaukseen!

Mikä: Kynsien teon harjoitteluun tarkoitettu aine. Aine tekee kalvon kynnen ja rakennekynnen väliin, joten rakennekynsi irtoaa helposti omasta kynnestä.
Mistä: Odyssey Nailsilta
Mitä maksaa: n. 17 €

18 kommenttia:

  1. Melkein vois tilata tuon itellekkin niin pääsis harjottelemaan enemmän noilla geeleillä :) Pupukuvat olivat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kätsä ja toimiikin oikeesti.
      Oli hauska, kun pupu pääsi kuviin :)

      Poista
  2. Nyt tulee tyhmä kysymys. En oo siis hirveästi ite perehtynyt näihin geeli juttuihin, mutta mikä tän tuotteen idea on? Onko tää pelkästään tuota Nunnun mainitsemaa harjoittelua varten, vai onko muutakin käyttöä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän idea on just vain ja ainoastaan tuo Nunnun mainitsema harjoittelu.
      Tai ehkä olis mahdollista tehdä itselleen väliaikaiset geelikynnet, jotka voisi vain repiä irti, jos siis kynnet ei lähtisi ihan niin helposti irti kuin nyt testien tuloksena.

      Poista
  3. Periaatteessa siis geelikynsien peel off? :D

    VastaaPoista