Sivut

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Suosikkilakat vuonna 2013

Minulta toivottiin arvonnan yhteydessä postausta lempilakoista, joten päätin tehdä sen viime vuoden lemppareista. Aiemmin olen nimittäin jo tehnyt postauksen top 10 -lakoista, mutta se on kyllä jo niin menneen talven lumia. Monta ihanaa lakkaa on kotiutunut sen jälkeen ja mieli muuttunut. Vilkaisin nimittäin tuon vanhan postauksen, niin kaikki sen ajan lempparit on kyllä pääasiassa jääneet hyllyyn. Ja no, onhan siitä kohta kaksi vuotta!


1. Heti ekana ajattelin, että mun over all lempparilakka on Color Clubin Kismet. Se on ehkä epätyypillisen värinen mulle, mutta aina vaan jaksan ihailla sitä hyllyssä. Tilasin sen ebaysta ja se olikin eka "kalliimpi lakka", minkä uskalsin ebaysta tilata. Holoefekti ylipäätään on nättiä ja mielenkiintoista. Perfectin holotkin on ihania, mutta niitä en paljoa kuitenkaan ehtinyt viime vuonna käyttää.


Täytin Kismetillä oman joulupallonkin, koska halusin ikuistaa sen :*) Tällä hetkellä himoitsen muita Halo Hues -kokoelman lakkoja.


2. Ensimmäinen kunnon hiekkalakkaihastus oli Perfectin vaaleanpunainen hiekkalakka. Lakkasin sillä kynnet koristelematta sitä mitenkään! Sellainen on multa aika iso saavutus. Niitä kynsiä katselin monta päivää.


3. OPI:n Pussy Galore vei sydämeni seuraavaksi, niin ihanan herkkä vaaleanpunainen. Mulla oli syksyllä ihan selvästi vaaleanpunainen hiekkalakkakausi.


4. Löysin uuden kynsilakkalempivärini Color Clubin East Austinista. Tuota väriä haikailin pitkään ajatuksissani ja sitten se vain käveli eteeni Lontoossa Color Clubin uudessa kokoelmassa.


Myös muut kokoelman värit sitä kultaista epämääräistä lukuun ottamatta ovat kivoja! Erityisesti nämä kaksi alla olevaa, Wicker Park ja Silver Lake.


Muita samaan värikategoriaan kuuluvia lemppareitani on Perfect Sand -lakka numero 58 ja Ruby Wings Peony, joka tosin vaihtaa väriä UV-valossa, eli myös ulkona aurinkoisella säällä.



5. Avonin Golden Vision on mun lempikultainenlakka. Se ei ole liian keltainen kultainen, joten siksi tykkään siitä. Tämä on vähän vanhempaa lakka-arsenaalia, mutta ei ole vielä tullut kultaista voittajaa.


6. Wild & Mildin 040 Mantra on kiva vaaleankeltainen ja tykkään sen kuivumisnopeudesta. Ostin tämän ja tuon toisen Wild & Mildin alun perin sanomalehtikynsien tekoa varten. Kumpaakaan niihin ei ole vieläkään käytetty ja aluksi lojuivatkin pakissa käyttämättöminä. Onneksi löysin lakkojen ihanuuden.


7. Edellisen kanssa samassa postauksessa ollut CG Pink Voltage -lakka on ihana pinkki, jota haluaisi tunkea kaikkialle. Juuri tämän sävyiset pinkit lakat nappaa kovaa.


8. Yksi ehdoton lakka tähän listalle on Lakan pinkki lakka, joka on aika saman värinen kuin tuo CG, mutta hieman tummempi. Väri on niin kiva, että olisin halunnut tehdä Lakasta joulupallon, mutta lakka oli siihen liian paksua. Muuten tämä on juuri kivaa levittää ja yllättävän hyvin peittävää.


9. Maitokahvin värinen Wild & Mildin Office Chick pääsee myös listalle. Monta kertaa olen halunnut tarttua siihen ja pari kertaa tarttunutkin. Käytin sitä myös silmäkynsissä.


10. Keltainen on lempivärini ja niistä eniten käytetty oli Peggy Sagen Neon Yellow -lakka. Kuten neonit yleensä, ei tämäkään peitä kunnolla, mutta parhaiten mun neonkeltaisista lakoista kuitenkin.


Siinä mun top 10. Ehdottomasti käytetyin lakka on kuitenkin Seche Vite, mutta sitä on ehkä turhaa nostaa tuolle listalle.


Löytyikö joltain samoja lemppareita tai samoja lakkoja, mutta jostain syystä ette tykkää?

7 kommenttia:

  1. Ihania lakkoja! Eniten herätti huomiota tuo Peggy Sagen lakka, omistan itse kaksi kyseisen valmistajan holo lakkaa ja alus+ päälyslakan. Olen ihmetelly kun näitä lakkoja ei missään näy koskaan. Omat ostin uutena kirpparilta, oli joku kosmetologi joka myi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon ollut ihmeissäni. Omistan itse vain tuon yhden kappaleen ja senkin ostin yli vuosi sitten I <3 me -messuilta. Näköjään Helsingissä on Peggy Sagen liike.

      Poista
  2. Office Chic on kyllä ehottomasti meikän top 10:ssä myöskin!

    VastaaPoista
  3. Mulla on toi OPI - Pussy Galore, mutta en tiedä tohtisiko se mennä TOP 10 lakkoihin. :) Sehän selviää, jos joskus päätän käydä läpi kynsilakat ja tehdä tämmöisen postauksen. :D Ja oon yllättynyt jostain syystä, että miten paljon pinkkiä sun lemppareissa on. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin nyt Pussy Galorea uudestaan, ensihuuma on mennyttä. Enää en sitä top-listalle ehkä nostaisi. Mutta se nyt onkin viime vuoden lista! :D Mutta teeppä ihmeessä tällainen postaus myös!!

      Kuin pinkki yllätti :D Se on mun kynsilakkalempiväri. Niin ja osa noista on kyllä tommosia korallinvärisiä, mut näyttää pinkiltä kuvissa, en saanut millään värejä kohdalleen.

      Poista