Sivut

perjantai 22. marraskuuta 2013

Pikkujouluillaan

Tämän vuoden ensimmäiset pikkujoulukynnet on tässä. Kynnet on tehty jo ennen marraskuun puoltaväliä ja ne aloittivat osaltaan pikkujoulukynsien sarjan. Asiakas halusi hopeaa ja kuitenkin kynnet, jotka huomataan. Moninaisten vaiheiden jälkeen päädyttiin tällaisiin.


Kyseessä on geelilakkaus, jossa pohjalla ranskalainen manikyyri hopealla ja valkoisella geelimaalilla, vaikka harmillisesti hopea ei tietenkään mihinkään näy kuvissa. Sitten niissä on Mosaicin White Gold ja Holo Silver -stardusteja hieman liukuvasti. Leotäplät on tehty violetilla geelilakkaan sekoitetulla glitterillä ja lopuksi vielä mustalla Angel Nailsin geelimaalilla piirrelty niihin reunat.


Toiset pikkujoulukynnet geelilakalla tein odottavalle äidille, joka ei kylläkään aikonut pikkujouluissa käydä. Muuten vaan tehtiin siis pikkujouluiset kynnet.


Näihin kynsiin laitettiin kovasti kimalletta, kahta eri kultaista glitteriä, tavallista kärkeen ja mix-hilettä keskelle sen päälle tekemään liukuvärin.


Kolmannet pikkujoulukynnet on ihan geelikynnet. Niistä tehtiin valkohopeaiset samaan tyyliin kuin joskus aiemmin.


Kynsissä on vino ranskis valkoisella ja sen päällä valkoista mix-hilettä. Koristeteippi reunustaa ranskista ja tyvessä on vielä hopea peilaava tähti upotettuna geelin sisään.


Joko muilla on pikkujoulukynsiä?

10 kommenttia:

  1. Leotäpliä kiitos! <3
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania lakkauksia! Ei oo pikkujouluja minne vääntää pikkujoulukynsiä :D

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo kolmannet kynnet!! Itsellä juuri pikkujoulukynnet kynsillä, toivottavasti tänään ne myös kameraan saan vangittua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääpä käydä kurkkimassa, millaiset ovat :)

      Poista
  4. Oi vau :3 Kaikki on hienoja, mutta noi viimeiset on mun lempparit ^__^

    VastaaPoista