Sivut

torstai 17. lokakuuta 2013

Torstaituote - Bundle Monster 2013 -kokoelma

Kuten aikaisemmin mainitsin, yksi kuvani valittiin Bundle Monsterin 2013-vuoden kokoelmaan. Kilpailun palkintona oli saada niin monta uutta settiä itselle, kuin kuvia valittaisi mukaan. Sain siis yhden setin. Setti sisältää 26 laattaa.


Isosta kuvasta on vähän hankala hahmottaa kuvia, joten otin myös kuvia pienemmissä ryhmissä. Laatat sisältää aika paljon koko kynnen kokoisia kuvia. Mukana on myös onneksi sellaisia kuvia, joissa ei haittaa, jos kynsi on liian pitkä.Esimerkiksi tuo 405-laatan valuma. Itsekin muuten lähetin lähes samanlaisen valumakuvan, mutta siinä tuo "tippa" oli pyöreä.


Toisesta kuvasta löytyykin jo minun suunnittelema kuva. Se on laatan 410 oikeassa alanurkassa. Muita itseäni miellyttäviä kuvia näissä ovat ankkurikuvio ja sen yläpuolella olevat puut, 406:n koukerot ja 408:n "glitterleima".


Seuraavasta kuvasta löytyy jälleen hurja määrä hienoja kuvia. Sormenjälki on hauska, ruorin voi leimata ankkureiden kanssa ja 411:n viivaleima säästää koristeteippiä. Hauskasti yksi laatta sisältää pelkkiä pääkallojuttuja, siitä ehkä Halloweeniin jotain?


Lisää hienoja... 416-laatta tuli kuin tilauksesta. Tuo talvinen kuvio pääsee varmasti kynsille ja nuo roiskeet innostaa myös! 418 sisältää myös mieleisiä kuvioita muita laattoja väheksymättä..


Viimeisestä kuvastakin löytyy kivoja. Tämä laattasetti on mielestäni kyllä tosi onnistunut. Niin paljon erilaisia ja toimivia. Paljon on myös sellaisia kuvia, joita on tuotettu kynsiin muilla keinoin, kuten ne roiskeet, perhosen siipi, viivat, valuma, pallot, joiden väri vaihtuu keskellä päinvastaiseksi (412) jne..


Itselläni on kaksi Bundle Monsterin settiä, vuosien 2010 ja 2011 ennestään. Molemmissa niissä oli kirkkaat suojamuovit. Näissä uusissa on nyt sininen. Sillähän ei silleen kyllä ole mitään väliä, mutta huomio sekin.


Toinen huomio on tausta. Aiemmissa kokoelmissa (en tiedä viime vuoden kokoelmasta) taustapuoli on vain metallinen, mutta näissä uusissa siinä on printti Bundle Monsterin sivuille.


Laattojen pakkaus ei ole mitenkään ihmeellinen, pieni muovipussi painatuksilla. Itselleni tällä ei ole mitään merkitystä, koska en säilytä laattoja alkuperäispakkauksissaan kuitenkaan.


Sitten siihen oleelliseen, eli leimaukseen. Leimasin tietysti ensimmäisenä omaa kuviotani. Kuvio on hyvin pienipiirteinen ja kokeilin sitä kolmella eri lakalla. Konad Princess (oranssi), Konad Special Polish (punainen) ja NDED (musta). Konadin lakat toimi hyvin, mutta NDED jäi vähän kuoppiin. Sen kanssa pitää yleensä olla aika nopea, joten tässä erityisnopea sitten.. Urat on kuitenkin tarpeeksi syvät.


Testasin muutamia muitakin kuvioita ja vaikutti siltä, että joissain kuvioissa urat oli syvemmät. Tutkailin vähän tarkemmin ja vaikuttaisi siltä, että laajoissa kuvioissa urat on syvemmät. Se on ihan hyvä, sillä vanhoissa BM-laatoissa isoja alueita leimatessa niihin tuli reikiä, nyt ei. Lakkaa jäi aika paljon kuoppiin ja leima vähän ehkä jopa levisi, kun lakkaa oli liikaa.


Kokeilin koko kynnen leimaa myös kynnelle, jotta näkisin,ovatko sopivia. Valitsin leveimmän ja pisimmän kynnen, eli peukalon. Kuvio jäi millin-pari kärjestä ja saman verran toisesta reunasta. Mittasin leiman viivottimella laatasta ja sen dimensiot on 1,7 cm x 1,35 cm. Huomattava parannus esim. vuoden 2010 -kokoelman kokoon.


Mitä: Bundle Monsterin tämän vuoden 2013 laattakokoelma, joka on koottu kynsi-ihmisten lähettämistä kuvista.
Mistä saa: Bundle Monsterin sivuilta
Mitä maksaa: $16.50

21 kommenttia:

  1. Tosi kivoja laattoja ja mahtavaa että sun kuva pääsi sinne joka on myöskin kaunis.Taisin silloin vinkata tosta kisasta blogissani,mutten ite osallistunu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sulta itseasiassa tosiaan taisin tuosta lukea ja lähetin viime hetkellä pari kuvaa :)

      Poista
  2. Kivoja laattoja ja toi sun tekemä kuvio on toooosi ihana! ❤

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva kyl kun järjestetään tommonen suunnittelujuttu! Ja onneksi olkoon sun kuvan pääsystä laattaan, se on hirmu nätti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva, kun tekivät oikein kokoelman noista kuvista :)
      Kiitos!

      Poista
  4. Kauniin kuvion olit suunnitellut, ja kiva että se pääsi mukaan ! :)
    Itse saan oman settini käsiin lauantaina. Se onkin jo yli viikon ollut odottamassa milloin noudan sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sähän oot ollu heti tilaamassa, kun samoihin aikoihin varmaan saapui mulle :)
      Kiitos!

      Poista
  5. Kaunis kuvio, onnittelut! Tämä setti on eka BM:n laatoista jonka tilasin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tää vaikuttaakin tosi hyvältä aiempiin verrattuna, vaikka toki ne esellisetkin ihan kivoja on.

      Poista
  6. Onnea ja kuvio on kyllä nätti. Pitää kyllä laittaa kokoelma tilaukseen. Mulla ei ennestään olekaan yhtään bundle monster laattaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      No sit sun kannattaakin alottaa tästä kokoelmasta ;)

      Poista
  7. Onpa ihana kokoelma, tuon voisi kotiuttaa! Kaunis tuo suunnittelemasi kuvio. :)

    VastaaPoista
  8. Onnea, tuo sun kuvio on upea♥ onneksi hankin tämän setin myös itelleni, tuolla on niin paljon upeita kuvioita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!!
      Ai sinäkin sen jo ehdit hankkia :) On hyvä setti!

      Poista
  9. Onnea! Aivan ihana tuo kuviosi :)

    VastaaPoista