keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Swap with Verppa

Kun swappasin jokin aika sitten Vanquishin kanssa, sain yhteydenoton Verpalta. Hänkin halusi toteuttaa swapin kanssani. Lupauduin mukaan, "jos ei pidetä kiirettä kasailun kanssa". Summaksi sovimme 20 euroa.


Hain paketin eilen postista kävellen repun kanssa (ja samalla kertaa myös macrolinssin). Yllätys oli suuri, kun paketti olikin niin valtava, että se ei mahtunut reppuun. Onneksi ystävällinen Siwatäti antoi mulle kassin ilmaiseksi.


Tässä koko paketin sisältö, ihan valtavasti kaikkea. Jo laatikon nähtyäni alkoi mietityttämään oma pieni paketti, kun se meni kuitenkin vain maxikirjeenä. Verppa taisi kuitenkin olla tyytyväinen sisältöön :)


Ekana huomio kiinnittyi ponnaritikkariin. Tosi hauska on se. Nyt mulla onkin sitten ponnareita vaikka kuinka paljon, sillä Vanquishilta sain myös ponnaripallon swapissa. Kai mun hiukset on niin sekaiset, että kaikki haluu antaa mulle ponnareita.


Sitten kaikki isot purkit. Vasemmalla olevaan ihon puhdistusvaahtoon Verppa oli liimannut hienoja tarroja: Kunsii <3, kiva idea! Keskellä oleva öljyhoitosuihke tulee todella tarpeeseen, sillä mun kiukset tarttee nyt öljyä. Myös Ananasnaamio pääsee käyttöön.


Paketti sisälsi kaksi kynsilakkaa. Syksyyn sopiva ihana tumma violetti Flormar ja tosi tummansininen Wild & Mild.


Paketista löytyi myös herkullinen suklaarasia, jota en ole vielä avannut. Korvikset pääsivät heti tänään käyttöön ja sopivat hienosti mun "Ranskan vallankumous" -asuun.. Lisäksi paketissa oli Body Butter ja pieni käsilaukkukokoinen teippiharja, joka on jäänyt näköjään kuvauksista pois, mutta se löytyy ekasta kuvasta.

Mun lähettämiä hyvin kynsipainotteisia tavaroita pääsette katsomaan Verpan blogista.

12 kommenttia:

  1. Kiva jos tykkäsit paketista :) ja niinkuin varmaan huomasitkin paketti oli alitajuisesti koottu melkein kokonaan pinkiksi :P :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itsellänikin tuli ostettua vahingossa paljon pinkkiä :D

      Poista
  2. ihania juttuja, swapit on kivoja :3

    VastaaPoista
  3. Ihanan söpö paketti! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  4. Sait vaikka ja mitä kivaa :) ihana paketti :)

    VastaaPoista