Sivut

perjantai 20. syyskuuta 2013

Geelilakkaa

Taas on monenlaisia geelilakkauksia vuorossa. Kahdet näistä koristeluista on nähty aikaisemmin ihan geelikynsissä (vieläpä samalla asiakkaalla), mutta samoja tosiaan pystyy tekemään myös geelilakkauksiin.


Ekana glitterillä ja geelimaalilla tehty leopardi. Alla liukuväri irtohileellä ja päällä noita länttejä toisella glitterillä. Geelilakkauksessa näistä tuli vähän kohollaan olevat toisin kuin geelikynsissä.


Toisissa geelilakkauksissa on hillitty vaaleanpunainen pohja ja valkoiset kiehkuraleimat.


Tällaisia geelikynsiä en ole tehnyt, mutta vastaavia kyllä, joten tämä on myös molempiin soveltuva mani.


Viimeisiä manikyyrejä olen toteuttanut jo kolmet, ekat itselle geelilakkauksena ja tokat asiakkaalle geelikynsinä.


Linkkien takaa voi siis vaklata lisätietoa, jos haluaa. Näissä poikkeuksena kolme strassia nimettömissä.


Kahdet ensimmäiset on vielä macrolinssillä kuvattu, mutta nämä viimeiset kameran mukana tulleella. Oon ihan hukassa sen kanssa, tulisi jo macro takaisin huollosta!!

6 kommenttia: