Sivut

perjantai 13. syyskuuta 2013

French variations

Tänään vuorossa ranskalaisia manikyyrejä varioituna.


Ensimmäisenä geelikynnet, joissa on vino ranskis ja reunalla ihanaa vihreää tikkuhilettä. Asiakas kyseli jo aiemmin tikkuhileen perään, mutta vastasin, että on tulossa. Olin ymmärtänyt väärin, sillä olin tilannut "säikeitä" Mereneidiltä ja ne oli silloin tulossa. Onneksi nyt saatiin selko ja tikkuhileet kynsille.


Toisissa kynsissä ranskis on tehty vaaleanpunaisen pohjan päälle.


Ranskiksen reunat on rajattu hopeisella nail art -lakalla ja lisäksi on piirretty pieni kiehkura. Timantti viimeistelee.


Näissä siis geelilakkaus ja edellinen oli ollut 6 viikkoa! Kasvu on valtava ja kynsiä lyhennettiinkin roimasti. Joillain vaan on luonnostaan niin vahvat kynnet.


Viimeisenä niin sanottu variaation variaatio. Asiakkaani nimittäin valitsi mun tippikasasta yhden, jollaisen halusi. Sain kuitenkin vapauden muokata sitä, jos tulisi ideoita. Mähän muokkasin.


Valittu kynsi oli mun kynsikurssille ensin tekemiä kynsiä vastaava (kolmella viivalla). Varioinkin lopulta niin rankasti, että alkuperäisestä jäljelle jäi vain ranskis ja viivat. Jätin liukuvärin pois ja korvasin folion glitterillä. Ihan mieleiset näistäkin taisi silti tulla, koska viivat oli "se juttu".

4 kommenttia:

  1. Ihania. :)
    Meinasin kysyä vaikka mitä tuosta kynsikurssista, mutta taidankin käydä lukaisemassa tuon postauksen.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :)
    Kahlaaja: kysy ihmeessä, jos jäi jotain vielä tuon jälkeen :)

    VastaaPoista