Sivut

tiistai 13. elokuuta 2013

Seepra + Pronssi = Tiikeri

Vähän nurinkurisessa järjestyksessä tulee nyt nämä kynnet, sillä nämä tein yli viikko sitten ja olivat siis työmatkalle tehdyt kynnet. Julkaisematta on vielä koulutuskynnet, jotka oli ennen näitä. Nämä ovat nyt ne kynnet, jotka tuhoutuivat jo ekana päivänä :(


Huomasin Sanna Taralla kaksi kivaa tuotetta, jotka halusin testiin. Keksin jopa siinä valikoimaa tutkiessani, että haluan yhdistää nuo kaksi. Ne kaksi olivat pronssinen lehtipaperi (ohut folio) ja seepratarrat. Ja yhdistelmä ei sitten ollutkaan seepra vaan tiikeri. Seepratkin oli muuten tosi ohkasia, mikä oli hyvä asia, mutta käsittely piti tehdä varovasti.


Kynsien teko oli varsin yksinkertaista. Leikkelin lehtipaperista varovasti sopivia paloja. Laitoin folioliimaa kärkiin ja painoin lehtipaperin siihen. Lakka alla olisi toiminut ihan yhtä hyvin tai jopa paremmin, koska luulen, että folioliima heikensi kestoa. Päälle länttäsin tarrat, leikkelin sopivat palat arkista. Tuohon väliin olisi varmaan ollut hyvä laittaa lakkaa... Vikaksi vielä 2 kerrosta Seche Viteä, silti eivät kestäneet, koska pohja ja väli.


Kauniit olivat mielestäni. Harmitti, kun hajosi heti, keelin sisällä nuo kestäisivät ja itseasiassa tarroissa käskettiin päällystää geelillä. Molempia tuotteita jäi jäljelle runsaasti, siispä toivon, että joku asiakkaistani haluaisi samanlaiset tai vastaavat, anyone? ;)

11 kommenttia:

  1. Tosi kivat kynnet!<3 Tälläset on just eikä melkhen meikäläisen makuun! Sait kynsisuoneni tykyttämään, taitaapa tällä tytöllä ensi kerralla olla taas tiikerit kynsillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva kuulla, että tykkäät :)
      Kynsisuoni on hassu sana :D

      Poista
  2. Kivat tikrukynnet :) Ja hauska tuo otsikko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos! Mulla oli tarkoitus tehdä seeprakynnet, mutta tuo pronssi teki niistä on tiikerit.

      Poista
  3. Harmi ettei kestäny pidempään. On meinaan hyvännäköiset! :)

    VastaaPoista