Sivut

torstai 15. elokuuta 2013

Torstaituote - Elokuun Livbox

Minun viimeinen Livbox! Olin jälleen muualla, kun tämä oli kotiin tullut. Silti en saanut mitään vihiä sisällöstä etukäteen. Nyt en edes katsonut teemaa etukäteen.


Elokuussa tuotteita oli viisi. Livboxin sanoin tuotteet ovat arjen pelastukseksi. Pelastuksesta en tiedä, mutta ihokeskeinen pakkaus on.


Tässäpä tuotteet sitten vielä boxissansa. Kolme täysikokoista, kaksi näytettä.


Burt's Bees on jo Livboxista aiemmin tuttu merkki, käsirasva taisi olla maaliskuussa. Nyt löytyi hulikiilto, joka on luonnollinen ja hoitava. Oli kiva huulilla, rauhoitti niitä ja tuoksui hyvälle.


Greenland Body & Massage Oil on öljy hierontaan ja vartalolle. Nimestähän sen jo päättelee... Tuoksu on ihana omena <3 Kun tiputtelin tätä kuvausta varten, sain sitä aika paljon käsiini. Hieroin sitä sitten käsivarsin ja imeytyi hyvin. Kokeilin myös hieroa bf:n selkää. Öljy vaan imeytyi tosi nopeasti hierontaa ajatellen... Enemmän ihoöljynä siis käyttäisin.


Sitten puhdistetaan kasvot Vichy Purete Thermale -vaahdolla. Taas kuvauksen takia jouduin kokeilemaan vaahtoa naamaan. Tuoksu oli tässäkin kiva. Hieroin ensin vaahdon naamaan ja sitten pesin pois. Naama tuntui puhtaalta, eli toimi :D


Tästähän tulee mieleen ihan jotain muuta kuin kasvokuorinta. Suklaantuoksuinen kuorinta joutui myös heti testiin, kuorin sillä otsan. Kuorivat rakeet olivat pieniä, mutta eivät ehkä liian pieniä. Ihan jees tuote myös..


Lopuksi kaiken pesun jälkeen pitää rasvata naama Ahava Essential Day Moisturizer -päivävoiteella. Tässäkin kiva tuoksu ja tuote tuntui naamassa hyvältä ja kosteutti kivasti.


Kyllähän nämä käyttöön pääsevät kaikki. Hyvä boxi. Asia, mikä jäi harmittamaan, oli, että vain 2/6 boxista oli kynsilakka. Ihan saleen on ensi kuussa! Mutta itse en ainakaan heti tilaa uudestaan. Katotaan sitten, jos taas tulee kuolattua muiden boxeja.

2 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin tästä boksista tosi paljon, sä oot yksi niistä onnekkaista, jotka saivat kaksi täysikokoista tuotetta, mulle tuli vain yksi täysikokoinen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siinä oli tommonen juttu, jee kerrankin onni mun puolella :D Kyllä tää oli hyvä boxi, kaikille tulee käyttöä :)

      Poista