Sivut

keskiviikko 7. elokuuta 2013

S W A P with Vanquish

Keväällä, kun kyselin synttäriswappaajia, päätin, että haluan swapata kaikkien kolmen ilmoittautuneen kanssa. Toiseksi swappikaveriksi "valitsin" Rakkaus Kynsiin -blogin pitäjän Vanquishin. Kerättiin toisillemme swappipaketit kesän aikana ja viime viikolla lähettelimme. Odotin pakettia jo torstaiksi, mutta posti petti ja se tuli vasta perjantaina. Perjantaina siis löytyi valkoinen maxikirje laatikostani ja ehdin avaamaan sen ennen kuvaamista, mutta sisällä olevasta paketista otin jo kuvan!


Paketin päällä oli nätti kortti. Vanquishin kanssa sovittiin, että pidetään sisukset ja takapuolet piilossa, niin kuva vain etupuolesta ja sisältä löytyneistä suloisista kynsitarroista!


Mutta ehkä te jo odotatte paketin sisältöä, ainakin minä odotin. Paljastetaanpa se.


Paketti sisälsi vaikka mitä. Ensimmäisenä taisin kaivaa ihmisservietit. Jos oikein käsitin, sitä käytetään ihon kuorimiseen suihkussa. Heti perään paketista tuli esiin Hello Kitty -saippuakuplat :D Meinasin jo alkaa puhaltelemaan, mutta tikku olisi pitänyt erikseen kaivaa saippualiemestä, niin en sitten ehtinyt.

Sitten en enää muista, mitä seuraavaksi kaivoin. Paketti muuten kortin mukaan sisälsi pinkkiä hemmottelua, joten kaikkea pinkkiähän siellä oli. Vanquish yrittää selvästi tehdä musta kovista pinkillä niitti/strassirannekorulla (tai nilkkakorulla) ja pinkeillä ristikorviksilla. Molemmat on kivoja ja sellaisia, mitä ei itsellä ainakaan ole. Salaa ehkä vastaavia vilkuillut.


Paketissa oli paljon muutakin, mikä osui nappiin. Käsintehty saippua oli yksi näistä. Olen kuolannut moisia, mutta en ole osannut päättää väriä / hajua. Nyt se päätettiin puolestani ja sain sellaisen saippuan, mikä on tosi hieno, kun siellä on noita läpinäkyviä kohtia. Musta ne on erikoisjänniä. Kaiken lisäksi saippua on Vanquishin kaverin tekemä ja itse olen tehnyt tälle kaverille tippikorusetin. Eli mukavasti tuli vaihtokauppa siinä :) Kiitos Vanquishin kaveri!

Ja lisää salaa himottuja tuotteita. Ponnaripallo. Olen katsellut, mutta en ole kehdannut ostaa, kun hiukset on vielä niin pänät, että ei yltä kiinni, ehkä kohta! Kaiken lisäksi olen kadottanut muutossa kaikki hiuslenkit, joten tulevaan tarpeeseen tuli.


Sitten kala. En tiennyt, että tuollaisia on. Mutta hyvä tämäkin, sillä käytän hands freetä paljon työssä ja se hengaa aina epämääräisesti laukun pohjalla. Nyt sen saa kätevästi kalaan. Kala on siitäkin hauska, että kun sen pudottaa pöydälle, se silikonisena ja joustavana sätkii vähän aikaa :D


Hirvimagneetti on suloinen. Se on onnenhirvi, käsintehty, suomalainen. Pääsi heti jääkaappiin mun magneettikokoelman jatkeeksi. Hirvi, eli tuttavallisemmin "iivi", on yksi mun lempieläimistä.


Pikkuämpäristä paljastui kasa glittereitä. Muutamat niistä oli neliskanttisia ja niitä ei mulla ennestään ole, olen kyllä halunnut. Myös noita kynttilä-ämpäreitä olen joskus katellut sillä silmällä.


Tuleepas tästä nyt pitkä postaus, niin paljon kaikkea oli paketissa. Vielä kolme asiaa. L'occitanen käsirasva, mikä vaikutti pikaisen testin perusteella ihan hyvältä. Sitten oli body art -tatuointitarra, jota en itseeni raaski laittaan, vaan keksin sille paikan jossain vaatteessa. Ja vielä viimeisenä kasvonaamio.

Tämän kertaisessa swapissa hinta oli 40 euroa, siksi vähän isompi paketti. Minun ostamat asiat löytyy Vanquishin blogista.

7 kommenttia: