Sivut

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Hännättömät kissat Oulun yössä

Tämän viikon työmatkalla jouduin heti maanantaina säätämään räkkipalvelinta ja räkki-UPS:ia paikoilleen, eikä muuta sitten tarvittu, että kynsistä tuli ihan ryvettyneet. Kestin niitä vielä tiistain ja aloin repimään. Olin tietenkin varautunut tähän, joten lakat oli mukana.


Käytin hieman erikoista aluslakkaa. Joku nimittäin ehdotti folioliimaa, jotta glitterit saa pois. Lakkasin siihen päälle kaksi kerrosta Maybellinen polkadotsin Shooting Stars -lakalla. Lakka on mielestäni tois kaunis, tulee yö mieleen. Kyseisen lakan suti oli kuitenkin ihan hirvitys, se oli ihan outoksi vääntynyt ja sillä oli vaikeaa saada hyvää jälkeä. Laitoin siitä jo palautetta... Onneksi mukana sattui (vahingossa) olemaan sivellin, joten sain reunat suunnilleen siistiksi.


Olin ottanut mukaan myös kauniit kimmeltävät kissatarrat (Sanna Taralta). Niitä lätkin kynsille ja vähän tassuja myös. Mielestäni tarrat toimi hyvin ja mieleen tuleekin yötaivasta vasten hengaavat kissat. Hännät tosin on mustat, eikä näy tumman lakan päällä. Suojasin koko komeuden Seche Vitellä.



Viimeiseksi hieman erilainen kynsikuva seuraavalta päivältä. Testasin skanneria ja lätkäsin sinne ensin puhelimen. Odotin epämääräistä mustavalkoista kuvaa, mutta skannerista tulikin ulos hienonvärinen tarkka kuva. Pakko sitten oli lätkästä sinne vielä käsi ja tietysti noin päin :D


Jos ensi viikolla vaikka sitten dokumenttikameran alla käsi, nimittäin ko. viikko menee myös Oulussa.

PS. Folioliima toimi. Ensin poisto kynsilakanpoistoaineella, jonka jälkeen glitterien kaavinta tikulla, on kyllä helppoa :)

10 kommenttia:

  1. Hienot kynnet ja ihastuin varsinkin noihin kissatarroihin! Tuo on kyllä nätti, tuo sininen Polkadotseista. Mulla on vasta Chalk Dust ja Rain Forest Canopy, no kohta varmaan tämäkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mäkin ihastuin niihin heti, kun näin ne tuolla verkkokaupassa. Musta toi sininen oli nätein. Halusin ostaa vain yhden :) Mut suosittelen ;)

      Poista
  2. Oi miten kiva yhdistelmä mun lempijuttuja! ;D Kissatarrat varsinkin, voisi ehka tilata myös. :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kissat ja sininen :) Heh, onneks noita jäi vielä monta, muuten mäkin tilaisin lisää :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sun blogin nimestä päätellen en yhtään ihmettele, miksi :)

      Poista
  4. Söpöt kynnet :3 Oon itekkin miettinyt tota Shooting Stars lakkaa, kun se näyttää muiden blogeissa niin kivalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kattelin sitä pitkään sillä silmällä muitten blogeissa. Se on toki nätti livenäkin, joten jos kestää sinistä kynsillä, suosittelen hankkimaan!

      Poista