Sivut

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Venekynsiä

Äiti oli pyytänyt mua lakkaamaan hänen kyntensä sinisellä ja tekemään niihin aaltoja, kun nähdään seuraavan kerran. Sopivasti tämä seuraava kerta sattui purjehdusmatkalle, joten kynsistä tuli aika lailla aiheeseen sopivat.


Lakkasin kynnet ensin Miyon Tropicanalla 1 kerros ja Flormarin sinisellä neon -lakalla N002 seuraava kerros. Leikkelin teipistä Biltemasta ostetuilla kuviosaksilla aaltopaloja. Ensin käytin jotain veneen kätköistä löytynyttä ikkunateippiä, mutta se pilasi jo kuivuneet pohjalakat, joten yksi käsi meni uusiksi. Lopulta löytyi maalarinteippiä ja suoritin sillä loput kynnet. Kärjet lakkasin OPI:n Get your number -hiekkalakalla. Karheat kärjet taisivat olla äidin mieleen :)


Näköjään sisällä pimeässä lakatut paljastavat todellisen luontonsa ulos tullessaan, 2 kerrosta eri lakkoja päällekkäin näyttää epätasaiselta.

Itselle lakkasin kaikki kynnet neonlakoilla. Ensin meinasin liukuväriä kolmella per kynsi, mutta epäonnistuin pariin otteeseen, enkä halunnut jatkaa. Äitikin oli ehdottamassa liukuväriä, kun tuskailin kynsien kanssa, mutta päädyin tähän yksinkertaiseen skittleen:


Nimettömiin länttäsin äitiä varten mukaan otetut delfiini-siirtokuvat. Äidin kynsille ne oli vain ihan liian isoja.


Kynsissä kaikkia lakkoja on neljä kerrosta. Yleensä kaksi on mulle ihan maksimi, mutta nyt riitti jaksamista neljään.
Lakat: Peukku - Flormar N014, Etusormi - Peggy Sage Neon Yellow, Keskisormi - CG Orange Knockout (neon), Nimetön - Laka 104, Pikkusormi - Maybelline Colorama 186

1 kommentti: