Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Mikä mahtaa olla in - Kesä 2013

Keräsin taas kasaan kesän in-jutut. Pari niistä ei liene yllätys vähänkään blogeja seuranneelle. Tässä, olkaa hyvä. In on:
  • Hiekkalakat
  • Mustavalkoiset glitterlakat
  • Pallot
  • 1/3 -raitamani
Blogimaailmassa kovasti in ovat nyt hiekkalakat. Niitä puskee joka tuutista, mutta saatavuus Suomessa kaupoissa on valitettavan huono. Jos hiekkaa haluaa, on syytä kääntyä nettikauppojen puoleen. Toinen suuri in-juttu on mustavalkoiset glitterlakat, joita löytyy myös useammalta merkiltä. Näitä löytyy myös kivijalkakaupoista, ainakin Golden Roselta, Maybellineltä ja L'orealilta.

Muiksi in-jutuiksi löysi tiensä pallot ja "1/3 -raitamani". Jälkimmäisen nimen keksin itse, koska en tiedä tuolle manille nimeä. Niitä vilahteli useammassa blogissa ainakin alkukesästä, joten sieltä poimiutui tämä lakkaustyyli, jossa keskelle kynttä maalataan erivärinen raita. Pallokuvio taas on toistunut vähän joka puolella. Palloja on maalattu kynsiin dotting tolilla, saatu aikaan glitterlakoilla ja lisäksi vielä kuvio toistuu koko kynnen kokoisissa tarroissa, joita saa ihan tavallisista kaupoista!


In-kynsiin on taas koottu kaikki in. Ne on aloitettu keskiraidasta, jossa on pohjalla Perfect Sand 58. Mulla mustavalkoglitterlakkana Sonnetariumin Samurai Princess, en halua haalia näitä montaa turhaan, joten Confetti jäi kauppaan. Reunat on maalattu Kiss Nail Art -lakalla, valkoisella sellaisella. Pallot lopuksi pilkkutikulla ja Perfect Sand 73.


Jos taas muotilehtiä katsotaan, niin kahden lehden otannalla turkoosi nousee värisuosikiksi. Kesän hittilakka lienee Chanelin Azure, 29€.

Heinäkuun Olivia-lehti neuvoo erilaisia tekniikoita kesäkynsiin. Löytyy teippimania ja craclea, mutta hiekkakynsiä sivutaan vain glitterin ohuesti. Varsinaisia hiekkalakkoja ei esitellä, vain Isadoran kallista kynsiglitteriä ja sille korvikkeena sokeria tai oikeaa hiekkaa hiuslakan avulla...


Trendi sitä vastoin ratsastaa vielä kaviaarila. Mielestäni kaviaarikynnet ovat jo vähän "last season" kynsipiireissä, vaikkakin Ciatélta on tullut kesäksi uusi värisekoitus ja Pronails on tuonut markkinoille hopeiset pallukat. L'orealin Confettin Trendi onneksi muistaa mainita. Silti hiekkalakoista ei näy vilausta täälläkään.


Ovatko lehdet oikeassa, vai mikä on nyt in sinun mielestäsi?

26 kommenttia:

  1. Kaviaarikynnet on kyllä jo menneen talven lumia, enkä ole kerennyt edes testata niitä vielä. :D

    Hiekkalakat ovat olleet koko kesän in ja ovat edelleen. Niitä tupsahtelee kuni sieniä sateella, joka merkki tuo omansa markkinoille. Ja sitten tietenkin ne mustavalkoglitterit, Lorkun Confettiksesta se taisi liikkeelle lähteä. Ja perästä tuli Maybellinen Polka Dotsit. Jep, mustavalkoglitteritkin on in. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sun pitää korjata tuo kaviaariasia ennen kuin tulevat uudestaan muotiin ;)
      Joo, Confetti tais olla se eka, joka aiheutti suuren hypetyksen, kun sitä ei sitten riittänytkään kaupoissa kaikille :D

      Poista
    2. Niin täytyy, heti pikimmiten. :D

      Poista
  2. Näitä on aina hauska lukea sun blogista! :)

    VastaaPoista
  3. Nää on tosi kivoja postauksia ja lakkauksetki on hienoja :)

    VastaaPoista
  4. Lehdet on niiiiin myöhässä aina:) Onneksi on blogit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ehä nuo hiekkalakat on siellä sitten talvella. Ja mä kun veikkailin niiden hypetyksen iäksi puolta vuotta, eli marraskuulle loppuvaa...

      Poista
  5. Ja minä kun luulin olevani myöhässä, kun hiekkalakkoja vasta yksi, vaikka joukkoon onkin tulossa liuta kavereita.. :D Polka dotsin kylllä ostin heti kun ekaa kertaa tuli vastaan..
    No jos lehtiin vertaa niin en mä sit niin epämuodikas vissiin olekaan, jopa edellä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mullakaan ei ollut montaa hiekkalakkaa viime viikkoon asti ja luulin, että jäin pois siitä kelkasta. Näköjään ne onkin vähän pysyvämpi juttu ollut, kun niitä on tässä heinäkuun aikana tullut lähes joka merkille. Mutta kiva, että säkin saat niitä lisää! :)

      Bloggarit on edellä muotia, lehdet tulee jäljessä :D

      Poista
  6. Itseasiassa mustavalkoisen glitterin "aallon" taisi saada aikaan indiemerkki Lynnderella jo vuodenvaihteessa 2011/2012 Connect the dots -lakallaan. Vuoden 2012 aikana muiltakin indiemerkeiltä tuli vastaavia lakkoja ja vasta nyt vuotta myöhemmin Lorkun Confettis. Joten en nyt sanoisi Lorkun olleen ensimmäinen. ;)

    http://www.thepolishaholic.com/2012/01/lynnderella-connect-dots.html

    Pari vuotta ulkomaisia kynsiblogeja seurattua on melko selvää, että isot kynsimerkit seuraavat indiemerkkejä ja tuntuvat ottavan niiltä selvästi vaikutteita. Hyvänä esimerkkinä China Glazen It's a Trap-eze - vastaavia lakkoja näkyi jo edellisvuonna monella indiemerkillä. Ciaten "luoman" kaviaarimanikyyrinkin oli moni bloggaaja toteuttanut jo kuukausia ennen kuin Ciate sen keksi tuotteistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kyllähän mäkin muistan ton Connect the dots -lakan, koska sitä aikanaan kuolasin. Ja taitaa kynsissä käytetty Sonnetariumin Samurai Princess:kin olla syntynyt ennen L'orealia. L'oreal saattoi kuitenkin olla ensimmäinen ns. markettilakka mustavalkoisella glitterillä Suomen markkinoilla. Tai se ainakin sai eniten huomiota ja siitä tuli kyseinen vaikutelma.

      Itse en ole kovin paljon aikaisemmin indielakkoja seurannut, vajaa vuosi sitten vasta "löysin" ne. Mutta tuossa sinun tekstissä piilee se "ratkaisu", miksi bloggaajat ovat edellä muotia. Syy on se, että se muoti syntyy tässä maailmassa, eikö ;)

      Poista
    2. Näinhän se on. Bloggaajat ovat mielipidevaikuttajia ja sen takia taitaa lähes jokainen isompikin kynsilakkavalmistaja heitä kuunnella ja seurata. Indiemerkit ovat selvästi erilaisia ja uskaltavampia lakkojensa kanssa, ja viimeisen vuoden aikana ne ovat selvästi lyöneet itsensä läpi ja uusia merkkejä putkahtelee joka välissä. Toki suurin osa näistä merkeistä on kynsiblogeja seuraamattoman ulottumattomissa, mutta siihen rakoon tunkevat sitten suuret merkit Confettiksien ynnä muiden kanssa. Ja kyllähän esimerkiksi juuri Confettiksen menestyksestä (Suomessa ainakin) kielii se, että kynsilakoissa laajemmatkin massat ehkä kaipaavat jo jotain täysin uutta.

      Trendin toimitus kyllä laahaa nyt valitettavan jäljessä - ainakin kynsibloggaajien näkökulmasta - vaikka Suomeen kaikki trendit saapuvat myöhemmin, kaviaarimanikyyrien hypetyksestä tuntuu olevan jo pieni ikuisuus.

      Poista
    3. Olen aina ajatellut tämän blogimaailman olevan jotenkin todella erillään lehtien maailmasta. Täällä ihmiset oikeesti koristelee kynsiään ja on juurikin noita indieitä. En ole aiemmin ajatellut suurten merkkien ottavan mallia täältä. Mutta niin se menee, kuten sanoit.
      Kyllähän se Confettiksen tarina tosiaan kertoo, että kynsilakoissa kaikki "perusvärit" on jo aika nähty. Itsestä tuntuu välillä ikävältä shoppailla kivijalkakaupoissa, kun siellä ei oli "mitään uutta" ja en varmasti ole ainoa.
      Ihme kyllä, että lehtien toimittajilla ei ole tuo näkemys kovin tuore, sillä lehdillähän on nykyään itsellä blogejakin, joten luulisi toimittajienkin tässä maailmassa seikkailevan.

      Poista
  7. Tämän kesän (ja itse asiassa koko tämän vuoden) suurin kynsihitti on ainakin mun mielestäni ollut nimenomaan nuo tekstuurilakat, joten aika säälittävää, ettei lehdessä ollut mitään niistä. Kaviaarimanikyyri on so last season, kas kun eivät tarjonneet crackleja ja magneettilakkoja... no wait, mainitsithan sinä ne cracklet, ja ne ovat TODELLA vanha juttu. Tsk.

    Mustavalkoglittereitä on ihan älytön määrä indiemerkeillä, mutta tuo L'orealin lakka taisi olla ensimmäinen isomman merkin suht helposti saatavilla oleva versio. Noissa indieglittereissä on myös se ongelma, että melkein kaikissa niistä on tikkuglitteriä, joka tuntuisi olevan useimmille kynsiharrastajille epämieluisaa. Kovasti ihmettelen sitä, että isoilta salonkimerkeiltä puuttuu yhä täysin kauniit mustavalkoglitterit - China Glaze julkaisi sentään yhden, joka oli melko onneton yritelmä jos minulta kysytään - mutta muilla ei ole mitään. Lisää odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin ihan pettynyt, kun ei oikeastaan mitään mainintaa hiekkalakoista, jotka on niin kuumianta hottia nyt ja keväälläkin jo. Niin, cracklet on tosi vanha juttu, muistan ensimmäisen kokemukseni ala-asteelta ja olen jo aika vanha...

      Aivan, tikkuglitteri ei ole kaikkien mieleen. Jännää.. Jännää on myös tuo, että salonkimerkeillä ei mustavalkoglittereitä ole. Tätä postausta varten googlailin aihetta, että saisin kasattua niitä merkkejä, jolla mustavalkoa on. Yritin siis etsiä enemmän, kuin nuo kolme markettilakkaa, mitkä jo ennestään tiesin, mutta eihän niitä löytynyt. Luulin, että googlasin huonosti, mutta ei vika ehkä ollutkaan siinä, vaan siinä, että niitä ei vaan oo. China Glazen olin kyllä ihan unohtanut, kuten näköjään tuon kaikkien edeltäjän: Lynnderellan..
      Mutta jep, eiköhän noitakin kohta tule kuin sieniä sateella, kuten hiekkalakkoja! :)

      Poista
    2. Täällä on suht kattava vertailu, joka on tosin tehty jo sen verran aikaa sitten, että siitä puuttuu nämä uusimmat... mutta muuten on kyllä perusteellisesti koottu yhteen mustavalkoglittereitä: http://www.chalkboardnails.com/2012/05/ultimate-black-and-white-glitter.html

      Poista
    3. Wou, tossa on kyllä kulunut aikaa (ja rahaa), kun noin kattavan vertailun on tehnyt. Kiitti linkistä :)

      Poista
  8. Aika hyvin sait kiteytettyä kesän hitit kynsillesi :D Tunnistan hitit ainakin omista kesän koristelutyyleistäni ja onhan ne kaikissa muissakin blogeissa vilahdelleet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva kuulla, että tuli valittua oikeita juttua hiteiksi :)

      Poista
  9. Nää sun hitti-postaukset on kyllä ihan mahtavia :D

    Sulle on muuten haaste mun blogissa ;)

    http://lifeofbambi.blogspot.fi/2013/07/nain-muokkaan-kuviani-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      Kiitos myös haasteesta. Mä luulin jo, että kukaan ei haastaisi mua..

      Poista
  10. Tekstuurilakkojen kesävoittokululle ääni täältäkin. Hupsut toimittajat :P.

    VastaaPoista