torstai 23. toukokuuta 2013

Torstaituote - Veet Easy Wax

Sain Buzzattavakseni (saan ilmaiseksi tuotteet testiin ja minun tulee kertoa niistä rehellinen mielipiteeni) Veetin tuotteita. Päätin sitten valita niistä toisen torstaituotteeksi. Tänään vuorossa siis otsikostakin ilmenevä Veet Easy Wax.


Lähtötilanne: Tuotetta kokeilee henkilö, joka ei ole koskaan aikaisemmin vahannut jalkojaan tai mitään muutakaan. Hän on tätä tapausta varten kasvattanut jalkakarvansa useamman millin pituisiksi.


Ei kun vaha kuumenemaan ja testaamaan. Kuumensin ensin ohjeessa pyydetyn 20 min, mutta ei riittänyt. Kuumensin vielä 15 min ja nyt alkoi olla sopivan juoksevaa. Vähän sai vahaa houkutella, mutta lopulta se tuli ulos tosi hyvin. Tällaisiin karvoihin käytiin käsiksi!


Vahan levitys oli tosi helppoa, eikä se ollut ollenkaan kuumaa, kivan lämmintä vain.


Liuska päälle...


...ja repäisy. Noin puolet karvoista luovutti ja tarttui vahaliuskaan. Puolet jäi paikoilleen. Pettymys. Kokeilin myös pohkeen puolelle, jossa on ihan vauvakarvat, mutta tulos oli sama. Jopa vähän vähemmän lähti.


Jälkeen-jalka näyttää kärsineeltä ja karvoja tosiaan jäi aika paljon. Pyyhkäisy viimeistelypyyhkeellä poisti vahat ja jätti mukavan tuoksun. Sen jälkeen menin ajelemaan karvat pois.


Karvat oli n. 3-4 mm pitkiä, ohjeessa sanottiin, että parhaiten toimii yli 2 mm pitkille, alle 5 mm pitkille. Siis juuri näille. Jos tämä on paras tulos, en siirry vahaan. Ajattelin kuitenkin antaa setille toisen mahdollisuuden vähän lyhyemmillä karvoilla...

Onko lukijoiden joukossa joku vakivahaaja? Haluaisin kuulla kokemuksia :)

#buzzadorveet #veeteasywax #veetprecisionwax

13 kommenttia:

  1. Sadistista kidutusta, tuumaa vannoutunut höylän käyttäjä:) Joskus nöyrryin epilaattorille mutta nykyään olen liian laiska siihenkin.

    Vahoja olen myös testannut, kehnolla menestyksellä. Paljon porua, vähän villoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :D Epilaattori kuulostaa kivuliaalta.

      Poista
  2. Mä tykkään vahailusta ja sokeroinneista tosi paljon! Oman sokerimömmön tekeminen tosin on aina erittäin hankalaa ja harvoin onnistuu heti ensi yrittämällä (se oikee aika-lämpötila-juoksevana pysyminen-kombo on vaan niin vaikee saavuttaa!). Mutta, olen siis vannoutunut näiden molempien käyttäjä! Kai vahasit ihan puhdasta ihoa, ei rasvattua ja revit oikeaan suuntaan? En nyt muista tarkalleen, vahoissa tais olla repäsy vastakarvaan ja sokerissa myötäkarvaan... Mulla myös hidastuu vahauksen/sokeroinnin seurauksena karvankasvu niin paljon, että nykyään pystyn tekemään sen vain pari-kertaa vuodessa. Loput ajat on pakko ajella, koska ne karvat kasvaa niin julmetun hitaasti ja pieninä laikkuina sieltä täältä, et olis ihan turha vahailla/sokeroida. Eikä ees satu! :) Siihen tottuu yllättävän nopeasti, enemmän mä pelkäsin epilaattoria, ja enemmän se sattuikin! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kiinnostais kans kokeilla sokerointia ja ois mielenkiintoista yrittää tehä sitä mönjää ite :)
      Kyllä vahasin puhdasta ihoa ja revin oikeaan suuntaan (levitin ilmeisesti väärään suuntaan). Pari kertaa vuodessa kuulostaa niin uskomattomalta, että tätähän voisi vielä yrittää :)
      Mulla tuo vahaus ei oikeestaan sattunu yhtään. Oisko ollu osittain siks, ku ei kaikki karvat lähteny.

      Poista
  3. Mulla kyllä nuo karvat lähti,vaikka ens ees niitä kasvattanu mitenkään pitkiksi :D Olin siis juuri viikko sitten sheivannu jalat :D Mutta, ei muhun vaan iske toi vahaaminen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tosiaan itekkin kokeilla vähän lyhyempiin karvoihin, jos lähtis paremmin :)

      Poista
  4. en ole kokeillut mutta sain Mimosalta yhden liuskan testiin, hmm jalkakarvat alkaiskin olemaan sopivan pitkiä kokeiluun xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii! Siitä sitten kommentteja odotellessa :)

      Poista
  5. Kiinnitin huomion yhteen juttuun. Ohjeissa sanottiin, että vahaa tulis levittää karvojen kasvusuuntaan eli polvesta nilkkoihin. Levität tuolla ylemmässä kuvassa toiseen suuntaan? En ite tiiä mitä merkitystä sillä on lopputuloksen kannalta kun en vahauskokemusta hirveästi omista. Itsekin tuota laitetta ekaa kertaa kokeilin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei ja mä kun olin niin tarkkaan noudattavinani ohjeita. Pitää siis kokeilla uudestaan! :)

      Poista
  6. Huippuu että joku on kokeillu nyt tätä hienoa hehkutettua tuotetta. Vahaus ja sokerointi ois niin mun juttu, mutta monien yritystenkin jälkeen epäonnistun. Höyläämällä pääsee vaan niin paljon "helpommalla"... Innostuin nimittäin juuri tämän tuotteen ilmestyessä kaupan hyllylle uudestaan näistä "repimis"-hommista, mutta epäilen että taas menee päin honkia, jos tämän erehdyn hankkimaan. Ehkä vaan käytän vähäset pennini siihen että ostelen niitä ihania venuksen geelimössö höylän teriä tai marssin liikkeeseen kidutettavaksi :) Jos kokeilet uudestaan hommaa, niin kerro toki että onnistuitko paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että postaus oli "hyödyllinen". Ja joo, meinasin kokeilla uudestaan. Karvat alkaa vähitellen olla siinä pituudessa, että sen voisi tehdä. Kirjottelen myös sit :)

      Poista
  7. itse myös pääsin buzzaamaan kyseistä tuotetta ja sama lopputulos täälläkin,päädyin sheivaamaan sääreni höylällä..buu !

    VastaaPoista