Sivut

torstai 16. toukokuuta 2013

Torstaituote - Väriä vaihtava veryme-lakka

Tänään torstaituotteena Oriflamen metallinhohtoinen veryme-lakka, jonka väri muuttuu, kun sen päälle levittää päällyslakkaa. Lakkoja löytyy kolmea eri väriä. Itse valitsin testiin värin Purple.


Lakka on ihan hyvin levittyvää, mutta siitä jää helposti raitoja. Kaksi kerrosta kuitenkin riittää peittämään hyvin, eikä lopputuloskaan ole epätasainen kuten ensimmäisen kerroksen jälkeen oli. Alla siis kaksi kerrosta tikulla.


Päällyslakan levitys muuttaa tämän lakan värin tummanvioletiksi. Alla lakan päälle levitetty reilu kerros Oriflamen omaa veryme-alus- ja päällyslakkaa. Muutos on erittäin selkeä ja se tulee esiin jo levitettäessä, joten kohdistaminen ei ole vaikeaa.


Kokeilin vielä kaikki mun päällyslakat ja kaikki saivat aikaan saman efektin, toiset voimakkaammin ja toiset vähemmän. Värin voimakkuus riippuu kuitenkin enemmän käytetyn lakan määrästä ja levityksen nopeudesta kuin itse lakasta, koska tummaa väriä "vapautuu", kun lakkaan osuu päällyslakka. Esim. alla veryme -lakka ei paljoa väriä muuta, sutasin sen melko nopeasti.


Huonona puolena voisi sanoa, että tähän ei oikein voi laittaa lopuksi päällyslakkaa suojaamaan. En ollenkaan ole testannut vielä lakan pysyvyyttä. En tiedä, onko tällainen lakka ihan turha, kun saman koristelun saa tehtyä toisella lakalla? Ehkä, mutta onhan se hauska idea! :)

Mikä tämä on: Lakka, joka muuttaa väriä, kun siihen levitetään päällyslakka. Mikä tahansa päällyslakka käy. Kolme värivaihtoehtoa.
Mistä: Oriflamelta
Mitä maksaa: 5,90 €

13 kommenttia:

  1. Aika vekkuli lakka! Minkähän moinen reaktio siinä tapahtuu että väri vaihtuu noissa? Ihana musta pantteri sujahtanut kuviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä aika vekkuli, ja jännä efekti :)
      Mulla oli pienenä tommonen pieni pantteri, jota sanoin puumaksi. Nyt löysin itelle uuden vähän isomman :)

      Poista
  2. Vähän söpö, kun toi pantteri pitää tota tikkua suussaan! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kahtoin ihan samaa. Sulosta! :D
      xoxo Mella

      Poista
    2. Hehehe :) Mulla oli kuva, jossa toi lakka näkyi paremmin, mutta toi oli mun mielestä suloisempi!

      Poista
  3. Omat kokemukset väriävaihtavasta lakasta: Äiti toi espanjasta muistaakseni essencen väriävaihtavan, hopeisen lakan. Kokeilin tikulle ja sainkin ihan kivat kuvioit aikaiseksi. No sitten kokeilin kynsille ja kynnet onnistuivatkin ihan kivasti. Ainut moka sattui, kun "viimeistelin" kynnet päällyslakalla... Ups..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii :/ ehitkö kaikkiin laittamaan ennen ku tajusit?

      Poista
  4. Minäkin noita lakkoja katselin, ehkä just se ettei voi pistää päälyslakkaa tuntuu ahdistavalta ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jännä, kuinka ehdollistunut sitä on päällyslakalle :D

      Poista
  5. Heitin sulle haasteen mun blogissa! http://oonav.blogspot.fi/2013/05/haastekahdeksikko.html#links

    VastaaPoista