Sivut

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Vesimarmori x 5

Tässä kynsibloggauksen saatossa olen oppinut, että vesimarmoroinnilla saa muutakin aikaan, kuin sekalaisia marmorikuvioita, niinpä päätin tehdä hienot värikkäät vesimarmoroinnit testiksi kaikista viidestä, mitä on tullut kokeiltua.


Peukussa on viime aikoina tutuksi tullut tekniikka, jossa yksivärisen lakan päälle suihkautetaan jotain "liuotinta" esim. käsidesiä. Nimettömässä on sama tekniikka, mutta lähempää suihkutettuna, jolloin syntyy vain riekaleita.

Kolme muuta sormea on sitten perinteisellä vesimarmorilla. Pikkusormeen on tehty kolmen värin satunnainen kuvio, keskisormeen tein säteittäisen kuvion ja etusormeen ns. raitavesimarmorin.

Ensimmäiset vesimarmoroinnit, mitä tein, näytti tältä. En kohdannut silloin ongelmia lakkojen kuivumisen kanssa tai muutakaan. En myöskään tiennyt, että vesimarmorilla voi tehdä muitakin, kuin satunnaisia kuvioita. Talvista vesimarmoria varten ostin 2 mavalan lakkaa ja voisin sanoa, että niistä alkoi mun kynsilakkahamstraus.


Postaus tuli nyt ajoitettuna, koska olen tällä hetkellä matkalla Leville hiihtoloman viettoon. Olen ajottanut muutaman postauksen myös hiihtoloman ajalle... Toki tietokone lähtee mukaan, mutta kynsihommia ei pahemmin tuu tehtyä :D

16 kommenttia:

  1. Ihania kynsiä! Mun suosikki on ehdottomasti nimettömän riekaleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onnistui kyllä pitkän taistelun jälkeen ihan kivasti :)

      Poista
  2. Hauskoja! Riekaleet oli tosiaan kivat, ja mulle tuli pikkurillistä mieleen se sitruuna-lakritsi jätski <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullekin tuli tuo jätski mieleen, se on hyväääää! :P

      Poista
  3. ihanat kynnet! suosikit on ehdottomasti peukku ja nimetön!

    http://www.hymyilevatkynnet.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Kaikki kynnet on kivan näköisiä, aivan ihanat värit on varsinkin peukussa! Keltaoranssi kynsi on kyllä myös kaunis! Itselläni on hiihtoloma juuri päättymässä ja tuntuu että olen ihan niitä vihoviimeisiä lomailijoita, kun kaikilla tutuilla on lomat olleet jo aikoja sitten, mutta joillain se loma on sitten vielä edessä! :) Haukaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loma oli mukava.. Musta kans tuntu, että olin ihan viimesiä lomailijoita :)

      Poista
  5. Wau! Tuosta saa monta ideaa:) Hauskaa lomaa!

    VastaaPoista