Sivut

maanantai 4. helmikuuta 2013

Reikäinen vesiepämarmori

Löysin Topcoatit -blogista jännän lakkauksen, joka matki OPI:n Spotted -lakkaa. Innostuin tietenkin ja kun vielä liitteenä oli linkki Cutepolishin youtube-videoon aiheesta, niin lähdin testauksen tielle...


Kaivoin esiin kaikkea mahdollista suihkutettavaa ainetta, jotta tietäisin, mikä toimii parhaiten, sekä tietenkin yhden vesimarmoroinnissa toimivan kynsilakan.


Aloitin suihkutettavalla käsidesillä. Etukäteen aavistelin sen olevan huono, koska muistelin, että suihku ei olisi ollut "hienojakoista". Olin väärässä, käsidesi toimi hyvin.


Mutta miksi mun omat kynnet näyttää sitten ihan erilaisilta? Siksi, että halusin tehdä reikiä kahdessa kerroksessa. Ensin pienempiä reikiä ja sitten isompia. Mutta eihän noissa ole niitä isoja reikiä! Miksi?


Lakkasin ensin kynnet Lakalla, 3 kerrosta! Lakan päälle marmoroin pinkillä Kikolla pieniä reikiä. Pienet reiät oli helppo saada aikaan, kun suihkasi purkkiin tosi kaukaa. Ok! Sitten ne isot reiät.. Ajattelin kokeilla suihkasta lähempää, että saisin isompia. Toinen vaihtoehto olisi voinut olla enemmän kaukosuihkasuja. Mutta tämä lähisuihkasu sai aikaan jotain mielenkiintoista. Lakka hajosi pinnalla hauskoiksi roippeiksi, joita sitten poimin sieltä kynsille kuin normaalia vesimarmoria.


Kynsistä tuli ihan Halloween-henkiset. Voisin kokeilla tätä uudestaan sitten Halloweenin aikaan :D Miltä näyttää?

26 kommenttia:

  1. Tosi kivat!! Pitää itsekkin koittaa tätä marmorointityyliä piakkoin.. :D

    VastaaPoista
  2. Nää on tosi hienot! Hyvin sopii juuri nuo repaleet tuohon päälle!

    VastaaPoista
  3. Noita mustia kuvioitahan vois käyttää johonkin psykologiseen testiin ja kysyä, mitä joku näkee niissä. :D
    Tollaset kynnet ois kyllä kivat halloweeniin. Mulle ainaki tulee kaikkia varjomörköjä noista mieleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nyt mun pitäs sit analysoida, mitä tarkottaa, että sä näit mörköjä niissä :D

      Poista
  4. Tosi hienot! Tossa ekassa kuvassa näyttää jopa vähän japanilaiselta kirsikkapuulta. On kyllä tosi jännän näköinen, ihanan erilaiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Kieltämättä siinä on vähän "puumaisuutta" :)

      Poista
  5. Erikoiset ja jännät, tosiaan halloween-henkiset:)

    VastaaPoista
  6. Tosi hienot! Katoin aluks et noi tummat oli niinku puut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä ne tosiaan vähän puilta näyttää.

      Poista
  7. Mulla tuli näistäki mun matto mielee :')

    VastaaPoista