Sivut

maanantai 18. helmikuuta 2013

Barbin veri

En tiedä teistä, mutta itse olen usein pyytänyt poikaystävääni suunnittelemaan minulle kynnet. Aina olen saanut kieltävän vastauksen. Siispä yllätyin, kun sain ruokapöydässä istuessani mielenkiintoisen asiakkaan. Poikaystäväni työnsi kätensä minulle ja alkoi puhumaan hassulla naismaisella äänellä: "Mä haluun mustat kynnet, keltasia strasseja ja sitten pinkkejä roiskeita. Joka toinen stiletti ja joka toinen tavallinen." Olin jo innoissani ottamassa mustaa lakkaa ja haluamassa kokeilla ideaa hänen kynteensä, mutta ei. Halusin silti toteuttaa tämän, kun niin harvinaista herkkua on, että lakkasin omat kynteni.


Sujuvasti kuluneiden ystävänpäiväsydämien päälle laitoin pari kerrosta lisää mustaa lakkaa ja sitten ne roiskeet. Kokeilin ekaa kertaa pillitekniikkaa, eikä se kyllä kovin helppoa ollut. Vähintäänkin joka toinen, ellei jopa kaksi kolmesta päätyi suutariksi ja pillistä ei lentänyt yhtään mitään. Tähän auttanee kapeampi pilli. Muutamilla kerroilla roiskeet meni ihan muualle kuin kynteen, joillain kerroilla sain aikaan vain hyvin suuria länttejä.

 

Sotkua siis tuli, olisi pitänyt ehkä teipata sormet, että siivous olisi ollut helpompaa. Lakkojen kuivuttua en jaksanut niitä edes heti kunnolla siistiä ja kädet näyttikin siltä, että olisin ollut tekemisissä pinkin veren kanssa. Loppusiivous kuitenkin palkitsi ja kynsistä tuli hienot. Tässä muuten sellainen lakkaus, joka onnistuu molempiin käsiin yhtä hyvin!


Musta lakka Rimmelin Black cab ja roiskeet Lakan pinkki ihanuus, jota käytän nykyään kaikissa kynsissä...

Itse poden jonkinlaista kynsimasennusta, ei oikein meinaa ideoita olla tai jaksamista toteutukseen. Siksipä olikin tosi hyvä, että poikaystäväni antoi idean ja vieläpä sellaisen, että sain kokeilla uutta tekniikkaa! Lisää näitä ;)

13 kommenttia:

  1. :D Menikö edes leipä väärään kurkkuun? :D
    Ihanat kynnet, on siun miehellä kyllä värisilmää ;) Ei olis kyllä itellä tullu mieleen laittaa keltaisia strasseja, mutta sopii todella hyvin näihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tainnut mennä :D
      Sillä on kyllä näkemystä. Itekin ihmettelin keltasia strasseja, mutta nehän sopikin tosi hyvin :)

      Poista
  2. HAHAHAAA hauska mies :D

    Tosi ihanat kynnet! Pakko koittaa näitä jossain välissä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin :D
      Toi on kyl hauska tekniikkka, koklaa ihmeessä :)

      Poista
  3. Hihi, barbin veri :D Vähän glitteriä vielä päälle niin varmaan onkin :D
    Tosi hienot!

    VastaaPoista
  4. hienot kynnet :D Sun pitää pyytää siltä ideoita useammin jos lopputulos on noin hieno :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ehkä se innostuu ideoimaan lisää, kun saa näin paljon hyvää palautetta! :)

      Poista