Sivut

maanantai 7. tammikuuta 2013

Vanha, vanha koruseni

Istuimme palaverissa ja katselin vieressä istuvan työkaverini korua innostuen siitä koko ajan enemmän ja enemmän. Se oli kaunis ja olisin voinut ottaa sen itselle, mutta ennen kaikkea sain siitä idean kynsiin. Korussa oli "timantteja" ja tummia metallisia osia. Koru oli kivan mallinen ja piirsin siitä vihkooni luonnoksen, miten toteuttaisin omiin kynsiini. Arvatenkaan vihko ei ollut mukanani, kun aloin tekemään kynsiä kotona, joten versiosta tuli hieman yksinkertaisempi. Maybe next time, sillä nämä ovat kovasti mieleen!


Käytin kynsissä 3 mm, 2 mm strasseja, sekä metallinhohtoisia helmenpuolikkaita ja microhelmiä. Lisäksi peukussa on jättikokoinen strassitarra. Yksinkertaisuudessaan kynsien teko menni niin, että kiinnitin ensin isoimman strassin ja kokosin sen ympärille Seche Viten avulla metallinhohtoisia helmenpuolikkaita. Sitten pienempi kiinni ja sen ympärille microhelmiä. Koko komeuden päälle lopuksi vielä MNY Drying effectiä ja valmista tuli.


Kuvasin kynnet hyljeksityn Antti-Elefantin kanssa, joka sai uuden kodin minun luotani ilman siipiä. Teen Antista kaulakorun johonkin pitkään ketjuun :)

Tarkempia ohjeita korukynsien tekemiseen voi katsoa vaikka Iida-Marian Kynnet -blogin tutoriaalista.

12 kommenttia:

  1. Onpas ihanat! Ylipäätään tykkään hirveesti kynsistä joissa on timsu ja sit mikrohelmiä ympärillä, mutten oo ikinä itte saanut aikaseks toteuttaa. :D

    VastaaPoista
  2. Valtavan kauniit. Mulla on sama kuin Suvilla, en ole saanut tehtyä vaikka mielessä on ollut:)

    VastaaPoista
  3. Kauniit kynnet! Nuo koristelut on todella viehättävät, vaikka onkin isot ei ole mitenkään too much, norsun kanssa tulee heti mieleen nämä alkuperäiskansojen maalaukset ja helmikoristelut.

    VastaaPoista
  4. Ihanat! Mä tykkään ihan mielettömästi korukynsistä :)

    VastaaPoista
  5. Sulla on kyllä mieletön silmä näiden sommitteluun! Kertakaikkisen ihanat!

    VastaaPoista
  6. En voi kun kompata muita, että mielettömän kauniit! (:

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia kaikki :)
    Kuten Suvi ja Sissikin, mullakin on ollu nää mielessä vaikka kuinka pitkään, vasta nyt sain kynsille asti.
    Aridith: Totta, sama mielikuva tulee mullekin. Tuo norsu muuttaa kynsien fiilistä :)

    VastaaPoista