Sivut

lauantai 26. tammikuuta 2013

Omituisten kynsien kerho

Työmatkalta on palauduttu, helmenpuolikkaista päästy eroon ja vähän uuttakin kynsiin laitettu. Helmenpuolikkaita ei tosiaan tullut revittyä kuin vasta viimeisenä päivänä (torstaina) ja siitäkin viimeisenä tuntina, kun oli hieman odotteluaikaa. Syy repimiseen varmaan oli se, että helmenpuolikkaista oli kiilto kulunut monesta kohtaa pois, joten eivät enää olleet niin kivat. Niin ja pysymisestä sen verran, että ennen repimistä, minkä jouduin tekemään hampailla, oli irti lähtenyt ehkä kaksi.


Sitten näihin uusiin. Olen himoinnut ties kuinka kauan IsaDoran glitter crackleja, mutten ole raaskinut ostaa, LOL. Teinpä sitten tässä jossain vaiheessa tilauksen Beautycosmeticsilta ja siellä oli hopeinen crackle, Perfect Graffiti hieman halvemmalla, se lähti matkaan.

Into kokeilemiseen oli suuri, joten vetäsin liimaa kynnelle (halusin helpon irrotuksen, koska mulla on vaan Ginan kynsilakanpoistoainetta ja se on p***aa). Laitoin oikein paljon liimaa ja menin koneelle. Odottelin ja odottelin. Lopulta en malttanut odottaa ja pistin värittömän lakan päälle ja sitten vielä tuon cracklen. Tietysti cracklen välistä näkyi valkoisia liimoja ja sehän ärsytti. Mitä sitten keksinkään..!


Keksin laittaa päälle kauniita SannaTaralta saatuja paljetteja ja niillä peittyi liimat hienosti! Kynsien elämä oli lyhyt, sillä en ehtinyt päällystää hileitä ennen kauppaan lähtöä ja hanskat repi niistä osan pois :/


Ainakin crackle toimi hyvin ja tykkään siitä. Mitä ajatuksia kynnet herättää ;)

8 kommenttia:

  1. Hauskat! Tuli vaan mieleen, tää on ehkä (huom: ehkä) vähän tyhmä kysymys mut laitoitko noi yksitellen vai dippasitko kynnet tonne purkkiin? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei toi nyt oo yhtään tyhmä kysymys :D Mä laitoin ne yksitellen, niin sain vähän tarkemmin aseteltua sinne, minne halusin :)

      Poista
  2. Ihanat kynnet ja ihana blogi!:)

    beautinika.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Hauskat näistä tuli! Joskus pitää keksiä jotain jos alkuperäinen ei miellytä :D Mulla vaan yleensä käy niin, että menee vaan huonompaan suuntaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Kyllä mustakin tuntuu, että korjaillessa menee vaan huonompaan suuntaan. Näissäkin ehkä, paitsi, että liima peittyi :)

      Poista