tiistai 1. tammikuuta 2013

Eesti talvisesti ja raitavesimarmoria

Tein risteilyn jälkeen Ruotsikynnet ja Venäjäkynnet kyseisistä maista ostetuilla lakoilla. Ja tokihan sitten piti tehdä myös Eestikynnet. 


Edellisestä vesimarmoroinnista on aikaa ja lakkojakin oli sopivasti monta samanoloista, että päätin pistää sormet purkkiin. Aikaisemmin olen tehnyt vesimarmoroinnilla vain satunnaisia kuvioita, mutta nyt päätin kokeilla jotain uutta: raitoja. Tarkoitus oli saada sopivan talvinen pohja lumitähtifimoille.


Lakoiksi valitsin 4 Dependin hololakkaa (2026, 2035, 2032 ja 2036 alhaalta ylös) ja niiden alle Opin Alpine Snow Matten. Fimot kiinnitin Seche Vitellä ja niiden päälle pistin Adenin glitterlakkaa.

Ja sitten, mitä tuli tehtyä. Tiputin ensin jokaista Dependiä yhden tipan vuorotellen, yhteensä 3 jokaisesta. Sitten vedin keskeltä reunoihin kahteen vastakkaiseen suuntaan tikulla. Tämän jälkeen vetelin tikulla reunasta reunaan ja kuvio oli valmis. Lopuksi teipatut sormet, laitoin kaksi kerrallaan, astiaan ja ylimääräiset pois vanupuikolla. Muuten kaikki meni hienosti, paitsi menin sitten pistämään molemmat peukut kerrallaan. Jouduin pyytämään poikaystävän vanupuikkoilemaan :D


Tässä vielä lopputulos hieman lähempää. Holoefekti ei ole niin voimakas kuin kokeilemissani swatchailuissa, mutta kyllä sitä vähän erottaa (ei ehkä niinkään kuvissa).


Sujuuko vesimarmorointi?

20 kommenttia:

  1. ihan tosi hienot kynnet! sun blogi on myös tosi kiva, liityn! :---) mut tosi onnistunu marmorointi!! *-* <3 taitava olet :3

    VastaaPoista
  2. Oi, tosi kaunis vesimarmorointi! :-)

    VastaaPoista
  3. tosi ihanat ,sulla on noin monta depen holoa =) tahtoo itekki lisää vaan yksi nyt jonka sain testiin
    en ole kokeillu viel koko marmorointia ,uskonpa ettei onnistu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hamstrasin Tallinnasta :) Noi on kyl kivoja!
      Kokeile ihmeessä, ei se niin vaikeeta oo :D

      Poista
  4. Hempeät ja kivat marmoroinnit. Kyllä se onnistuu jos vaan kuun asento on sopiva:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kuun asento kannattaa aina tarkistaa ennen ku alottaa :)

      Poista
  5. aaaa noi on tositosi ihanat (= <3 noi dependin hololakat on niiin nättejä, mistä niitä saa ? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ne on kyl ihania, mut niitä ei taida saada Suomesta. Ite ostin noi Tallinnasta ja oon kuullut niitä löytyvän myös Tukholmasta.

      Poista
  6. Tosi nätti vesimarmorointi! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, vesimarmorointia, mun lempparia ^_^ Täytyykin kokeilla tätä viivatyyppistä!

    VastaaPoista
  8. Ihanat kynnet ja hyvin onnistuneet marmoroinnit! :))

    Ite tykkään vesimarmoroinnista paaljon ja välillä onnistuu ja toisinaan taas ei ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      Vesimarmoroinnilla saa kyllä kivaa jälkeä silloin, kun se onnistuu :)

      Poista
  9. Blogissani arvonta, olisi kiva jos voisit käydä kurkkaamassa.

    http://delicacynails.blogspot.fi/2013/01/uudenvuoden-arvonta.html?m=1

    VastaaPoista