Sivut

torstai 11. lokakuuta 2012

I'm shoe dabldiidabldai..

Ja mitäs täältä löytyy!! Monen vaiheen jälkeen sain itselleni nämä ihanat kengät! Nämä ovat jo toiset tällaiset, jotka kotiini saapuu. Ekoissa kotiuttamissani helisi koron sisällä, huomasin sen heti kotona. En siis liikkeessä vielä, mutta en ehtinyt myöskään käyttämään kenkiä. Olisin halunnut vaihtaa, mutta liikkeessä ei ollut enää toista paria oikeaa kokoa. Varasin ne muualta, mutta myyjä sai vängättyä, että heillä on oikeus korjauttaa suutarilla. No sen he tekivät sitten vasten mun tahtoa, vaikka ilmoitin varanneeni toiset ja haluavani ne. Myyjällä kuulemma oli oikeus korjauttaa suutarilla. Ei oo mitkään hyvät kokemukset mulla suutareista ja alusta alkaen epäilin, että kengässä on rakenne rikki pohjan sisältä, siksi siis vastustin sitä.


Kesti melkein viikon ja liikkeestä ei kuulunut mitään, varaukseni toiseen paikkaan meni umpeen. Soitin perään, kenkiä ei ollut vieläkään haettu suutarilta. He kuitenkin hakivat ne samana päivänä ja soittivat minulle takaisin. Myyjä sanoi, että ei enää helise, mutta ei sanonut, mitä siellä oli. Kysyin, mikä siellä oli helissyt. Jotenkin vaikeasti se vastas, että sinne oli jäänyt "jotain", ei ollut rakenteessa. Tässä vaiheessa päätin mielessäni, että en halua kenkiä.

Menin sitten katsomaan niitä. Suutari oli tehnyt kamalaa jälkeä, koska oli joutunut irrottamaan koko pohjan. Reuna repsotti pahimmillaan puoli senttiä kengän alalaidasta. Sanoin, että haluan palauttaa. En ostaisi noin kamalan näköisiä kenkiä uutena. No, mulla ei kuulemma sitten ollut enää oikeutta palauttaa, vaikka kuitissa luki 14 päivää. Syy oli, että kenkiä oli käytetty suutarilla ja heille oli tullut kuluja. Myyjä selitti, kuinka myyjälläkin on oikeuksia. Heillä on oikeus korjauttaa kolme kertaa suutarilla (onkohan kovin kannattavaa). Mutta käytännössähän tuo tarkoitti, että minulta otettiin kaikki oikeudet pois.

Väännettiin siinä sitten tovi kättä aiheesta. Myyjä soitti muuallekin ja kyseli. Lopulta oltiin päätymässä siihen pisteeseen, että hänen pitäisi vielä seuraavana päivänä soittaa muualle. Huokasin, että pitääkö mun tulla tänne taas toiselta puolelta kaupunkia. Sanoin, että mullekin on tullut paljon kuluja tän takia, bensat ja parkkimaksut. Sit vähän aikaa molemmat vaan oltiin hiljaa. Yhtäkkiä myyjä luovutti ja pyysi kuittia. Oltiin sitten molemmat pahoillaan aiheutuneesta, sain rahani takaisin ja kengät jäi sinne.

Miks mulla sitten on nuo kengät taas? Siskoni kiltisti kävi toiselta paikkakunnalta ne ostamassa, helisti varmuuden vuoksi ja lähetti mulle.

Oliko teidän mielestä mulla oikeus palauttaa kengät?

22 kommenttia:

  1. no tosiaan oli oikeus palauttaa, koska ne oli jo ostaessa rikki!! aika epäreilu myyjä kun vänkäsi vastaan, vaikka eihän se nyt niin kovin paha menekki olis kaupalle ollut vaikka olisit palauttanut ne heti ilman sitä suutarilla käyttämistä jota vielä vastustelit.

    no, aiotko vielä kyseisessä kaupassa asioida? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ensimmäinen kerta, kun siellä kävin, joten ei onneksi kuulu vakioshoppailupaikkoihin. En siis varmaan jatkossakaan hirveesti käy :D

      Poista
  2. Oli, olit vastustanut suutarille vientiä, ja olit pyytänyt varaamaan toisesta liikkeestä itsellesi uudet. Myyjä olisi voinut ottaa kengät taakse ja lähettää valmistajalle, ja pyytä sitäkautta uudet kengät kaupanhyllylle. Valmistajalla on velvollisuus korvata huonot tai väärin valmistetut kengät uudella parilla.

    VastaaPoista
  3. kyllä sinulla oli oikeus palauttaa kengät! ei kuulosta kovin hyvältä asiakaspalvelulta sinänsä vaikka ihan hyvä tollanen palvelu että jos ne käyttää niitä suutarilla ilman että sinulle tulee kuluja. Itselläni on aina ollut hyvät kokemukset suutareista ja ovat tehneet hyvää jälkeä. Harmmillinen kokemus mutta kiva jos asia selvisi ja sait kengät jostain muualta. Kuten edellinen ylhäällä mainitsi, sehän on valmistajan vika ja kauppias saa hyvityksen tuotteista jotka ovat olleet jo valmiiksi viallisia.

    VastaaPoista
  4. Mä olisin varmaan vaan "uhkaillu" kuluttaja-asiamiehellä. Muuta en olis keksinyt :D

    VastaaPoista
  5. sinulle on tunnustus blogissani
    http://alcoolise.blogspot.fi/2012/10/a-blog-with-substance.html

    VastaaPoista
  6. Jonkin verran joutunut painimaam noitten juttujen kanssa työn puolesta myyjä kun olen... Toivottavasti en nyt valehtele, mutta kuluttajasuojassa on muistaakseni asia niin että kaupalla on myös oikeuksia, eli ensin on tuotteen korjaus, sitten uusi tuote tilalle ja vasta viimeisenä vaihtoehtona kaupan purku. Tässä tapauksessa myyjä teki mun mielestä oikean ratkaisun kun palautti rahat sulle, sen laskisin jo hyväksi asiakaspalveluksi. Ja onneksi sait popot sitten kuitenkin :D Onko nuo muuten Jeffrey Campbellit?

    VastaaPoista
  7. Ompas ollu hankala myyjä :( Onneksi kuitenki sait rahat takasi ja upeat kengätki lopulta! :)

    VastaaPoista
  8. Juridisesti myyjäliikkeellä on oikeus korjata vahinko mutta siitä ei saa aiheutua asiakkaalle kohtuutonta haittaa. Jos asiakas esim. asuu kauempana, liikkeen pitäisi postittaa tuote omalla kustannuksellaan tietenkin asiakkaalle, eihän voida olettaa, että asiakas matkustaa pitkiä matkoja viallisen tuotteen vuoksi.

    Näin ollen, niin tylsältä kuin se tuntuukin, liike on oikeassa. Asiakaspalvelun nimissä tietenkin on joskus parempi joustaa kuin vängätä vastaan, aika periksiantamattomia olivat ko. liikkeessä.

    VastaaPoista
  9. Hmm.. Eli onko tää nyt niin, että jos tuote on rikki ostettaessa, sitä ei saa palauttaa, mutta ehjän tuotteen saa? Kuulostaa ristiriitaiselta. Vai onko kyse nyt vaan siitä, että haluaa uuden tilalle? Ymmärrän kyllä, että myyjälläkin on tiettyjä oikeuksia ja olen myös kuullut tuon, että ne voi palauttaa viallisen tuotteen maahantuojalle, kuten Petta ja Nunnu sanoivat ja niin on aina aikaisemmin toimittu, kun olen rikkinäistä palauttanut, siksi ihmettelenkin, että miksi myyjä ei suosiolla ottanut kenkiä takaisin, vaan välttämättä halusi korjauttaa. Kengät kuitenkin olivat huonossa kunnossa (eli ei uutta vastaavat) myös korjauksen jälkeen. Mitä sitten olisi pitänyt tapahtua? Myyjän korjauttaa uudestaan vai tuo vaihto toisiin ja nythän siis ei ollut toista vastaavaa paria, eli mitä tässä tapauksessa? Ja tosiaan, katoaako ostajan kaikki oikeudet, kun ostaakin vahingossa viallisen tuotteen? Se kuulostaa ristiriitaiselta.

    Loppujen lopuksi jäi ihan hyvä maku, koska myyjä jousti, mutta prosessi ja vänkääminen jäi harmittamaan.

    Hannaliininen: Ei ole Jeffrey Campbellit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassuahan se on, mutta ehjääkään tuotetta kaupan ei ole pakko ottaa vastaan. Esimerkiksi siinä puljussa missä työskentelen on ainoastaan 7 vrk:n vaihto-oikeus, ei palautusoikeutta lainkaan. Ainoastaan nettikaupoilla on 14 vrk:n pakollinen palautusoikeutta koska tuotetta ei pääse näkemään livenä ennen kuin sen on itselleen saanut.

      Se on välillä inhottavaa kun joutuu näistä vääntämään kättä asiakkaiden kanssa, kun enhän minäkään näitä sääntöjä ja lakeja oo keksinyt, vaan niin mut on koulutettu toimimaan ja mulla ei oo valtuuksia antaa rahoja takaisin tai sitten mä saan siitä kamalat huudot ylemmältä taholta. Mielelläni mä henkilökohtaisesti rahat palauttaisin, se olisi mun mielestä myös hyvää asiakaspalvelua.

      Mä laitan tähän vielä linkin kuluttajaviraston sivulle missä on noista palautusoikeus-jutuista. Kiitos ja anteeksi, oon sun puolella tässä kuitenkin :)

      Poista
    2. Niin se linkki :D

      http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajalle/palautusoikeus-ja-kaupan-purku/

      Poista
    3. Jep, noin mäkin oon kuullut, että vain nettikaupoissa se 14 päivän palautusoikeus on pakollisena. Tuossa kuitissa oli 14 päivän palautusoikeus kirjoitettuna. Tietysti se on kaupan antama mahdollisuus, mutta eikö heidän pitäisi toimia sen mukaan. Kaiken lisäksi kyseessä oli viallinen tuote.

      Suora lainaus linkistä: "Virheellisen tuotteen kaupan voi luonnollisesti purkaa. Sitä ennen on yleensä kuitenkin annettava myyjälle mahdollisuus korjata tuote tai vaihtaa se virheettömään. Joissakin tapauksissa virheen voi hyvittää hinnanalennuksella." Eikös tuo nyt toteutunut? Yritin saada uutta tilalle, ei ollut. Myyjä yritti korjata tuotetta. Sai sen alkuperäisen asian korjattua, mutta tuotteeseen tuli uusi virhe. Saako silloin jo palauttaa. Kysyin muuten alennusta, mutta myyjä vain suuttui lisää...

      Eikä mitään anteeksipyyntöjä! Musta on tosi hyvä tietää oikeesti, miten nää asiat menee, osaa sit jatkossa :)

      Poista
    4. Sulla on ollut kyllä tosi sitkee myyjä siellä kaupassa jos heillä on 14 vrk:n palautusoikeus eikä suostu ottamaan käyttämättömiä kenkiä vastaan! Oisit varmaan päässyt melkein helpommalla jos et olisi maininnut viasta mitään :)?

      Voisin tähän vielä kertoa mitä työkaverille kävi vaatekaupassa, mikä tuli mulle uutena tietona. Hän sai ns. pesualen paidasta missä oli meikkiä kauluksessa. Sen tiesin että jos tuotteesta saa tämmöisen alennuksen, niin siitä lähtee vaihto- ja palautusoikeus. Mutta... Siitä paidasta oli revennyt heti sauma (näki että liian läheltä reunaa ommeltu), niin hän ei ollut voinut reklamoida sitä paitaa kun oli saanut sen pesualen! Tuo on musta jo tosi typerän kuulosta. Aattelin että soitan uteliaisuuttani kuluttajaneuvontaan ja kysyn että meneekö se nyt ihan noin. Kauhee avautuminen :D

      Poista
    5. No sanos muuta. Sitä mä siltä myyjältäkin kyselinkin, että eikö mulla oo oikeus palauttaa, kun kuitissa lukee niin. Ois tosiaan varmaan ollu helpompi vaan palauttaa sen kummemmin viasta kertomatta. Ei vaan yllättäen tullu mieleen :D

      Aika ikävä tapaus tuo, kerro mullekin, mitä ne sano, jos soitat! :) Vois kuvitella, että tuo sauma ois lopulta ihan eri juttu kuin aleen oikeuttava tahra, mutta eihän sitä voi tietää... Niin kummallisia voi olla nuo kiemurat välillä.

      Poista
    6. Olipas erikoinen tapaus! Ollaan Hannaliinisen kanssa samassa firmassa töissä ja ite olisin kyllä tuon suutarikäynnin jälkeen jo myöntänyt tappion ja antanut rahat, tai sitten yrittänyt kysellä maahantuojalta uusia. Reklistapauksessahan ne olisi voinut tilata toisesta liikkeestäkin..?

      Eiks toi paitajuttu menis ihan selkeesti reklamaationa läpi? Niin kauan kun se ei ole saanut alennusta siitä kyseisestä saumasta niin sen voi reklamoida..?

      Poista
    7. Niinpä, oli se vaan harvinaisen sitkeä tapaus.

      Mäkin voisin kuvitella, että saumasta sais reklamoida, ku ale tuli ihan eri jutusta, mut voiko sitä todistaa?

      Poista
    8. No se pitäis merkata siihen kuittiin aina että miksi on annettu alennusta, juuri tuollaisia tilanteita varten :)

      Poista
    9. Aah, tietty. Hyvä muuten tietää vastaisen varalle! :)

      Poista
  10. todella outoo ,oli tietty oikeus palauttaa ei kukaan ostanu uutena resuja kenkiä

    VastaaPoista