Sivut

lauantai 22. syyskuuta 2012

Lingon och snö

Sain nukkumista yrittäessäni idean, piirtelen puolukoita kynsiin. Siihen ideaan oli hyvä nukahtaa ja se pääsi toteutukseen heti aamulla. Olin edellisenä iltana ennen nukkumaan menoa lakkaillut Wet 'n' wildin megalast E202A Break the icella ja siihen vähän liukuvärjäystä kahdella flormarilla: U02 ja U28 pariin kynteen. Totesin kuitenkin silloin, että yhdistelmä ei ole tarpeeksi peittävä, joten se vaatii mukaan myös valkoisen lakan.


Niinpä tuputtelin kärjet valkoisella Pretty womanin lakalla. Päälle laitoin 2 kerrosta Break the icea koko kynnelle ja siihen päälle noita kahta flormaria tuputellen, molempia kahteen kertaan. Tyveen päätin laittaa vielä yhtä flormaria: 819. Päälle MNY Drying effect varmistamaan kolhuttomuuden. Ja sehän toimi!


Sitten puolukat. Käytin Sinan akryylimaaleja, joista totesin punaisen kuitenkin liian vaaleaksi. Nappasin mukaan Sinful Colorsin Sugar sugarin ja täydensin puolukat sillä. Kuvattuani kynnet ja tarvikkeet, keksin helmenpuolikkaat ja se oli menoa. Uusi kuvaus :)


Tarvikkeita en kuvannut uudestaan, kun lisää tuli vain helmenpuolikkaat. Tuossa ne ovat, Wet 'n' wildin megalast E202A Break the ice, flormar 819, U02 ja U28, Pretty womanin valkoinen lakka, Sinful Colorsin Sugar sugar, akryylimaalit, sivellin, superlonipala, MNY Drying effect


Mielestäni oikea käsi onnistui tällä kertaa myös erittäin hyvin, tuossa kuvassa kolme kynttä siitä.. Puolukat muuten vie kaiken huomion monimutkaiselta pohjalta, jota ei edes huomaa :D



Puolukoista tuli tuijottelukynnet :) Sain niistä heti kommenttia Seppälän myyjältä, joka luuli niitä pihlajanmarjoiksi. Hän ihasteli kynsiä pitkään =) Niin ja oikaistuani pihlajanmarjat puolukoiksi, hän myönsi niiden näyttävän puolukoilta. Itse tuijottelin näitä autolla ajaessa, olen siis liikenneriski.

Blogin synttärikynsistä pyydettiin "jälkeen-kuvaa". Ihan semmoista ryvettynyttä kuvaa en saanut kuin vappukynsistä, koska rusetit vaan pysyivät ja pysyivät. Siisteinä ne pysyivät myös pientä rispaantumista lukuun ottamatta. Ekana parin päivän päästä irti lähti pikkusormessa ollut strassiketju yksi osa kerrallaan. Lopulta se roikkui vain ylimmästä. Ruseteista toinen (vaalea) irtosi 4-5 päivän jälkeen ja siitä seuraavana päivänä huomasin repiväni tummempaa irti. Kuva näistä kaikista kuitenkin. Ihan hyväkuntoisia ovat, eikö?!


Niin ja kummat on, puolukat vai pihlajanmarjat?

26 kommenttia:

  1. Vaikea sanoa, näytää kyllä vähän molemmilta. Taitaa olla näkökulma kysymys. Ihanat joka tapauksessa. Tosi kiva idea noi helmet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, molemmanlaisia kommentteja on tullut myös livenä :)

      Poista
  2. Ihanat puolukat <3 Suorastaan syötävän hyvän näköiset!

    VastaaPoista
  3. Tosi hienot! Täytyy kyllä myöntää, että itse ajattelin niiden ensin olevan pihlajanmarjoja, vaikka kun tarkemmin katsoo, niin kyllähän ne puolukoita ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Pitääpä laskea, kumpia "ääniä" tulee enemmän.

      Poista
  4. Puolukat :) Varmaankin siksi, että minun mielestäni nuo lehdet eivät tuo millään mieleen pihlajaa vaan tosiaankin sen puolukan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, noi lehdet ei oo ihan niinku pihlajassa. Mun mielestä noi on myös "liian punaisia", kun pihlajanmarjat on vähän oranssimpia.

      Poista
  5. Huikea idea ja tosi onnistunut toteutus! Iski kauhea puolukkahimotus :D

    VastaaPoista
  6. Ihanat kynnet! :---)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
  7. Puolukat, selvästi. Siis aivan ihanat, tykkään simona <3

    VastaaPoista
  8. siis ihan mahtavat kynnet :D pakko kokeilla jtn tollasta samantyylistä itehhi!

    VastaaPoista
  9. Ihanat :) Ja puolukoita ne on, pihlajanmarjat on oranssisempia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oon samaa mieltä, noi ei oo "tarpeeks oransseja". :)

      Poista
  10. Mää kattoin niitä eka pihlajanmarjoiksi, mutta sitten ku luin tekstin ja katoin kuvia uudelleen niin kyllähä ne puolukoiltakin näyttää :) Tosi hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyy :D Kiitos, ja onneksi teksti käännytti sinut ;)

      Poista