Sivut

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lumiranskis pinkillä höysteellä

Sain uuden asiakkaan Facebookin kautta ja hänelle tehtiin kynnet samantien :) Hän oli katsellut blogiani ja bongannut työkaverilleni tekemäni lumiranskiksen. Se pohja-ajatuksena aloimme suunnitella kynsiä. Jotain pinkkiä piti saada mukaan ja aluksi meinattiin laittaa sitä ranskikseen liukuvana, mutta viime hetkellä mieli muuttui.


Tein siis lopulta pelkän lumiranskiksen ja juuri ennen päällysgeeliä piirsin jokaiseen kynteen koukeroita kynsilakalla.


Käytin alla olevaa Kikon 311 lakkaa. Tajusin sitten kynsien valmistuttua ja asiakkaan lähdettyä, että mullahan ois ollu ihan neonpinkkiä akryylimaaliakin. Se olisi ehkä ollut paremman värinen ja ainakin se olisi toiminut paremmin piirtelyissä. Onneksi asiakas oli kuitenkin tyytyväinen kynsiin, se on pääasia :)


Kynnet kuvattiin mun ihan uudella ihananpehmeällä olohuoneenmatolla. Se on ihan paras matto, siihen voi piirrellä :D Alan tästä lähtien suunnittelemaan kaikki kynsien kuviot sillä! Ehkä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti