maanantai 23. heinäkuuta 2012

Zebra-slide

Mikä mahtaa olla in -postauksen kommenteissa mainittiin, että in on myös liukuväri. Se sai minut pohtimaan, miten voisi liukuvärin yhdistää vesimarmorointiin. Keksin nopeasti keinon: Marmoroidaan värittömällä ja värillisellä lakalla liukuvärin päälle. En sitä kuitenkaan ehtinut kokeilemaan, kun uudet Flormarit antoivat jo paremman idean. Marmoroidaan Flormar-hololla ja mustalla liukuvärin päälle.

Tuumasta toimeen. Tein testikynnen, johon tein liukuvärin kolmella lakalla, essencen Wanna be your sunshine ja Kikon 235 ja 311. Tähän päälle vesimarmori Flormarin 819:llä ja Rimmelin Black Cab -lakalla (Joka on muuten aika lopussa!! :DD). Ihan hauska tuli. Musta lakka oikutteli yhteistyössä, mutta jatkoin silti sillä.


Koska mulla oli valmiiksi liukuväriranskis kynsissä, en alkanut semmoista lisäilemään. Suoraan vaan teipit sormiin ja marmoroimaan. Vetelin lakkoja kupissa viivamaisiksi ja sain aikaan seepramaisia raitoja kynsiin.


Ensimmäistä kertaa vesimarmorointi pisti kunnolla vastaan. Vaikka vaihdoin veden lämpimämpään, lakat tuppasivat kuivua ennen aikojaan. Musta oli niin kökköä jo, ettei meinannut tippua, eikä sitten edes levinnyt ennen tikulla sörkkimistä. Edelliset lakat muodostivat jatkuvasti kalvoa veden pintaan niin, että uusi marmorointi ei meinannut onnistua, ts. lakat ei levinny kuin pienelle alueelle. Niitä vanhoja sörkkiessä uudet ehti kuivahtaa.


Alla käytetyt lakat, Flormarin 819, jolle kuva ei tee oikeutta ja Rimmelin Black Cab.

10 kommenttia:

  1. Vesimarmorointi on niin arpapeliä että joskus tekis mieli heittää koko purkki ikkunasta ulos muiden niskaan :D

    VastaaPoista
  2. Kauniit!!! Ja joo vesimarmorointi on kyllä niin pienestä kii onnistuuko vai ei...vähäkää jos vesi on väärä lämpöstä tai lakka ei marmorointii sovellu... Mutta ainaski mun mielestä vaiva kannattaa, jos saa aikaan kauniit kynnet, kuten onnistuessaan vesimarmoroinnilla saa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Joo, siinä on monta seikkaa, jotka vaikuttaa sen onnistuvuuteen.. Ja oon kyl samaa mieltä, että vaiva kannattaa, yleensä saa upeita kynsiä :D

      Poista
  3. lyhyestä virsi kaunis:upeet!

    VastaaPoista
  4. Sulle olisi haaste blogissani! :)
    http://bloginora.blogspot.fi/2012/07/mansikkatunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta, pitää se tehdä tässä, kunhan kerkeää...

      Poista