Sivut

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Karttakynnet Jukolaan!

Toista kertaa osallistun nyt Jukolassa Venlojen viestiin. Yritän ajoittaa tämän postauksen ilmestymään niin, että olen silloin metsässä. Mitään tarkkaa aikaa on kyllä vaikea laittaa, kun joukkuekaverit vaikuttaa kovasti siihen, koska itse pääsen juoksemaan. Alunperin tavote oli lähteä parantamaan viime vuoden omaa osuussijoitusta, mutta polven leikkauksen takia en lähde repimään, hyväksytty suoritus riittäköön.

Koska kynnet on tärkeä osa mun elämää, niin tähänkin tapahtumaan piti tehdä speciaalikynnet. Valitsin aiheeksi minkäs muun kuin kartan. Siitä leikkelin sopivat palaset jokaiselle kynnelle. Oikea käsi poseeraa emitin kanssa. Maali on pikkusormessa.



Aluslakaksi pistin Gina Tricotin lakkaa ja siihen päälle hieman Seche Viteä. Kartat paikoilleen ja vielä kaksi settiä Secheä. Vasuri sai rekvisiitaksi kompassin. Palat on leikelty Suunnistaja -lehdestä 1/2012 ja kartta oli Halikosta Salon läheltä.



Viime vuonna mulla oli Jukolassa rastilippukynnet. En ees tajunnu kuvata niitä!! Onneksi olivat tarttuneet kaverin videolle ja sain siitä print screenin.

6 kommenttia: