Sivut

perjantai 25. toukokuuta 2012

Simple summer

Ihanan kesäinen ilma ulkona ja sen kunniaksi kynnetkin vielä vähän kesäisemmäksi :)

Tässä simppeli koristelu, minkä tein mun aurinkokynsiin. Ideat on kyllä nyt jotenkin vähissä, niin pitää tyytyä valmiisiin koristelutarvikkeisiin.


Käytin Mimaxista tilattuja metallinhohtoisia limenvärisiä helmenpuolikkaita, nää on niiin ihania. Olen kaiken metallinvärisen perään :) Oon kauan kaivannu "kultaisia strasseja" ja nää metallinhohtoiset helmenpuolikkaat täyttää sen kolon täydellisesti, tai siis ne kullanväriset, mitä kans tilasin.


Pitkästä aikaa laitoin myös fimoja, keltaiset kukkafimot valitsin. Liimasin palaset Seche Vitellä haluamiini paikkoihin. Tällä kertaa käytin oikein aikaa fimojen kiinnittämiseen. Kuten aina, ne käyristyivät ylöspäin (Käykö muilla aina näin?). Eli kun lakka oli kuivunut, laitoin käyristymien alle lisää lakkaa ja painoin reunoja. Näin sain fimot vähän paremmin pysymään. Keksin, että kun fimon liimaa, sitä voisi painaa pienellä pillillä, joka painaisi siis erityisesti fimon reunoja alaspäin. Mulla oli vähän liian iso pilli, joten se ei ottanut jokaiseen reunaan. Silti sain fimot paremmin kiinni kuin yleensä.

19 kommenttia:

  1. oi miten sievät kynnet! ihanat :)
    Ja minullekin käy aina noin että fimojen reunat nousevat ylös :( Niiden kiinnittäminen vie aikaaaaaaaaa ihan liikaa sen takia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      "Kiva" kuulla, että muillakin käy noin fimojen kanssa, kun oon katellu, että muilla on tosi siististi ja suorassa fimot kynsillä. Se on kyllä ärsyttävää :/

      Poista
  2. Mullekin kävi noin kun käytin Seche Viteä fimojen kiinnittämiseen. Konadin päällyslakalla kiinnittäessä ongelmaa ei kuitenkaa ole, eli kannattaa kokeilla jotain ei-pikakuivattavaa! Mulle käy tarrojen kanssa toi ihan sama juttu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Ens kerralla kokeilen Konadin päällyslakkaa :)

      Poista
  3. Tosi kauniit kynnet sait aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kynnet, tosi nätit! :) Alkoi tehdä itsekin mieli tehdä tälläiset kynnet. :D

    VastaaPoista
  5. Mä syytän kans pikakuivattajaa fimojen käpristelystä. Vaan kynnet on kauniit ja kesäiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nyt jo kaks ihmistä sanoo, että ei pikakuivattajaa, joten pakko kokeilla muita tuotteita :)

      Poista
  6. Aivan ihanat kynnet! Mä tykkään tällaisista yksinkertaisen kauniista :) Mulla on kans aina käpristynyt fimot, mutten kyllä muista millä oon kiinnitellyt. Täytyy itsekin kokeilla vaikka just Konadia :)

    VastaaPoista
  7. En tiedä luetko tätä kommenttia enää näin vanhasta postauksesta, mutta kannattaa hieman taivuttaa fimoja kaarevaksi. Asettuu paremmin kynnelle ja paljon helpompi saada pysymäänkin :)

    VastaaPoista