Sivut

tiistai 29. toukokuuta 2012

Hotels season 1 part 2 - Hotelli Hiittenharju ja sohva

Toisessa hotellien osassa kiidämme tosiaan aivan toiselle puolelle Suomea, nimittäin Harjavaltaan. Harjavalta on Satakunnassa sijaitseva pieni kaupunki. Itselleni on Harjavallasta tullut tutuksi lähinnä Hotelli Hiittenharju, hyppyrimäki ja Keskustan koulu.

Olen yöpynyt tässä Hotelli Hiittenharjussa varmaan 4-5 kertaa, mutta vasta tällä viimeisellä kerralla tajusin, että sen nimi on Hiittenharju, eikä HiittEEnharju. Samalla valaistuin nimen merkityksestä :D

Näiden kynsien idea syntyi hotellin aulassa olleesta hienosta nahkasohvasta. Sohvakynsiä lähdin toteuttamaan lakkaamalla ensin kynnet punaisiksi Sinful Colorsin Rush Rushilla. Pohjan päälle tuputtelin satunnaisesti superlonilla mustaa Laura Paigen lakkaa. Tässä vaiheessa musta pomppasi liian selvästi esiin, joten tuputtelin päälle vielä punaista ja sain halutunlaisen pohjan.


Koska sohvassa meni salmiakinmallisesti uurteita, lisäsin punaisia koristeteippejä. Jokaisen raidan leikkauspisteessä oli sohvassa nappi ja näitä nappeja esittää mustat strassit.


Ja lopuksi tietysti esitellään jälleen kännykkäkameralaatua oleva ideakuva eli itse sohva.


Huomisessa jaksossa emme lähde niin kovin kauas, vaan reilu 100 km pohjoiseen ja päädymme Karvialle.

9 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet! Tulee tuosta sohvan väristä ja kynsistä mieleen dracula ;D Käytätkö muuten minkä värisiä tippejä geeleissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Joo, totta, aika draculamaisia ovat :)
      Ihan kirkkaita tippejä käytän, jos tippejä laitan. Yleensä teen jatkot geeleillä.

      Poista
  2. Ootpa keksinyt hauskan teemaviikon, eipä ole koskaan tullut samanlaista vastaan :) ja toteutuksetkin on menny ihan nappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitti. En mäkään tämmöseen oo törmänny aikasemmin :)

      Poista
  3. siis todella hienot kynnet! näistä sainkin idean minkälaiset kynnet teen viikonlopun juhliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Laita kynnet sit blogiin, ni nään, mimmoset tuli :)

      Poista