Sivut

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kevätkynnet

Nähtiin lauantaina pitkästä aikaa hyvän ystäväni kanssa. Kun viestittelimme aikataulusta yms, hän kysyi varovasti, voisinko lakata hänen kyntensä. Olin ihan innoissani :)


Kummallakaan ei ollut valmista visiota, violetteja lakkoja kaivettiin kovasti esiin mun hyllystä ja lopulta vastuu valinnasta siirrettiin mulle. On hirveen vaikeeta, jos saa vapaat kädet. Puhuttiin liukuvärjäilystä ja leimoista. Kumpaakaan ei hänellä ollut aikasemmin ollut, joten niistä lähdettiin rakentamaan.



Valitsin lakoiksi Flormar U27, U05 ja U16. Ensin laitoin kerroksen U27:aa ihan sivellen. Sitten reilu puoleenväliin tuputtelin sienellä U05:a ja kärkeen kaksi kerrosta U16:a. Ystävä sai valita leimat ja kun pohja oli valmis, valittiin leman väriksi Konadin valkoinen leimauslakka. Laatoiksi valikoitui kaksi feikkiä B58 (pikkusormessa) B48 (muissa). Molemmista laatoista sama kuvio, mutta toisessa se oli hitusen pienempi :D Päälle pistin Seche Viten ja aluslakkana käytin Ginatricotin uutta base coatia.


Kun kynnet oli valmiit, alkoi hurja käsien rasvailu ja kuvausrekvisiitan etsintä. Vaellettiin ympäri mun kämppää varmaan 10-15 minuuttia, eikä mikään meinannut kelvata. Paljon löytyi kivoja pinkkejä juttuja, mutta kynnet hukkui sitten taustaan. Lopulta bongasin kylppäristä violetin meikkilaukun, joka sai toimia hipelöitävänä. Ystävä piti kynsistä ja katseli niitä illan aikana useaan kertaan :) Itsekin olin tyytyväinen lopputulokseen.

Käykääpä vielä vilkaisemassa ystäväni ihana leivonta-aiheinen blogi, Suklaasammakko!

2 kommenttia:

  1. Nämä kynnet sai kyllä tuijotteluja osakseen monta päivää. Kiitos!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu ja eipä kestä :)
      Voin laitta joskus toistekin :D

      Poista