Sivut

lauantai 18. helmikuuta 2012

Lilaa liukuväriä ja kukkia

Maanantaina huolsin kynnet, joissa viimeksi oli simpukkamursketta kynnen sisällä. Neljän viikon jälkeen kaikki kynnet olivat edelleen menossa mukana, mutta nyt oli yksi ilmaantunut tyvestä ja oli hyvä hetki huoltaa, olisi nimittäin aika pian varmaan napsahtanut irti.

Kynsien omistaja oli nähnyt netissä kuvan liukuvärjäyksestä ja leimoista, ja halusi saada itselleen sellaiset myös. En ole aikaisemmin laittanut leimoja tai ylipäätään kynsilakkaa geelin sisään, mutta nyt pääsin sitäkin kokeilemaan. Testattiin ensin tyhjälle tipille, ettei leima leviä geelin mukana. Ei levinnyt. Sitä siis lähdettiin toteuttamaan.


Väreissä päädyttiin lilaan glittergeeliin ja valkoiseen leimaan. Laitoin ensin pohjageeliä ja sen jälkeen glittergeeliä yhden kerroksen kärkeen. Toisella glittergeelikerroksella levitin geeliä vähän pidemmälle häivyttäen, että sain liukuväriefektin.


Glitterin jälkeen rakensin muodon kynnelle ja pistin päällysgeelin. Sitten laitoin leimat. Leima on laatasta B48. Ja lakkana Konadin valkoinen leimauslakka. Suojasin leimat toisella kerroksella päällysgeeliä.


Kiva 3D-efekti muodostui, kun glitterin ja leimojen välissä on "paksu" geelikerros.

Tässä vielä laatta. Ebay-ostos, enkä tiedä "minkä merkkinen" on.

7 kommenttia:

  1. Hei vau mikä idea! Ja ihanan värinen geeli <3 Onko Kineticsin geeli vai joku muu?

    VastaaPoista
  2. Toi geeli on kyllä ihanan värinen :) Ei ole Kineticsin, vaan ihan halppis Ebaysta.

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniit! Lilan ystävänä tykkään tosi paljon:)

    VastaaPoista
  4. Nää on aivan ihanat! Kelpais mullekin. :)

    VastaaPoista
  5. Oi että, nämä kynnet on kyllä ihan mun makuun!

    VastaaPoista
  6. Voisin kyllä kuvitella sulle tommoset :D

    VastaaPoista